lauantai 15. joulukuuta 2012

lauantaiaamun pieniä ihmeitä



--------------------------
Torstaina Niinulassa treenattiin kepeillä poispäinkäännöstä. Tiitiäinen lähteekin ihan näppärästi käännökseen mukaan, mutta hyppäsi kerta toisensa perään keppien jälkeen hypyn, johon sen ei tosiaankaan ollut tarkoitus mennä, reitti kun kulki keppien jälkeen putkeen. No, tämä on helppo pikkutreeni omatoimitreeniajalla rakennettavaksi. Saatiin onnistumaan todella vaikea takaaleikkaus kepeille, kun Niinu ohjeisti oikean ajoituksen kanssa. Sain ohjeeksi puskia omalla liikkeelläni Nokin toiseen väliin. Ns. "potkuohjaus" (hihihi) onnistuikin ihan mukavasti, eikä Tiitiäinen tullut jaloille, vaikka sitä vähän pelkäsin.
Ärsyttävää, että kerta toisensa jälkeen saan treeneissä palautetta siitä, miten jään seisomaan ja odottamaan Nokia. Tyhmä minä. Videoltakin näkee, miten kolmannella hypyllä jähmetyn ihan ääliöksi, vaikka voisin esim. LIIKKUA. Huoh.

Ei kommentteja: