Tänään oli taas todella hyvän mielen treenit. Ei päästy ollenkaan tekemään toista ratapätkää (ensimmäinen oli kylläkin 1-18 eli ihan normaalin kisaradan mittainen), mutta enpä olisi halunnut päästäkään. Tehtiin nimittäin juuri sitä, mitä tällä hetkellä haluankin tehdä: hiottiin yksityiskohtia aina vaan paremmiksi ja paremmiksi. Käännöksiä tiukemmiksi, rytmitystä paremmaksi, valssin suuntaa oikeaksi...
Ja mikä ihan ehdottoman parasta, pystyin parantamaan kaikkia noita. Erittäin mielissäni olen myös siitä, että valssin suuntaa lukuunottamatta huomasin itsekin jo radan aikana ne kohdat, joissa parannettavaa oli.
Takanaleikkaukset alkavat sujua tosi mainiosti. Pitäisi kylläkin vielä rohkeammin lähteä puskemaan koiran linjalle, sillä rynnin liikaa omalla rytmilläni Nokin linjan suuntaisesti ja käännän vasta viimehetkellä, jolloin kaarros valuu pitkäksi. Kun uskalsin juosta lähes poikittain Nokin linjan kanssa, alkoi käännös nuolla siivekettä. :) :)
Valssissa sorruin jälleen perisyntiini eli peruuttamiseen ja tilan raivaamiseen. Ärgh. "Ä L Ä P E R U U T A!!!" karjui Niinu. "Okei." Ja sitten peruutin taas. "S Ä J U O K S I T T A A S T A K A P E R I N !!!!" Sitten vannoin, lupasin ja vakuutin, etten peruuta askeltakaan - ja hittovie alkoihan se sujua. Pitää vaan löytää itse se ajatus, mihin pyrin suuntaamaan liikkeeni. Kun liikkeellä on joku selkeä kohde (vaikka joku siiveke tai muu fyysinen nähtävissä oleva asia), pystyn paremmin kohdistamaan liikkeeni.
Nokin kanssa yhteinen sävel soi suloisen sopusoinnussa. Uskallan aivan ehdottomasti entistä paremmin lähettää sitä yksin tekemään esteitä ja lähteä jatkamaan omaa liikettäni uuteen suuntaan. Persjätöt toimivat jälleen tänään kuin ajatus. Keppien sisäänmeno sujui. Kaarrokset valuivat useassa kohdassa, mutta Nokissa parasta on se, että valuvien kaarrosten syy on minussa - Noki osaa kyllä tehdä erittäin tiukat kaarteet, jos minä vain kerron tiukasta kaarteesta ajoissa.
Huh. Hyvä mieli, kuten sanottua. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti