tiistai 29. maaliskuuta 2011

treeniä, treeniä

Tänään oli keinun ja takaaleikkauksen vuoro. Tulin ottamaan Nokia vastaan hypyn 3 (kuvassa) vasempaan reunaan lähetettyäni Nokin putkeen. Sen jälkeen takaaleikkaus hyppyjen 4-5 välissä ja ohjaus putkeen. Tämä takaaleikkaus ei meinannut ensin onnistua, mutta onnistuipa sitten lopulta kuitenkin ETEEN-käskyllä. Takaaleikkauksia tuli myös hyppy-putki -yhdistelmään (5-6 ja 10-11) :)

Keinu tehtiin taas ensin Nokin henkilökohtaisella rysäytystyylillä. Kokeilin uudestaan ja suhisemalla sain Nokin jarruttamaan ennen rysähdystä. Suhina käyttöön siis, että saan pikku-urpon jarruttamaan ennen kuin on liian myöhäistä jarruttaa. ;)


Hyppyjen 9-10 välissä valssasin, koska poispäinkäännös on Nokille vielä ihan outo osana rataa. Kepit menivät tänään suorastaan erinomaisesti! :O Vedätin Nokia ihan hienoisesti, mutta se ei silti seonnut pompuissaan, vaan teki kepit ihan hirmuisella vauhdilla ja ihan oikein. Saatiin Miialta kehuja ja itsekin unohdin ohjata Nokin suorittamaan radan viimeisen hypyn, kun olin kepeistä niin äimänä. Noki sai kehuja myös siivekkeitä hipovista käännöksistä. Tätä en itse ole huomannut ajatella, kun kuitenkin joudun keskittymään radalla lähinnä siihen, että muistan mitä piti tehdä ja yritän katsoa, että Noki seuraa ohjaustani. Hienoa, ettei se tee mitään hirmuisia ylimääräisiä kaarroksia! :)
























Testasin myös Sanna the kasvattajan huomiota siitä, että Noki lähtee kroppani liikkeestä kontaktilta. Ei se onneksi lähde - tai ainakaan se ei ole normaalia Nokin käytöstä kontakteilla. Viime lauantain treeneissä oli joku todella outo hetki Nokin elämässä, sillä se toimi kontakteilla ihan eri tavalla kuin normaalisti. Tänään se pysyi kontakteilla, vaikka heiluin ja liikuin tai kävelin kauas Nokin luota. Heilumisen jälkeen annoin liikkumatta käskyn "Mennään!" ja Noki lähti välittömästi kontaktilta jatkamaan rataa. Kyllä se siis taitaa ainakin jollain tasolla tietää mennään-käskyn ajatuksen.. :)

Ei kommentteja: