torstai 6. joulukuuta 2012

nehän leikkii!

Eilen ja tänään pieni herra Tiitiäinen on viimein tajunnut, että kääpiön kanssa voi puuhata myös mukavia juttuja. Noki on alkanut hampaat irvessä ja suu auki tuuppia Pikaa ja Pika tietenkin vastaa puuhaan roikkuen poskessa ja korvissa ja lipoen Nokin suuta. Menipä homma lopulta jopa siihen pisteeseen, että Tiitiäinen lötkähti selälleen ja Pika hyöri ja pyöri häntä vispaten Nokin päällä ja ympärillä. :)

Touhusta on kadonnut ryppyotsaisuus Nokin osalta ja lähinnä puuha näyttää siltä, että Noki yrittää löytää rajoja sen suhteen, miten kovilla otteilla Pikaa voi myllyttää ilman, että leikki katkeaa. Ulkona Nokin otteet ovat sen verran nopeita ja massavia, että Pika ei meinaa pysyä jaloillaan. Tästä syystä ulkoleikit usein katkeavat lyhyeen, kun Noki syöksyy Pikan luo, ohi ja karkuun ja Pika on pyllähtänyt turvalleen eikä siten ehdi Nokin mukaan syöksyilyyn.

Pika puolestaan yrittää kerta toisensa perään opettaa pientä herra Sahajauhopäätä väijymisen saloihin. Pika kyykkää matalaksi heti, kun siihen on vähänkin syytä ja alkaa tuijottaa silmät säihkyen vastapuolta (eli yleensä Nokia). Noki pyrkii välttämään koko tilannetta eikä ole huomaavinaankaan väijymiestä.  Muutamia kertoja Noki on kuitenkin erehtynyt takertumaan Pikan tuijotukseen ja voi sitä Tiitiäisen hämmennyksen ja hirvityksen määrää. Tiitiäinen ei vaan tajua. Onko tämä leikkiä? Tuleeko tästä riita? Onko tuo ystävällistä vai yrittääkö se ärsyttää? Miksi se vaan kyykkää ja kyylää? EN TAJUA! Remu ei selvästikään ole opettanut väijymisen syvintä olemusta Nokille, vaikka väijykoulutus on kyllä ollut Remun yksi tärkeistä tehtävistä.

Eiköhän noista tule mustavalkoinen bätmänjarobin-kaksikko ennemmin kuin myöhemmin. :)

Ei kommentteja: