lauantai 29. maaliskuuta 2014

kumpi ja kampi taisteli...

kumpi voitti. Eiku kampi?

Noki on ihan taivahisen tossukka, kiltti ja ahdistuvainen otus. Ei se siis ahdistu elämästä, ei ihmisistä, ei vieraista koirista, ei äänistä.. Se ahdistuu, jos sitä paineistetaan pahalla tuulella oman lauman koirajäsenten toimesta. Noki on sovun ja sovittelun koira henkeen ja vereen. Pikkuäiskä. "Ei tapella, jooko", se viestittää ihan villisti, jos Kola on huonolla tuulella tai jos Pika riehuttaa Kolaa. Noki menee noihin leikkitilanteisiin häntä koipien välissä vispaten, nuolee väkisin Kolan naamaa ja kellahtaa lopulta äärimmäisen sovittelun merkkinä selälleen leikkivien Pikan ja Kolan viereen.

Pika taas ei Kolan paineistavasta ärsyyntymisestä juuri häiriinny. Pikaa ei häiritse myöskään Raivomumelo-Hippi eikä Nokin pahan tuulen päivät. Se kyllä osaa olla provosoimatta noissa tilanteissa, mutta ei sitä jää ahdistamaan tai häiritsemään, kun tilanne on ohi.

..ja eilen tuli selväksi, että sitä ei ahdista myöskään se, että itse aiheuttaa paineistumista lauman jäsenissä.

Istuin sohvalla tietokoneen ääressä, kun yhtäkkiä Pika alkoi tassutella jäykin jaloin kohti makuuhuoneen oviaukkoa. Hämmästelin hetken tilannetta ja yritin ymmärtää, mistä on kyse. Oviaukkoon makuuhuoneen puolelta nousi seisomaan Noki, jota kohti Pika käveli lievän ärsyyntyneenä. Pika jurputti ääneen ja seisomaan noussut Nokikin alkoi jurputtaa ihan hiljaa takaisin. Pikan häntä oli korkeana viirinä - ja Nokikin liputti hännällään, kunnes sitä alkoi ahdistaa. Luulin ensin, ettei Pika jostain ihmeen syystä tunnista pimeän makuuhuoneen puolella seisovaa Nokia. Sitten luulin, että Pika tuijottaa itseään Nokin takana olevasta peilistä ja murisee peilikuvalleen.

Noki-rassu ei osannut ollenkaan purkaa tilannetta. Se ei toisaalta halunnut pakittaa ja väistää, mutta ei se pystynyt kävelemään tikkuhäntäisen Pikan ohikaan. Se jurputti ensin itseluottamus korkealla, mutta kun Pika ei väistänyt eikä lopettanut, Nokin itseluottamus karisi lattian rakoon, häntä putosi alas, pupillit laajenivat ja korvat vetäytyivät paineistuneesti päätä myöten. Tilanne kesti ja kesti, minuuttitolkulla. Kumpikaan koirista ei näyttänyt vihaiselta, vaan Pika näytti ärtyneeltä ja Noki ahdistuneelta.

Lopultakaan ei oikein selvinnyt, että kenelle Pika hiljaa murisi tai ylipäätään mikä jäykistelyn käynnisti. Tilanne raukesi, kun minä sekaannuin siihen ja käskin Nokin luokseni. Ilta jatkui aivan normaalisti eikä mustavalkoisilla ollut enää mitään ärtymystä toisiaan kohtaan.

Tällä hetkellä oletan, että ennemmin tai myöhemmin Nokista tulee tämän lauman alimmainen. Se on osoittautunut tuhat kertaa "nössömmäksi" kuin mitä oletin silloin, kun Pikaa ei vielä ollut. Uskon ja toivon, että Pika tulee nousemaan kakkosmieheksi verettömässä vallanvaihdossa, sillä Noki ei nostanut miekkaansa Hippi-mumelon raivoisaa kurinpalautusta vastaankaan, eikä se _ikinä_ vastaa pienimmälläkään eleellä Kolan hermostumisiin. Ja makuuhuoneen ovensuussa käyty ärsyyntynyt jurputuskeskustelukin osoitti, että Nokissa ei vain ole sitä jotain, jolla se pistäisi vakuuttavasti esiintyvän vastapuolen kuriin.

Eikä siinä mitään, pohjimmaisena on varmasti ihan hyvä olla pikkuäiskänä. :)

Ei kommentteja: