keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

HAU open (osa2) ja Kolan iltapuuhailua

13.7. Hau Openin viimeinen osa. Tuloksena hylly. Putken väärä pää vei ja renkaalla tuli melkein törmäys.




+ Noki teki kontaktit jälleen hienosti.
+ Sain jarrutettua Nokia puomin ylösmenolle niin, että kisatilanteessa jarrutus tuntui HUOMATTAVALTA, mutta videossa se ei onneksi hyppää silmille. Osaan siis jarruttaa. Jes.
+ Kepit menivät hienosti, vaikka kannustin vain alussa.
+ Nokin kierrokset nousivat jälleen täydestä nollatilasta sopivaan kisavireeseen, kun käveltiin lähtöpaikalle.
+ Mokat olivat jälleen minun mokiani. Noki teki jälleen juuri sitä, mitä ohjasin.
+ Hyllystä huolimatta jatkoin hyvällä fiiliksellä ja tarkasti loppuun asti. En höllännyt tai lössähtänyt. Jes.

- En tajunnut vedättää kepeillä, vaikka alla oli hylly. (Uskalsin/tajusin kuitenkin testata kisatilanteessa keppien kannustamisen pois jättämistä. Siitä plussa minulle.)
- Oma ohjaaminen tai sen puute alkaa vähitellen nyppiä.
- Turhauttaa.
- Ärsyttää.

Ja silti tiedän, että tämä on _paaaaaljon_ parempi tilanne kuin se, että minun ohjaamiseni olisi hyvää ja tarkkaa ja oikeaa, mutta koira tekisi virheitä. (Esim. pudottelisi rimoja, olisi hidas, tekisi huonot kepit/kontaktit, ei innostuisi tekemään yhdessä, jne. jne.)

Ärsyttää silti. Ketä voisin syyttää?! Perhanan perhana. Itseäni.

------------------

Henkisen jäähdyttelyn lenkillä Kolan kanssa kisojen jälkeen tajusin, että olen opettanut Kolalle tokomaailmasta tutun tunnarin loistavan varmaksi suoritukseksi. Ainoa miinus lienee, että tunnarikapula tulee löytämisen jälkeen syödyksi.

Ei kommentteja: