oujee :)

Tänään pingottiin Nokin kanssa seuran omissa kisoissa kolmen radan verran. Ensimmäisen agilityradan profiili näytti siltä, että huh.. Varsinkin keinun jälkeen olleet kaksi hyppyä tuottivat melkein kaikille kisaajille ongelmia. Päätin, että teen kyseisessä kohdassa japanilaisen - ohjauksen, jota en ole koskaan kokenut osaavani. Täytyykin muistaa seuraavissa Iinan treeneissä kiittää siitä, että ollaan nyt saatu monessa kohdassa treenata juurikin japanilaista - Iina kun onnistui bongaamaan tuon ohjauksellisen heikkouteni yksissä treeneissä syksyllä. :) Olin japanilaisen jälkimmäisessä persjätössä aavistuksen myöhässä, mutta ihan suurimmaksi onnistumiseksi koen sen, että ylipäätään käytin tätä ohjausta ja pakotin itseni etenemään rohkeasti keinun jälkeen.

Ensimmäisellä radalla ilmoitin seurakavereille tavoitteeksi lähteä liikkeelle kahdelta esteeltä ilman, että jään varmistelemaan tai odottelemaan. On paljon helpompi hahmottaa rataa, kun sieltä löytää kriittiset kohdat. Siis ne esteet, joilla ei voi jäädä munimaan, jos haluaa selvitä jatkosta. Ja hitsin pimpulat! Minä en jäänyt munimaan niille kahdelle esteelle (kolmoseste ja keppien jälkeen oleva hyppy)! Toisella irtosin jopa niin superisti, että olin metritolkulla pidemmällä seuraavassa käännöksessä kuin mitä olin luullut olevani.

Keskimmäisellä radalla homma kaatuu jo toiselle esteelle. Jotenkin taakse lähetys kaatuu alkuunsa ja Noki hyppää hypyn väärinpäin. Poimitaan joku muukin väärä este jossain kohdassa, mutta sitten saadaan kepeillä vihdoin homma uudestaan hallintaan. Ehdin kepeille ohjatessa miettiä, että "hitto tässä en voi keksiä Nokille mitään keppijäynähaastetta!" (tapana on siis tehdä kepeillä jotain yllärivetoja, jos alla on hylly) Okserin ja putken jälkeen tulee kaksi hyppyä, joista jälkimmäisellä koiraa pitäisi saada käännettyä. Hetken huumassa ehdin ajatella, että "nyt meikätyttö kääntää rytmillä". Ja sehän tosiaankin kääntyi. Täydellisesti. Aivan täydellisesti. Optimaaliselle linjalle ja niin hallitusti, että maaliin suorastaan leijailin. Rytmillä jarruttaminen toimii Nokille kuin junan vessa!

Kolmas rata oli tosi kivan tuntuinen. Siinäkin oli kohta, jossa ei vaan VOI jäädä munimaan. Keinun jälkeen oleva hyppy oli ehdottomasti kriittinen piste ja siinä oli saatava koira putkeen ja sitten on kiire. Rata menee tosi kivasti, kunnes aivopieruna unohdan jaakottaa ennen keinua. Noki päätyy aivan väärälle puolelleni ja yhtäkkiä minä olen linjalla, josta pitäisi mennä keinulle. Noki on kuitenkin niin kiltti, että kun lopulta paljastan Nokille seuraavan esteen (jonka linjalla edelleen hätääntyneenä kipitän), Noki tunkee ohitseni keinulle ja pysyy siellä, vaikka teen takaaleikkauksen noin 20 senttimetriä ennen keinua. :D Pääsen irtoamaan kriittiseltä hypyltä onneksi ajoissa, joten teen sen, mitä olen rataantutustumisessa päättänyt tehdä. "Minä ehdin ohjaamaan kolme putken jälkeen olevaa hyppyä kun vain juoksen, ja myöhästyminen ei ole vaihtoehto. Ehdin, ja sillä siisti." Ehdinkin!

Päivän saldona siis kaksi aksanollaa, kaksi kuudetta sijaa ja kaksi 4,5m/s etenemää. :) 

Jään mielenkiinnolla odottamaan kisavideoiden minulle päätymistä, sillä tämän päivän radoista jäi jokseenkin sama tunne kuin viime kesän SM-joukkuefinaalissa: mennään täysillä eikä varmistella mitään. Niin siistiä.

Pikkari sinkoilee

On hieman hakusessa tuo Pikkarin hallinta agilitykisoissa. :D Alkurutiinitkin ovat yksistään sellaisia, että hieman hirvittää. Pika karjuu ihan heikkomielisenä ja näyttää siltä, että saattaa ponnahtaa ensimmäiselle hypylle ihan koska tahansa. (Tänään se lähtikin ilman lupaa, mutta onneksi ehdin reagoida ja palautin raivoavan karvanaperon paikalleen.) Radalla mennään samalla tyylillä. Ihan ei aina pysty tietämään, että mitä tapahtuu. :D

Tänään tehtiin hypärinolla ja jäätiin voittaja-Odista puolisentoista sekuntia ja sijoituttiin neljänsiksi. Ennen keppejä käydään lyhyt palaveri siitä, että mihin ihmeeseen tässä ollaan menossa. Ja radan loppupuolella ohjaaja käyttää täysin harkitsemattomasti MENEMENE! -käskyä, jonka sisältö on "juokse eteenpäin ja suorita edessä olevia esteitä". Harmi kyllä tuossa kohdassa rataa ei ollut ollenkaan tarkoitus edetä omatoimisesti taivaanrantaan, vaan piti kääntyä. My mistake! Sain kuitenkin eteen pyrkineen Pikan lopulta tulemaan minua kohti. Aikaa se kuitenkin söi. Mutta ei haittaa, sillä oli taas ihan hurjan kivaa. Jopa niin kivaa, että minua alkaa melkein väkisinkin Pikan radoilla naurattaa, kun se on niin tappaja-asenteella ja raivoaa minulle (ihan ansaitusti) vähän väliä. Erityisesti tykkäsin tänään siitä, että Pika kokosi itsensä kepeille, vaikka niille tultiin lujaa.

MENE MENE MENE

Pikan kanssa ollaan harjoiteltu putkesta ohjaukseen tulemista ja jätetty putkesta irtoaminen olemattomalle huomiolle oikeastaan loppukesästä lähtien. Ja senhän sitten huomasi eilisissä kisoissa. Noki kääntyi putkelta minua kohti ihan liikaakin. Niinpä tänään mentiin kertailemaan putkesta eteen juoksemista. Oli tosi mukavaa huomata, että Pika on vihdoista viimein tajunnut, että putken jälkeen ihan oikeasti voi kääntyä ohjaukseen putkijarrun avulla. Ja hyvin se tänään lähti irtoamaan myös putken jälkeen eteenpäin. :) Hyvähyvä!

Puomi on hirmuisen hidas, mutta kepit Pika nakuttaa ihan hyvällä vauhdilla. A:n ensimmäinen osuma on turhan ylhäällä, mutta toinen suoritus on hyvä. Nokikin pääsi ihan vertailun vuoksi tekemään radan kertaalleen.

mör? mör.

Päiväunilla.

"Mör?"
Havahdun ääneen. Ei tarvitse edes raottaa silmiä, sillä tiedän tilanteen. Pika nukkuu sängyssään. Kola nukkuu sängyssään. Vain yksi ei nuku sängyssään. Silmät suljettunakin tiedän, että Noki seisoo makuuhuoneen ovella ja ilmoittaa, että ei pääse sänkyynsä.
"Mör."
Pakko avata silmät. Ojennan käden sängyn reunan yli ja näytän Kolalle kädellä suuntaa.
"Tuu, Kola. No tuu nyt.."
Kola tietää ihan yhtä hyvin kuin minä. Se alkaa vääntäytyä vaatekaapin edessä olevasta pedistään - eikä ehdi edes käteni alle rapsutettavaksi, kun Noki on jo livahtanut omaan yksiöönsä Kolan sängyn ohi. Hädin tuskin hereillä oleva Kola mötkähtää takaisin petiinsä. Kola huokaisee ja Noki on jo reporankana omassa piilopaikassaan.

Päiväunet jatkuvat.

tulihan se sieltä.

Tänä vuonna tuplanollan rutistaminen itsestä ja Nokista irti vei kauemmin kuin minään muuna SM-kisavuonna. Mutta tulihan se sieltä sitten lopulta.

Ensimmäinen Johanna Nybergin radoista meni niin sanotusti ihan perseelleen. :D Ihan totaalisen kaoottinen rata, jonka videota en viitsi edes julkaista. Homma kaatui kolmosesteellä, kun Noki ponnistaa okserille laukan liian kaukaa ja rysäyttää jälkimmäisen riman alas. Minulle tulee "voi paska" -fiilis ja ohjaus menee kiisseliksi. Sen verran sentään tsemppasin, että kepeillä tein tahallaan valssin niin aikaisin, että Noki nakutti vielä keppien kahta viimeistä väliä, kun minä olin jo kääntynyt sitä kohti ja menossa 180 astetta takaisin tulosuuntaan. Hyvin nakutti silti loppuun asti. Taas. Superia.

Kaksi viimeistä rataa sitten menikin ihan eri asenteella. Yhden valssin sorruin tekemään ihan liian valutettuna, ettei rima vain putoaisi. Muuten ei kyllä varmisteltu tai varottu. :)

Nyt on siis reissu Oulun SM-kisoihin ja Jyväskylän MM-karsintoihin tienattuna.

Ou jes. :)

(Ensimmäistä kertaa ikinä Noki sai nollapullaa. Se kerjäsi seurakavereilta niin holtittomalla antaumuksella piirakkaa ensimmäisen radan jälkeen, että lupasin Nokille pullan, jos se ei tiputa kahdella viimeisellä radalla ainuttakaan rimaa. Ei pudottanut. Ja voin sanoa, että persikkapiirakan pala ei ehtinyt kauaa kärsiä. Noki päästi piirakan maallisista tuskistaan silmänräpäyksessä.)

HELLOOOOOO HANDSOME!

Pikkarin sydän sykkii rakkauden sanomaa. Sydän lyö pum pum pum! kuten Jari Sillanpää kuvaavasti laulaa. Nokille.

Pika ei ole koskaan ollut mikään nuolemiskone. Se ei nuoleskele ihmisiä tai koiria. Paitsi nyt se nuoleskeli silmät puolitangossa Nokin leveää ihanaa hehkeää rintakehää. Sllllurpps.... Ssssssllllurrppppsss...

En ensin tajunnut, että mistä ihmeestä tässä on kyse. Tarkasti Nokin rintakehän mahdollisten haavojen varalta. Ei haavoja. Outoa. Noki istui hivenen äimistyneen näköisenä, kun pikkumies nautiskeli rintakarvojen mausta. Mutta selvisihän se sitten, kun Pikkari alkoi päästä tunnelmaan. Häntä vispasi terhakkaasti ja se asetteli päätään Nokin hartioille. Kolan läsnäolo selvästi vähän jännitti Pikaa - oli sillä sen verran järkeä päässä suurista rakkauden tunteista huolimatta. Pika siirtyi nuoleskelemaan Nokin kaulaa ja vispasi häntäänsä. Pakko Nokinkin oli tajuta, mistä on kyse, kun minäkin sen näin ja tajusin. Mutta ainakaan toistaiseksi se ei keskeyttänyt Pikan toimintaa eikä näyttänyt edes erityisen ahdistuneelta.

Homma jäi kesken, kun tuli iltalenkin aika. Ehkä vikittely jatkuu myöhemmin ja pääsen näkemään Nokiltakin jotain kannanottoja.

On tätä oman lauman luontodokkaria vaan kovin jännittävää seurata.

uusivuosi

Hyvässä seurassa hyvää ruokaa ja juomaa ja pelailua - ja koiria. Viisi koiraa mahtui oikein mainiosti Espoonkeskukseen juhlistamaan uutta alkavaa vuotta. Komppu Komppunen suvaitsi pilkullisia asiallisesti, Noki synkisteli vain vähän ja Pikkari riehui vain hyvin hillitysti Taimin kanssa. Karvaiset olivat niin rentoja koko illan, että uskaltauduin viemään Kolankin vielä kymmenen aikaan iltasella pissalle. Koko lauma suhtautui melko jatkuvaan räjähtelyäänistä koostuvaan taustameluun kuin sitä ei olisi olemassakaan. Hyvä pojat! :)

Vuoden 2015 ensimmäinen aamu aloitettiin raukeissa merkeissä ja aamupalan ja aamulenkin jälkeen viisi koiraa ryhtyi jatkamaan lepäilyä. Noki otti lepohetkestä _kaiken_ ilon irti, kun Miika vitsillä peitteli omin lupineen sohvalle kavunneen Nokin tyynyillä ja lampaantaljalla. Noki ei mytyn alta hievahtanutkaan seuraavaan tuntiin. :D Ei, vaikka Miika kutsui Miskan häiriköimään prinsessan unia.


Alkaneen vuoden kunniaksi mustavalkoiset kävivät Nokin aloitteesta kehityskeskustelun, jossa puitiin kulunutta vuotta ja Pikan kasvua isoksi pojaksi. Hetken aikaa allekirjoittanut oli aika varma, että tuossa hetkessä siirretään lauman kakkospojan valtikka Pikkarille, mutta näköjään Noki haluisi vielä ainakin toistaiseksi pitää paikkansa. Noki murisi häntä pystyssä ja kehoili silmät pullistellen. Pikkari ei laskenut häntäänsä ja hurrasi sekin hiljaa ja huulia värisytellen. Pojat saivat ihan keskenään käydä tämän keskustelun ihmisten siihen sekaantumatta - ja lopputulema tosiaan oli, että Pikkari hiljeni ja väisti ja Noki sai lopettaa murinansa henkisenä voittajana. Fyysistä ottelua ei tarvittu, sillä ainakaan tällä kertaa Pikkari ei halunnut lähteä ottamaan miehestä mittaa.

Kehityskeskustelun jälkeen Noki kävi tavoilleen uskollisena pesemässä Masi Pallopään (Main Pikalle antama erittäin kuvaava lempinimi!) etuhiukset ja korvat.

Tästä on hyvä aloittaa uusi vuosi!

Pika "Masi Pallopää" ja kaverit