Pika on edelleen ihan pentu pentunen. Kaivelin blogin syvyyksistä Nokin ja Kolan yksivuotispäivän materiaaleja ja hittovie, ne ovat olleet ihan sama aikuinen Noki ja Kola silloin kuin ovat nytkin. Ehkä Pika on vuosienkin päästä sama urpo kuin se on nyt? :D Ou nou. No ei, sehän olisi... ihan mahtavaa! ;) Pika pentuloikkii edelleen vammakoiraloikkia, kun saa/varastaa lelun. Pika syö kakkaa. NAM! (Tosin kakan syömisen lopettamisessa on edetty paljon viime syksystä ja talvesta.) Pika ei osaa tulla sivulle. (Mutta kyllä mä sen joku päivä sille vielä opetan, että ei sillä..) Pika ei osaa tokoilusta edes alkeita. Pika ei muista omaa nimeään ihan aina. Pika kiipeää sänkyyni vetämään iltahepulia, kun silmä välttää ja tulee makkarin ovelle onnellisen hämmästyneenä vastaan, kun yritän ehtiä ärjäisemään, että "ALAS SIELTÄ KAKARA!" (Sänkyyni ei ole ikinä koskaan milloinkaan ollut koirilla asiaa.) Pika ei osaa hypätä auton takakonttiin, koska sehän on vielä ihan pentu, joten ei siltä sellaista aikuisen koiran toimintaa voi vaatia - vai miten se meni..? (Toisin sanoen nostan Pikan edelleen takakonttiin, kun sehän on vielä ihan vauva.) Pika ei vedä hihnassa oikeastaan koskaan, mutta toimii loistavana lihastreenivälineenä laahautuessaan lauman perässä nelitassujarru päällä, koska "TÄÄLLÄ ON YKS HYVÄ HAJU EI JATKETA MATKAA IHAN VIELÄ!"
Toisaalta Pika osaa jo paljon ja siinä on hurjan paljon piirteitä, joiden en haluaisikaan katoavan. Se on ihmisiä kohtaan ystävällinen. Se ei "sekoa" ihmisistä, mutta on heistä kiinnostunut: se moikkaa ihmisiä ja sen jälkeen menee puuhailemaan jotain oleellisempaa. Pika on kilttiäkin kiltimpi: se ei ole koskaan haastanut Kolaa tai Nokia tai sen puoleen minuakaan. Pika ei ole koskaan joutunut tappelutilanteeseen, enkä ole koskaan nähnyt sen provosoivan ainoaakaan koiraa. Se ei nouse urosten tai narttujen selkään humppaamaan, vaan haastaa leikkimään hännästä vetämällä, haukkumalla ja leikkikumarruksin. Pika on nopeasti päässyt agilityn suhteen samalle innostuksen tasolle minun, Nokin ja Kolan kanssa. Se on oppinut taistelemaan leluista. Pikkupentuna se ei nimittäin ollut kovinkaan innostunut vetämään vastaan, jos sitä yritti leikittää vetolelulla. Nykyään se takertuu pinkkiin pörröiseen teddykarvaiseen leluunsa ja muristen ja silmät päästä pullistellen vetää vastaan, ja irrottaa vasta käskystä - jos silloinkaan. ;) Ja viimeisenä (ja tässä listassa ehkä myös vähäisimpänä) se on edelleen kaunistakin kauniimpi. Se on sopusuhtainen ja isoihin verrattuna haliteltavan pieni. Pika tekee mieli nostaa syliin kerta toisensa jälkeen yksinkertaisesti jo siitäkin syystä, että se mahtuu syliin toisin kuin nuo 20-kiloiset jässikät.
Pika Palleron yksivuotislenkki kuvina:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti