Kolme viikkoa sitten Iinan treeneissä jotain vain tapahtui, ja ryhdyin ohjaamaan Pikaa rennosti, luottamuksella ja rohkeasti. Sama onnistui Tänäänkin. Ja viikonlopun kisoissa. Ja kaikissa treeneissä naksahduksen jälkeen. Ihan todella omituista, kun itse tiedostan, että "tässä kohdassa olisin ennen jäänyt varmistelemaan, mutta nyt mä menen jo!"
Tämän päivän treeneissä luottamuksen huomasi erityisesti esteillä 10-13 (lähetin Pikan takaakiertoon renkaan jälkeen rennosti ja kaukaa, enkä jäänyt ihmettelemään, lähteekö Pika putkeen 13, kun itse jo suuntaan kohti puomia. Myös kepeille vienti onnistui ihan pienien korjausten jälkeen! :O Aikaisemmin tuollainen keppikulma on ollut ihan katastrofi. Eikä me edes olla treenattu keppejä lähiviikkoina. Ja tuollaisia lähestymisiä ei olla treenattu ollenkaan kuukausiin. Nyt juoksin "Noki-henkisesti" ohjaamaan, eikä Pikalla yhtäkkiä ollutkaan ongelmaa löytää ensimmäistä väliä tai taipua toiseen väliin. :O Myös A:lta kääntymiset onnistuivat, eikä Pika jäänyt jalkojani tuijottelemaan.
Ihan älytöntä. Siis positiivisessa mielessä. Ja mikä parasta: tämä on itseään ruokkivaa. Mitä enemmän saan rohkeudesta ja luottamuksesta kokemuksia, että "sehän toimi!!", sitä rohkeammin ja luottavaisemmin uskallan ohjata. Ihan älytöntä silti. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti