torstai 31. lokakuuta 2013

onnistunut koirapäivä

Pikkelström teki tänään isojen koirien puomia todella mainiosti! Jeiiii! Jeii! Puomia oli edelleen vähän madallettu, mutta en usko puomin korottamisen olevan ongelma, kunhan päästiin vihdoin siihen pisteeseen, että Pika uskaltaa juosta lujaa kapeampaakin alustaa pitkin. Lisäksi Pika kestää ohijuoksun aivan ensiluokkaisen hienosti, eikä karannut liikkeeni mukaan yhtä ainoaakaan kertaa.
(Äänitehosteet teille tarjoili Maiju. :D :D)

Lisäksi Maijan avustuksella saatiin keppiprojektiin uusi ote ja lisäuskoa siihen, että kepitkin saadaan kuntoon lähiaikoina. Ou jes ou jes!

Muutenkin tuntui tänään omatoimitreeneissä, että Pikan kanssa voi tehdä jo vaikka mitä. Lähestyminen puomille tehtiin takaakiertovalssista, eikä Pika osoittanut mitenkään, että uudenlainen puomille vienti olisi sille jotenkin ongelma.

Tämä puuhahan alkaa ihan oikeasti olla vähä vähältä sellaista, että voi kuvitella tekevänsä ihan ratasuorituksiakin jossain vaiheessa. Huh. :)

Ja mikäpä olisi parempi tapa päättää onnistunut koirapäivä kuin katsella vartin verran painiskelevia Kolaa ja Pikaa? Ihan oikeasti ne painivat vartin. :O Suhteellisen käsittämätöntä. :) Pika jopa nosti etutassunsa Kolan selkään painin tuoksinassa, mutta siitäkään ei tullut rankkua. Pika on niiiiiin päässyt Kolan sydämeen ja luottamuspiiriin. :)

Videon laatu on aivan karmea, koska sisällä on tosi hämärää, enkä viitsinyt nousta laittamaan lisää valoja, koska olisin häirinnyt painipoikia.  

Ei kommentteja: