murrRrRrr.. MURrrRrRR... Aijaa.

Meidän kodissamme on yksi sohva. Ja se sohva on minun ja Nokin sohva. Vasen reuna on minun ja oikea reuna on Nokin. Keskelle jäävä alue on ei-kenenkään-maata. Tai oli. Alue on sen kokoinen, että siihen pieni mustavalkoinen perro kyllä mahtuisi ilman, että tekee rajaloukkauksia Nokin alueen puolelle. MUTTA KUN. Mutta kun jos ei tahdo nukkua itsenäisellä alueella vaan olla lä-hel-lä! Sillon saa jos tahtoo.

Pikan sohvalle saapuminen on poikkeuksetta murinan paikka. Noki murisee. Murisee vähän kovempaa. Tuijottaa silmät päästä pullistellen ja murisee vielä uskottavammin. Joskus (harvoin) murina on niin uskottavaa, että Pika peruuttaa pois sohvalta. Mutta melkein aina Pika murinasta huolimatta nousee sohvalle, tassuttelee paikallaan ja lösähtää näennäisesti ei-kenenkään-maalle. Mutta lopputulos on oikeastaan aina sama. Pika vähän venyttelee, vähän vängertää ja ängertää paikallaan hyvää asentoa etsien. Ja oho hupsis kupsis! Sitä ollaankin oikeastaan ihan kokonaan Nokin territoriossa. Jokainen asennon muutos ja vängertäminen aiheuttaa lisää murinaa, mutta tässä kohdassa murina on enää sellaista "voi PERHANA se teki sen taas...." -tyyppistä urputusta.

..ja niinhän siinä taas kävi. Nokia ketuttaa vain aavistuksen verran.