Kola veti tyylilleen uskollisena räjähtävää yllätyksellisyyttä kahden radan verran. Ekalla radalla juostiin vitosella kohti loppusuoran suoraa putkea, kunnes unohdin varmistaa että Kola meni putkeen. Oli niin kiire viimeistä hyppyä ohjaamaan. Ja eihän se mennyt. Juostiin täysillä rinnakkain sitten maalihypylle ja otettiin HYL. Toinen rata oli ihan puhdasta sekoilua ensimmäisestä hypystä alkaen. Kola tuli sen ohi, sitten ali ja sitten tehtiin monenlaisia pellehyppykuvioita.
Nokin vastuulla oli puurtaa kolmen radan verran. Ensimmäinen aksarata oli muuten ihan sujuvaa menoa, mutta yksi ainoa hyppy kaatui meidän kohtaloksemme. En oikein saanut päätettyä, miten se olisi järkevintä ohjata. Tästä seurasi se, että niisto meni pieleen ja Noki ehti hypätä hypyn edestakaisin. BLAH. Muuten ongelmaton rata. Tietty.
Tokana oli hyppäri, johon suunnittelin itsenikin yllättäen toiseen radan vaikeimmista kohdista sylkkäri-valssin. (Siis ensin sylkkäri ja saman liikkeen aikana rintama kääntyy koiraa kohden valssilla. Tämä siksi, että sylkkärihypyn edessä oli yhden laukan etäisyydellä ansahyppy, johon todella moni koira hyllytti. Ja sehän hittovie toimi. Tosi hyvin jopa. Pituudella oli se radan toinen vaikea kohta, jossa suurin osa niistä sitten hyllytti, jotka olivat selvinneet ensimmäisestä vaikeasta kohdasta. Nokilla sekin toimi ihan ongelmitta. Niinpä suunnattiin kohti helpompia vesiä nolla alla. Ja mitä tekee allekirjoittanut toiseksi viimeisenä esteenä olleen suoran putken aikana? Valssin. Syy tähän on nanosekunnin aikana tehty päätelmä ilmeisesti yleisöstä kuuluneen älähdyksen perusteella. Oletin, että Noki ei mennytkään suoraan putkeen, joten käännyin katsomaan ja samassa kääntyessäni tajusin, että "voi halvatun halvattu, menihän se putkeen", jatkan kääntymistä 180 astetta ympäri vain tiedostaakseni, että olen _AUTUAAN_ myöhässä maalihypyltä. Noki kiepsahtaa katsomaan, että mihin oikein jäin kökkimään - ja siitä vitonen. Jes. Tosin nauratti jo siinä putken aikana, että ei helvetti mä ihan oikeasti käytän tässä aikaa itseni ympäri pyörimiseen, vaikka tosiasiassa olisi aivan mieletön kiire kohti maalia.
Kolmas rata tuntui alusta asti Nokin radalta. Olen härkkinyt Nokia rimojen suhteen tässä tällä ja viime viikolla ja luotto rimojen pysymiseen alkaa taas palautua. Kaksi ekaa rataa oli osoittanut, että rimoihin voi luottaa, sillä yksikään rima ei ollut pudonnut. Kolmannella radalla homma oli ihan veitsenterällä, kun rytmitin liikkeeni väärin, rima kolahti ja Noki ei meinannut millään ponnistaa ihan liian myöhään ja liian pysähdyksistä tehdyn takaaleikkauksen ansiosta muurille. Melkein väkisin punnersin Nokin muurista yli ja hetki taisteltiin oikein urakalla, että tekemiseen löytyy taas hallinta. Sain homman kasaan parin seuraavan esteen aikana ja sitten oltiinkin jo maalissa. Nolla. Todellinen taistelunolla, sanoisin. :D
Nyt puuttuu enää tupla, niin sitten olisi SM2014-nollatilillä riittävästi nollia.
Pitäisi saada tekemiseen vielä lisää luotettavuutta. Näitä vitosen ratoja on vaihteeksi ihan liikaa ja hyllytkin ovat suurimmalta osin yhden ainoan esteen hutiloimisesta johtuvia. Näiden yksittäisten virheiden karsimisella päästäisiin nostamaan nollaprosenttia ihan huimasti. Palaset pitäisi saada loksahtamaan paikoilleen, koska jos näin tapahtuu, enkä pilaa nollia, pystyy Noki tarjoilemaan hyvää, rotuisekseen nopeaa ja erittäin nättiä agilityä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti