tiistai 19. helmikuuta 2013

Pika reenaa

Eilen Pikan kanssa tehtiin neljän hypyn kaarretta, jossa viimeinen hyppy oli jo niin kaarteessa, että Pikan pitää oikeasti tajuta jotain siivekkeiden väliin hakeutumisesta, jos sinne "osuu".
Ensin tehtiin kolmea ensimmäistä hyppyä, jotka olivat niin suorassa linjassa, että Pika näki etupalkan ensimmäiseltä hypyltä. Ei ongelmia.

Ohimennen sanoen Pika on oppinut paikalla istumisen syvimmän olemuksen kuin vahingossa. Veikkaan tämän taidon "omatoimisen" oppimisen liittyvän siihen, että Pikan kanssa on alle kolmikuisesta naksuteltu 2o2o-tempusta, jossa paikalta saa lähteä vasta "mennään!" -käskyllä. Niinpä Pikalle on taottu ydinjatkeeseen ihan vauvasta asti, että paikalta lähdetään vain käskyllä. Eilisissä treeneissä se istui todella mallikkaasti paikallaan, kun menin kutsumaan sitä 1-2 hyppyjen väliin. (Toki se karkasi pari kertaa,mutta se ei lähtenyt kaahottamaan, vaan "Oho!" -tokaisusta pysähtyi niille jalansijoilleen.)


Etupalkkatreenien jälkeen tehtiin koko neljän hypyn treeniä. Jätin Pikan lähtöön, jotta sain vähän etumatkaa. Kutsusta Pika lähti aitomaan riman virkaa ajaneiden lautojen yli ja erittäin määrätietoisesti juoksi kaikkien neljän siivekeparin välistä! :) Toistettiin tämä muutaman kerran ja joka kerta Pika hakeutui siivekkeiden väliin minun liikkeestäni häiriintymättä. Mahtava vauva! :) Se ihan selvästi pyrki eteenpäin, vaikkei edessä ollut mitään palkkaa odottamassa. Taitava epeli.

Naksuteltiin myös kontaktista. Pika kohdistaa katsettaan hyvin eteenpäin eikä välitä siitä, olenko sen takana vai edessä.

Eilen pääsin ensimmäistä kertaa oikein kunnolla näkemään, miten Pika liekittyy jo pelkästä huomiosta, että "tässähän ollaan lähdössä treenaamaan!" Pika kiskoi sisältä autoon käveltäessä ja oli selvästi kiireinen ja innoissaan. Kun päästiin Agimestalle, Pika jatkoi kiskomistaan ja suuntasi määrätietoisesti kohti Agimestan ovea. Päästin irti hihnasta, jolloin Pika sai hirmuisen hepulin ja juoksi häntä mutkalla hepulia ulko-oven lähellä. Treenien välissä käytiin pihalla pissalla ja kääpiö tiesi heti jutun juonen: se tiristi kyykyssä kai melkein väkisin muutaman pisaran  ja tanssahteli taas kohti sisätiloja. :D

Aksa on kivaaaaaa! :)

ps. Viikonloppuna ajoin isukin auton penkkaan, josta kaivettiin autoa lumilapioilla puolisentoista tuntia. Sen lisäksi eilisissä Lehtosen Sannan treeneissä juostiin kuin heikkopäiset erilaisia vauhtiympyröitä suorilla putkilla höystettynä. Niinpä tänään lihasten paikat ilmoittelevat olemassaolostaan niin käsissä kuin jaloissakin. Olen kuin puupökkelö. Olisiko voinut esim. venytellä? ;)

Ei kommentteja: