Olipas ihan todella hauska kisamatka ATT:n kisoihin Sannan kanssa. :) Pikkari pääsi kolmelle radalle näyttämään osaamistaan. Ja se totta totisesti näyttikin! Polvisaikun aikana sen päähän on selvästikin tullut aivosoluja lisää, tai aivosolujen käyttö on tehostunut, sillä tekeminen tuntui ihan yhdessä tehdyltä agilityltä! ;)
Pika pysähtyi kahdella agilityradalla kontakteille - tosin jälkimmäisellä agilityradalla Pika vapautti itsensä A:lta ennen minun vapautuskäskyäni, joten nappasin Pikkarin kainaloon ja kannoin sen ekaa kertaa ikinä radalta pois. Tekeminen oli kuitenkin muilta osin yhteistyötä ja Pika oikeasti tuli ohjauksiin! Jeejee :)
Kolmantena olleella hypärillä (, jonka alku oli sellainen, että siihen olisi pitänyt vääntää 4-5 valssia peräjälkeen, mutta ainakaan minun jalkani eivät tikkaa sellaista vauhtia, että voisin tuollaisen toteuttaa. Niinpä päädyin valitsemaan 4 persjättöä, jotka kylläkään eivät olleet missään nimessä optimiohjauksia.) juostiin nollalla aina kolmanneksi viimeiselle hypylle asti. Siinä kohdassa päädyn valitsemaan ohjauksen, joka olisi tarpeellinen Nokille. Olen kolmanneksi viimeisellä hypyllä kai ihan hetken liian aikaisin, jolloin vastakäännökseni (joka oli Pikalle ihan yliohjausta) on niin aikaisin valmis, että seistä pönötän Pikaa vasten takapuoli pystyssä ja käsi huitoo kuin liikennepoliisilla. Mikään käden lisäksi ei ohjaa hypylle, joten jaloissani pyörii pieni Pikkari, joka pitää taivahisen kovaa meteliä, tuijottaa kasvojani ja yrittää tajuta, että mitä helvettiä minä huidon. Aikaa kuluu varmasti yli 5 sekuntia ja kieltoja saadaan kaksi. :D Mutta ei sillä ole mitään väliä. Maalissa hymy leviää korvasta korvaan asti. Se oli niiiiin siistiä! Se oli niiiin yhteistyötä! Se oli agilityä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti