keskiviikko 18. tammikuuta 2012

tiitäinen keulii

Nokin kynttä operoitiin maanantaina. Kynttä ei ONNEKSI jouduttu kuorimaan, mutta nipsaistiin sen verran lyhyeksi, että treenikentille ei tällä viikolla mennä ja vapaana kirmaileminenkin on ollut nyt kaksi päivää kiellettyjen asioiden listalla. Kynsi onkin pysynyt ihan kuivana ja puhtaana eikä ole vuotanut tippaakaan verta. :) Tästä syystä uskaltauduin tänään testaamaan, mitä tapahtuu, jos Tiitiäisen päästää tossu jalassa Kolan kanssa metsään ulkoilemaan. Pojat eivät yleensä kaksistaan pahemmin riehaa tai rällää, joten ajatus oli, että kun kerran kynsi on pysynty vuotamattomana hihnalenkeillä, niin miksei sitten vapaana metsässä kävelemässä.

Vaan enpä ole aiemmin testannut, mitä tapahtuu, jos hihnalenkittää ensin kaksi päivää ja vapauttaa metsään sen jälkeen. Eihän se mennyt ihan niin kuin Strömsössä. ;)

Ajattelin, että päästän Tiitiäisen ensin irti, että se saa rauhassa köpsötellä nostamaan jalkaa lähimmäiseen mäntyyn. Noki näytti ihan rauhalliselta vielä siinä, mutta kun annoin luvan lähteä, niin Tiitiäinen keuli kuin mikäkin hitsin kiihdytysvempele. :D WWWwwRrRRROOOOOMMmmmmmmm.. Ja sinne meni. :D Ei Noki _koskaan_ aiemmin ole yksin lähtenyt kurvaamaan takapuoli hepulista matalana polun mutkan taakse, vaan se on aina jäänyt odottelemaan Kolan ratkaisuja. Noki melkein hyppi nelitassutasajalkapomppuja, kun sillä oli selvästi vieterissä muutama ylimääräinen kierros kahden erittäin rauhallisesti - lähinnä nukkuen - vietetyn päivän jäljiltä. Noki suditteli ja ryntäili, pomppi ja repi Kolaa kaulapannasta. Onneksi tossu pysyi menossa mukana ja alla oli pehmeä hanki. Niinpä lenkin jälkeen kotiin saapui ehjäkyntinen lumipallokoirakaksikko. :)

Ei kommentteja: