Lähdössä jätin Nokin istumaan hyvään linjaan ja menin kutsumaan sitä oikealla kädellä toisen hypyn takaa. Valssaamalla (??) vaihdoin ohjaavan käden ja sainkin Nokin tekemään tiukan kurvauksen kolmoshypylle. Siitä oli helppo suora linja pituuden kautta putkeen. A-esteestä mentiin ensin ohi, koska kontaktiesteitä ei juurikaan olla vielä tehty osana rataa. Noki kuitenkin palasi tekemään A:n varastamatta kontaktin namialustalta nameja. Noki otti kontaktin hienosti, mutta minun syystäni ("Missä ne palkkausnamit nyt on... Äh.. Täällä? Ei ku..." Noki lähti kontaktilta ennen aikojaan. Putken aikana tein persjätön ja kipitin neljän viimeisen hypyn luokse. Nekin sujuivat hienosti ja päästiin maaliin ilman suurempia ongelmia! :)
Tuntuu erikoisen kummalliselta, kun Noki ei vielä kovinkaan hyvin irtoa minusta tai hae edessään olevia esteitä. Niinpä ehdin liiankin hyvin saatella ja varmistella. Kolaan verrattuna tämä tuntui melkein liian helpolta lönkyttelyltä. Mutta eiköhän sitä räjähtävyyttäkin saada, kun Noki oppii hakemaan itsekin esteitä. :)
Oli mahtavaa huomata, että osasin itse suunnitella, miten radan aion ohjata. Lisäksi huomasin juttuja, joita Pipsa-koutsi sitten radan suorittamisen jälkeen korosti. Esimerkiksi tajusin, että kun ohjaan Nokin A:lle pysyen itse A:n oikealla puolella, minulle saattaa tulla hirveä kiire putken jälkeen neljälle viimeiselle hypylle, koska juostava matka on melkoisen pitkä. Päätin kuitenkin kokeilla, miten ehtimisen kanssa käy. Ja hyvinhän minä ehdin. (En olisi ehtinyt Kolan kanssa.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti