sunnuntai 27. syyskuuta 2015

synttärionnea!

Pikkari täytti viikko sitten 3 vuotta. Aikuinen poika! Pika on kyllä vakavoitunutkin tässä lähikuukausina, tosin kopterihäntä nyt ei katoa mihinkään, kuten ei myöskään laajamittainen ystävällisyys ja avoimuus. Mutta ei sitä aikuinen poika nyt viitsi ihan jokaiseen sähläykseen ja pöhköilyyn ja hassutteluun lähteä mukaan. Nii. Aikuistumisen kunniaksi käytiin Indi-siskon kanssa aksaamassa.

Kuluneella viikolla pojat ovat totutelleet taas arkeen, kun palasin töihin. Työpäivät ovat venyneet todella pitkiksi, kun yritän päästä kärryille siitä, missä ollaan menossa ja mitä pitäisi tehdä. Polven kuntoutus tuntuu työltä, kun duunipäivän jälkeen ei voi kaatua koomassa sohvalle, vaan koirien ulkoilutusten lisäksi oikeastaan kaikki muu aika kuluu kuntopyörän selässä tai lattialla polven ojennus- ja koukistustreeniä treenaten.
Sisko ja mä. 

Katsokaa hänen viixiään. :D Ne on aikuismaisesti vahattu asentoon.
Synttäreiden jälkeen herra Pikkari pääsi turkistaan. Parturin lattialle jäi myös rokkitukka, joten nyt lähdetään rakentamaan uusia kampauksia ihan puhtaalta pöydältä. 

Tänään käytiin Ojangossa taas siskon kanssa aksaamassa. Sisarukset tekivät puomitreeniä. Pika meni hienosti puomia itsenäisesti, kun meikäläisestä ei noita juoksuaskelia ihan lähiviikkoina irtoa. Maiju namitti 2o2o-paikkaa ja minä palkkasin heittämällä pallon puomin alastulolta eteen vapautumiskäskyn palkaksi. Sen lisäksi tehtiin parit itsenäiset keinut ja kepit. 

Nokin kanssa aloitettiin juoksuA:n boksi ihan alusta, koska Noki keksi loikata A:n yhdellä alastulolaukalla. Ja kun nyt on aikaa hinkata alusta pitäen, niin tehdään sitten niin. Maiju etupalkkasi juustolla boksia ja minä keskityin nakuttelemaan osumat. 

Huomenna mennään Maijalle trimmitalkoita pitämään. Perjantaina turkistaan pääsivät Musti ja Pika. Huomenna nakulaisiin liittyy Kola. Ja ehkä Nokikin. 

pieni&ISO, iloinen&ÄREÄ - rodun ääripäät

Hän, jolla on rintakehää - ja hän, jonka kroppa on mallia silakka. 

Ei kommentteja: