onnistunut koirapäivä

Pikkelström teki tänään isojen koirien puomia todella mainiosti! Jeiiii! Jeii! Puomia oli edelleen vähän madallettu, mutta en usko puomin korottamisen olevan ongelma, kunhan päästiin vihdoin siihen pisteeseen, että Pika uskaltaa juosta lujaa kapeampaakin alustaa pitkin. Lisäksi Pika kestää ohijuoksun aivan ensiluokkaisen hienosti, eikä karannut liikkeeni mukaan yhtä ainoaakaan kertaa.
(Äänitehosteet teille tarjoili Maiju. :D :D)

Lisäksi Maijan avustuksella saatiin keppiprojektiin uusi ote ja lisäuskoa siihen, että kepitkin saadaan kuntoon lähiaikoina. Ou jes ou jes!

Muutenkin tuntui tänään omatoimitreeneissä, että Pikan kanssa voi tehdä jo vaikka mitä. Lähestyminen puomille tehtiin takaakiertovalssista, eikä Pika osoittanut mitenkään, että uudenlainen puomille vienti olisi sille jotenkin ongelma.

Tämä puuhahan alkaa ihan oikeasti olla vähä vähältä sellaista, että voi kuvitella tekevänsä ihan ratasuorituksiakin jossain vaiheessa. Huh. :)

Ja mikäpä olisi parempi tapa päättää onnistunut koirapäivä kuin katsella vartin verran painiskelevia Kolaa ja Pikaa? Ihan oikeasti ne painivat vartin. :O Suhteellisen käsittämätöntä. :) Pika jopa nosti etutassunsa Kolan selkään painin tuoksinassa, mutta siitäkään ei tullut rankkua. Pika on niiiiiin päässyt Kolan sydämeen ja luottamuspiiriin. :)

Videon laatu on aivan karmea, koska sisällä on tosi hämärää, enkä viitsinyt nousta laittamaan lisää valoja, koska olisin häirinnyt painipoikia.  

hei me juostaan taas

Herra Pikkelström proudly presents: vauvapuomia huiskis vaan!




Ensimmäisellä suorituksella palkkalelu on sekä minulla että Katjalla. Katja palkkaa. Toisessa tauon jälkeen Katja on vain kameramiehenä ja palkka on minulla.

yllätysten pikkumies

Pika kävi Hertassa kuvattavana. Pikkumiehellä on todistettavasti lonkat ja kyynärät ja muutaman viikon päästä saadaan tietää, millaisen arvion se niistä saa.

Yllätyksenä tämä päivä tarjoili sen, miten hitsin hienosti Pika osasi käyttäytyä. Paikalla oli kolme Pikan sisarusta, kaksi pikkupentua ja yksi muu perro ja lisäksi kuusi ihmistä. (Ja lisäksi huoneessa käväisi lyhyesti pari muutakin perroa.) Hulina oli melkoinen.

Ja miten käyttäytyy herra Pikkumies? Pika ei hermostunut. Ei pelännyt. Ei uhonnut. Ei väistänyt. Eikä oikeastaan haukkunutkaan. Ei sählännyt. Ei riehunut. Pika vispasi kopterihäntäänsä oikeastaan tauotta, kierteli katselemassa kaikkia koiria ja ihmisiä. ...ja vispasi häntäänsä taas vähän lisää. Se ei pyrkinyt ihmisten luo sähläten, mutta otti vastaan kopterihäntineen rapsutuksia. Se otti leikkiasennon yhdeksänviikkoisen pennun edessä ja huitoi pentua kevyen varovaisesti tassulla. Se antoi narttujen olla rauhassa ja korkeintaan haastoi siskoja leikkiin. Se suhtautui veljeensä välinpitämättömän ystävällisesti, koska veljeä hieman jännitti kaikki se meno ja meininki. Pika ei haukkunut huoneeseen saapujille eikä ollut huolissaan, jos minä poistuin käymään autolla. Se hengaili aivan rentona ja suhtautui ihan kaikkeen tapahtuneeseen tasapainoisen ystävällisesti. :) Hieno piski kertakaikkiaan! :) Rauhoituspiikin saatuaan se lösähti makaamaan eikä siinäkään yhteydessä hermostunut. Se ei hermoillut myöskään herätyspiikin saatuaan, vaan nuokkui rauhallisesti paikoillaan. Kotiin tultua Pika söi ja jäi rauhallisesti olohuoneeseen katsomaan, kun minä ja isot lähdimme päivälenkille.

Kerta kaikkiaan hermostusvapaa otus, ei voi muuta sanoa. Eihän tuollaista olekaan. :)

Tiesin kyllä, että Pika on tasainen ja ystävällinen ja kaikkea, mutta sen hermothan ovat puhdasta rautaa.  :O

tupla

Lunastettiin tänään Nokin kanssa viimeinen SM-kisojen ja MM-karsintojen pääsylipun osanen KATin kisoista Vuokkosilta.

Aamu tosin alkoi hieman katastrofaalisesti, kun ajelin (onneksi) suht hyvissä ajoin Purinalle todetakseni, että kisathan siis alkavat puolen tunnin päästä siellä Ojangossa eikä suinkaan Purinalla. Tein päätöksen, että nyt en ryhdy hermoilemaan, vaan pää kylmänä keula kohti Vantaata. Tiesin kyllä ehtiväni rataantutustumiseen, mutta lämmittelyyn ei paljon aikaa jäänyt.

Ensimmäistä rataa ei ehtinyt jännittää tai ylipäätään paljon miettiä, vaan marssittiin Nokin kanssa radalle aika aivot tyhjinä. Eipä se näyttänyt silti haittaavan, sillä juostiin maaliin epävarma nolla käpälissä. En ollut ihan varma, antoiko tuomari kieltovitosen, kun Noki kiepsahti itsensä ympäri ennen erästä putkea. Lopulta tulokset ilmestyivät hallin seinälle, joten varmistui, että se oli kuin olikin nolla.

Toisella radalla tuntui olevan useampiakin kohtia, jotka olivat haasteellisia. Asko Jokinen oli onnistunut suunnittelemaan radalle okserin sellaiseen kohtaan, että katsomossa seisseiden kavereiden arvioimana okserin sekaan sukelsi (tai pudotti taemman riman) noin 80 prosenttia koirista. Okserille tultiin kepeiltä niin, että kepeiltä poistuttiin noin 180 astetta paluusuuntaan okserille, jonka jälkeen oli taas 180 asteen käännös kohti maalihyppyä. Koirat linjautuivat okserille aivan vinosti eivätkä ehtineet kiihdyttää kepeiltä tiukasti käännyttyään vauhtiaan sellaiseksi, että okserin suorittaminen ja okserilta kääntyminen olisivat onnistuneet turvallisesti. Olin kymmenes starttaaja ja yhdeksän ensimmäisenä koirakon joukossa 1-2 koiraa meni ongelmitta okserin yli. 1-2 pudotti taemman riman ja loput 5-6 sukelsivat täysin hallitsemattomasti keskelle okseria niin, että rimat ja siivekkeet lentelivät. Mielessä kävi, että jätän koko radan tekemättä. Liioittelematta pelotti ja jalat tärräsivät, kun mentiin lähtöön. Mielikuvissa sinkoili ajatuksia jalkansa katkaisevasta Nokista, joka makaa kirkuen okserin seassa. Lähdettiin sitten kuitenkin radalle ja päätin, etten edes yritä kääntää okserilta Nokia yhtään mihinkään, vaan juostaan yhtä matkaa okseria kohti ja saatan sen aina okserin laskeutumispaikalle asti. Tällä tavalla saatiin kuin saatiinkin okseri sitten suoritettua ilman virheitä ja juostiin nollalla maaliin.

Suututti. Todellakin suututti. Olin pistänyt Nokin tilanteeseen, joka on vaarallinen. Suututti, että tuomari oli rakennuttanut radan, jossa koira koiran perään rysähti keskelle okseria. Eikä kyse ollut edes siitä, että huonot ohjaajat eivät vaan osaa ja Turun jengi vetää tiukalla käännöksellä okserin ilman mitään pulmia. Juu ei. Jopa nämä agilityn superjulkkikseksi luettavat päätyivät lopulta viemään koiran okserin laskeutumispaikalle asti - ja aiheuttamaan siten koiran etenemiselle hirmuisesti ylimääräisiä metrejä - kun rysähdyksiä oli kertynyt niin järjetön määrä.

No, nyt on tupla, vaikka se tulikin radalta, josta jäi suuhun vain paska maku.

Kolan kanssa päätin jo ennen tuota rataa, että jos alla ei ole nolla, en lähde testaamaan, miten reikäpää-Kola okserin suorittaa. Otettiin hyl radan puolivälissä, joten huokaisin helpotuksesta ja tultiin radalta pois. (Joo, kiva rata todella, kun hylkäyksen kohdalla tunsin helpotusta.)

Kolmas rata oli jokseenkin mahdoton. Toiseksi viimeisenä ollut putki osoittautui makseille niin vaikeaksi, ettei nollia juuri tullut sen enempää hitaille, nopeille, tavisohjaajille tai superjulkuillekaan, koska koira koiran perään meni putken väärään päähän. Myön Noki ja Kola ottivat radalta hylkäykset.

Nyt on tunne, että voitaisiin pitää kisaamisesta muutaman viikon tauko. Voihan se olla, että tämä tunne ei kanna viikkoa kauempaa, vaan löydetään itsemme jälleen kisaradoilta. Mutta suon itselleni sen mahdollisuuden, että levätään hetki. 

Pentusen juoksukoulu

Pentu Pentunen pääsi hiomaan puomille vauhtia. Aluksi oli vähän tahmeaa - tosin nauratti kyllä, kun testasin miten Pika kestää vartioimatonta etupalkkalelua. No... Videolta sen näkee, miten tukka hulmuaa matkalla kohti palkkalelua.

Tehtiin muutama toisto myös "muka"etulelulla eli vietiin lelu yhdessä siivekkeen taakse ja sitten nappasin sen sieltä matkaani Pikan selän takana ja mentiin tekemään puomi. Siitä hommaan tuli uutta vauhtia. :)

Jotain Pika on kuitenkin jo oppinut: se kestää minun liikkeeni tosi hienosti. :) Pystyn juoksemaan ohi oikein mainiosti.

Pentu Pentunen juoksee!

Pika on himmaillut puomilla etenemisen suhteen, joten nyt ei olla sitä treenattu kuin apupalkkaajan kanssa. Vauhtia on tullut jonkin verran lisää, mutta ei niin paljon kuin olisi saanut tulla. Niinpä tänään oli ajatuksena treenata madallettavalla puomilla. Ikävä kyllä kävi ilmi, ettei sellaista Ojangossa ole yhdelläkään kentällä. Niinpä tehtiin vauvapuomilla.

Se oli loistava idea! Pikaan tuli kerta rykäisyllä ihan uusi vaihde ja se harppoi laukaten puomin päästä päähän. Oikealle paikalle pysähtyminen sujui lujastakin vauhdista hyvin, mutta muutamia kertoja Pika ennakoi vapauttamiskäskyä. Yhden kerran Pika juoksi puomin sen verran lujaa loppuun asti, että jarrupoljin ei vain enää riittänyt hidastamaan vauhtia riittävästi, joten Pika päätyi 0o4o -tilanteeseen. :D Se teki kuitenkin saman kuin Noki aikanaan ja haroi takajalkansa takaisin puomille. Vapautin ja Pika sai ansaitsemansa palkan.

Ilmeisesti kapea ja korkea puomi on Pikan mielestä aika hurja, joten siirrytään treenaamaan vauvapuomilla joksikin aikaa ja testataan myös ihan litteäksi madallettua isojen poikien puomia. :)

Jesh.

jing ja jang tasapainossa

Laumassa on tällä hetkellä jotenkin erityisen seesteistä. Kola on hyväntuulinen ja mitä ilmeisimmin Pika on vähä vähältä päässyt tunkeutumaan Kolan inhoon-sua-varmuuden-vuoksi -suojakilven läpi. :) Tiitiäistä tämä uusi fiilis vähän jännittää, koska Kola käyttäytyy niin oudosti. Pakko vähän sheikata peppua ja yrittää väkisin nuolla naamaa, ettei vain tulisi herra Führerille paha mieli.

Ja Pika on Nokia huomattavasti fiksumpi nuoren uroksen puuhissaan: se ei _vahingossakaan_ edes harkitse nousemista Kolan selkään humppailemaan. Pika suorastaan välttelee tilanteita, joissa Kola on sen alapuolella.

Pehmopoikien ystävyystuokio: