torstai 16. maaliskuuta 2017

Kola 10v


Kolan lauma on nyt kolmen alamaisen suuruinen. Kaivelin kuvia Kolan historiasta ja vaikka valitsin yllä olevan kuvan edustamaan tätä päivää, se ei ole varmastikaan Kolasta itsestään paras mahdollinen 10-vuotissynttärikuvaksi, vaikka Kola onkin kuvassa komea laumansa pomo. Olen aika varma, että jos Kola saisi valita, se ottaisi vaikkapa tämän kuvan:
Tai tämän kuvan:

Kola varmasti koska tahansa vaihtaisi nykyisen elämänsä siihen, että sen laumassa olisi vain Noki. Sillä olisi vain yksi luottoalamainen, joka ei viiksikarvallakaan uhmaa Kolan asemaa. Luotettava, turvallinen, vaatimaton alamainen. Noki ja Kola täydentävät toisiaan tavalla, joka on jopa vähän vaikea uskoa todeksi. Noki osaa käsitellä Kolaa paremmin kuin kukaan muu koira tai ihminen. Kola väistää Nokia, jos Nokia jostain syystä harmittaa. Ja Noki väistää Kolaa lopulta aina. Oli tilanne mikä hyvänsä, Noki nöyrtyy Kolan edessä, jos tarvitsee. Ja koska se tekee niin, sen tarvitsee nöyrtyä tai väistää vain äärimmäisen harvoin.

En olisi 10 vuotta sitten uskonut, että olen nyt tässä, missä olen. Että minulla on neljä koiraa. Että agilitystä on tullut mittava osa elämääni. Että koirilla on niin mittaamaton merkitys ja sija jokaisessa päivässäni. Että olen oppinut koirista niin paljon, mitä olen oppinut. Olen oppinut, että ei tarvitse osata lukea koirien ajatuksia. Ne viestivät lopulta kovin selväsanaisesti hurjan paljon. En olisi 10 vuotta sitten arvannut, miten oikeassa olin, kun uskoin ja luotin tuolloin, ettei minua tule haittaamaan se, miten sitovaa on omistaa koira. Se ei ole haitannut minua kertaakaan näiden kymmenen vuoden aika. Tai sitten muisti tekee minulle tepposet. Luulen kuitenkin, että muistini toimii aivan ongelmitta. En koe menettäneeni vapauttani tai joutuneeni luopumaan jostakin. Mistä olisin luopunut? Minähän olen vain saanut lisää. :) En olisi myöskään 10 vuotta sitten uskonut, että tulen oppimaan, miltä tuntuu, kun oma koira puree naamaan. Arpi huulessa muistuttaa siitä edelleen usein, sillä koen tämän tiedon kirjaimellisesti fyysisesti päivittäin: tunnen arven olemassaolon miltei aina, kun liikutan huuliani.

Kola täyttää kymmenen vuotta. Tavallaan aika huikeaa, että Kola on ollut liki kolmasosan elämästäni matkassa mukana. En pysty oikeastaan edes muistamaan, millaista elämä oli ennen Kolaa. Varmastikin se oli aika outoa.

Onnea siis, Kola. Toivon sinulle terveitä ja stressittömiä tulevia vuosia. Olet persoona, joka ei jätä ketään kylmäksi.

Lopuksi vielä kuvia synttäripäivän aurinkoistakin auringoisemmalta lenkiltä Kivikon kentälle ja niityille.
Ihan hirveän paljon meteliä ja ihan hirveän paljon iloa aiheutti tämä niityltä löydetty narupallo.

Ottelun tuomaristo on tarkkana.

Pikkukorvan isot pikkukorvat


"Noki, paljonko sinua suututtaa tässä kuvassa asteikolla 1-100?"

Pennusta tuli ulos ravistus juuri silloin, kun piti poseerata kameralle.

Aina joku vetää ääliöilmeen kehiin,  kun pitäisi vaan istua.

Kuvaukselliset kaverikuvassa :)

Ensin sinne meni vain Kola. Ja sitten yhtäkkiä pentu seikkaili korkeuksissa.

NII ETTÄ AI MITÄ?! TAHTOISIN TIETÄÄ! KERRO!?



Ei kommentteja: