maanantai 8. kesäkuuta 2015

Saariselällä

Kotimatkalla on aikaa nakutella kisaraporttia, joten tässä päällimmäisiä juttuja, jotka elämysreissusta mieleen jäivät.

1. Nokin voittonolla ja Pikan ensimmäinen nolla kolmosista ja samalla SERT-A.
2. Pika parantaa menoaan startti startilta.
3. Alisuoriuduttiin Nokin kanssa vahvasti. Vain yksi nolla kahdeksasta startista. Vauhti olisi riittänyt jokaisella radalla palkintopallille. Mutta tuleehan näitä. :)

Oli kyllä kaikin puolin opettavainen retki. Noki ja Pika majoittuivat kuuden uroksen taloudessa kuin vanhat tekijät. Kompostiverkoilla rajattiin oleminen loosseihin ja minun mustavalkoiseni sijoittuivat oven taakse makuuhuoneseen. Eivät perään huudelleet tai oven takana kulkijoista ilmoitelleet. Kumpikin otti kaiken ilon irti siitä, että saivat nukkua sängyssä. :D Hepuloivat niin, että Pika päätyi lopulta petauspatjan alle pitkin pituuttaan mörisemään.

Kisoissa ihan parasta oli se, että kumpikin koira teki tunnollista ja raivokasta työtä kaikkien kahdeksan radan ajan. Sunnuntain ensimmäisellä radalla tuli vettä, ratapohja oli yhtä kuraista lätäkköä ja lämpötila huiteli ehkä viidessä. Oli siis todella kylmää. Olin kohtalaisen epäuskoinen sen suhteen, miten hyvin saan Pikan istumaan lähtöön ja mitä se ylipäätään tekee radalla, kun ei olla ikinä kisattu tuollaisessa säässä. Vaan eipä se mitenkään reagoinut. Karjui ja räyhäsi itsensä läpi lätäköiden. Oltaisiin tehty hyvä nolla, jos olisin luottanut koiraan. Yliohjauksen takia saatiin kieltovitonen lopulta.

Pikan kanssa onnistumiset eivät jääneet tähän. Poikittaiset hypyt ovat tähän asti olleet tosi haastavia kisavireessä. Mutta ei ollut enää! :) Pistin paljon ylimääräistä ajatusta ja aikaa tutustumisessa poikittaisten hyppyjen huolelliseen ohjaamiseen. Ja joko se kannatti, tai Pika on oppinut itsekseen, sillä ei otettu yhtään kieltoa poikittaisilta hypyiltä. Jee. :) :) Hehkuttaa pitää myös A-suorituksia. Kaikki 7 A:ta osuivat. Huippua. Puomilta Pika sitä vastoin sitten karkasikin kaksi kertaa. Kierrokset hyrräävät punkkarilla niin korkeina, että ei pysty! ;) No, näitä täytyy alkaa tehdä huolellisemmin, ettei punkkarille tule väärää käsitystä kontaktin suorittamisesta.

Oli mahtavaa saada kahdeksan startin rysäys kisakokemusta Pikan kanssa.

Nokin kanssa tekemisessä näkyi takuulla se, että tiesin nollalla mahdollisuudet voittoon. Meni varmasti osittain väkisin vääntämisen puolelle, kun tilanne menestymismahdollisuuksineen oli niin uusi ja ihmeellinen.

Pikan sertinolla
Pikan viikonlopun viimeinen startti
Pikan "pikkuisen mopo keulii" -rata
Pikan erittäin hyvä hyl-rata

Ei kommentteja: