tiistai 9. kesäkuuta 2015

super

Positiivisuus on perseestä, kuten osuvasti sanotaan. Mutta ei auta. Pakko olla perseestä.

Eilen matkustettiin poikien kanssa kirjaimellisesti halki Suomen ja kun vähän ennen puoltayötä päästiin lopulta kotiin, käpertyivät kaikki tässä taloudessa asuvat koomahenkiseen tajuttomuuden tilaan. Rehellisyyden nimissä ennen nukahtamista kävi mielessä, että olen ihan hullu, kun ilmoittauduin seuraavaksi aamuksi klo 10 Jennan treeneihin. Takana rankka viikonloppu, kahdeksan starttia per koira, 14 tuntia matkustamista ja sitten treenaamaan.

Mutta se on vaan niin parasta. Väsytti, kyllä. Olisin voinut nukkua ehkä kellon ympäri, kyllä. Agilityähky, kyl.. ei. Ei vaan ole, vaikka voisi kuvitella, että kyllä. :)

Niin se vaan on, että vaikka aamulla herätyskello soi katkaisten syvän, täysin aamua enteilemättömän unen, niin treenit olivat kaiken sen silmät ristissä ja tukka pystyssä sängystä hereille raahautumisen arvoiset.

Ollaan opittu Pikan kanssa yhteistyötä ihan hemmetikseen tässä lähiviikkoina. Kisaaminen on tehnyt niiin hyvää. Alkaa löytyä se rytmi ja jarrupolkimen polkaisemisen voima, joilla Pikan kanssa pelataan. Minulla alkaa löytyä rytmi A:lle. Poikittaiset hypyt löytävät paikkansa Pikan radanlukutaidossa. Kokonaisuus alkaa vähitellen muotoutua.

Pikan ohjaaminen on jollain tasolla helpompaa kuin Nokin ohjaaminen. (En voi uskoa, että kirjoitan näin.) Pika irtoaa edessä oleville esteille Nokia paremmin. Tästä syystä Noki otti kaksi kieltovitosta Saariselältä. Olin tehnyt saman radankohdan Pikan kanssa niin, että vain lähetin esteelle ja lähdin itse jo kohti seuraavaa. Pikalle se toimi. Nokille ei toiminut. Lisäksi mediohjaamisessa ihan tosi paljon helpommalta tuntuu koiran ponnistamispaikan miettiminen. ..tai siis se, että sitä ei tarvitse juurikaan miettiä. Ei tarvitse pohtia, pystyykö Pika ponnistamaan pienestä kulmasta, tai ehtiikö se koota laukkansa ponnistukseen. Pystyy ja ehtii. Nokin kanssa tarvitaan paljon enemmän aikaa ja metrejä kokoamiseen ja kääntymiseen. Maksin kanssa ponnistus- ja laskeutumispaikkaa on pakko pohtia rataantutustumisissa, sillä liian läheltä tai liian pienestä kulmasta ohjattu käännös saa riman putoamaan tai laskeutumispaikan valumaan. Pikaa pystyn jarruttamaan niin, että se kokoaa miltei kirsu kiinni rimassa - eikä sillä ole pienintäkään vaikeutta sen jälkeen ponnistaa hypystä yli. Nokille vastaava viimehetken jarrutus saisi aikaan hillittömän vaikeuden ylittää rima sujuvasti.

Nyt täytyy vaan jatkossa rataantutustumisissa pistää aikaa ja ajatusta siihen faktaan, että mediä ja maksia ohjataan (ainakin minun koirillani) tietyissä asioissa eri tavalla. Pikan kanssa voin juosta pidemmälle ja jarruttaa myöhemmin ja toisaalta lähettää vaivattomasti itsenäisesti kauemmas. Nokin kanssa ponnistuspaikka pitää kertoa kauempana hypystä ja toisaalta se pitää ohjata huolellisesti kauemmas.

Tämä kaikki kirkastui minulle tänään Jennan treeneissä. Yhtäkkiä radan tiukasti kääntävien valssien aikana käsitin, että uskallan jarruttaa Pikaa tarpeeksi myöhään. Tajusin, että oikeaan aikaan jarruttaminen tuli kropastani luonnostaan, ilman syvällistä ajatustyötä.

Toinen tajunnan räjäyttävä huomio on se, että Jenna kehui Pikkarin A:ta. "Se tulee NIIIIN hienosti alastulon!" Ja tulihan se! Olen aika varma, että A:n sujuvuutta on parantanut se, että Pika on alkanut käyttää etuosaansa raivokkaammin ja tehokkaammin kuin ennen. Se kiihdyttää niskan ja lapojen avulla, ei pelkällä takajalkojen ponnistusvoimalla. Ja samalla, kun se käyttää etuosaansa, se väkisinkin laskee päätä alemmas. Pika on saanut nyt paljon kokemusta siitä, että rata jatkuu A:lta eteenpäin, joten mitä ilmeisimmin se on siirtänyt etupään tehokasta käyttöä ja laskenut pään asentoaan myös A:lla. Ei käytetty tänään kertaakaan länkiä, ja silti se osui joka kerta erittäin reilusti kontaktin rajan alapuolelle.

Tahdon kisata lisää Pikan kanssa! Tahdon lisää kokemusta! Ja tahdon lisää ratoja, joissa tehdään kummallakin mustavalkoisella nolla, niin pääsen näkemään videolta, miten noiden suoritukset eroavat ja missä ne muistuttavat toisiaan.

Super. 


Ei kommentteja: