lauantai 26. lokakuuta 2013

tupla

Lunastettiin tänään Nokin kanssa viimeinen SM-kisojen ja MM-karsintojen pääsylipun osanen KATin kisoista Vuokkosilta.

Aamu tosin alkoi hieman katastrofaalisesti, kun ajelin (onneksi) suht hyvissä ajoin Purinalle todetakseni, että kisathan siis alkavat puolen tunnin päästä siellä Ojangossa eikä suinkaan Purinalla. Tein päätöksen, että nyt en ryhdy hermoilemaan, vaan pää kylmänä keula kohti Vantaata. Tiesin kyllä ehtiväni rataantutustumiseen, mutta lämmittelyyn ei paljon aikaa jäänyt.

Ensimmäistä rataa ei ehtinyt jännittää tai ylipäätään paljon miettiä, vaan marssittiin Nokin kanssa radalle aika aivot tyhjinä. Eipä se näyttänyt silti haittaavan, sillä juostiin maaliin epävarma nolla käpälissä. En ollut ihan varma, antoiko tuomari kieltovitosen, kun Noki kiepsahti itsensä ympäri ennen erästä putkea. Lopulta tulokset ilmestyivät hallin seinälle, joten varmistui, että se oli kuin olikin nolla.

Toisella radalla tuntui olevan useampiakin kohtia, jotka olivat haasteellisia. Asko Jokinen oli onnistunut suunnittelemaan radalle okserin sellaiseen kohtaan, että katsomossa seisseiden kavereiden arvioimana okserin sekaan sukelsi (tai pudotti taemman riman) noin 80 prosenttia koirista. Okserille tultiin kepeiltä niin, että kepeiltä poistuttiin noin 180 astetta paluusuuntaan okserille, jonka jälkeen oli taas 180 asteen käännös kohti maalihyppyä. Koirat linjautuivat okserille aivan vinosti eivätkä ehtineet kiihdyttää kepeiltä tiukasti käännyttyään vauhtiaan sellaiseksi, että okserin suorittaminen ja okserilta kääntyminen olisivat onnistuneet turvallisesti. Olin kymmenes starttaaja ja yhdeksän ensimmäisenä koirakon joukossa 1-2 koiraa meni ongelmitta okserin yli. 1-2 pudotti taemman riman ja loput 5-6 sukelsivat täysin hallitsemattomasti keskelle okseria niin, että rimat ja siivekkeet lentelivät. Mielessä kävi, että jätän koko radan tekemättä. Liioittelematta pelotti ja jalat tärräsivät, kun mentiin lähtöön. Mielikuvissa sinkoili ajatuksia jalkansa katkaisevasta Nokista, joka makaa kirkuen okserin seassa. Lähdettiin sitten kuitenkin radalle ja päätin, etten edes yritä kääntää okserilta Nokia yhtään mihinkään, vaan juostaan yhtä matkaa okseria kohti ja saatan sen aina okserin laskeutumispaikalle asti. Tällä tavalla saatiin kuin saatiinkin okseri sitten suoritettua ilman virheitä ja juostiin nollalla maaliin.

Suututti. Todellakin suututti. Olin pistänyt Nokin tilanteeseen, joka on vaarallinen. Suututti, että tuomari oli rakennuttanut radan, jossa koira koiran perään rysähti keskelle okseria. Eikä kyse ollut edes siitä, että huonot ohjaajat eivät vaan osaa ja Turun jengi vetää tiukalla käännöksellä okserin ilman mitään pulmia. Juu ei. Jopa nämä agilityn superjulkkikseksi luettavat päätyivät lopulta viemään koiran okserin laskeutumispaikalle asti - ja aiheuttamaan siten koiran etenemiselle hirmuisesti ylimääräisiä metrejä - kun rysähdyksiä oli kertynyt niin järjetön määrä.

No, nyt on tupla, vaikka se tulikin radalta, josta jäi suuhun vain paska maku.

Kolan kanssa päätin jo ennen tuota rataa, että jos alla ei ole nolla, en lähde testaamaan, miten reikäpää-Kola okserin suorittaa. Otettiin hyl radan puolivälissä, joten huokaisin helpotuksesta ja tultiin radalta pois. (Joo, kiva rata todella, kun hylkäyksen kohdalla tunsin helpotusta.)

Kolmas rata oli jokseenkin mahdoton. Toiseksi viimeisenä ollut putki osoittautui makseille niin vaikeaksi, ettei nollia juuri tullut sen enempää hitaille, nopeille, tavisohjaajille tai superjulkuillekaan, koska koira koiran perään meni putken väärään päähän. Myön Noki ja Kola ottivat radalta hylkäykset.

Nyt on tunne, että voitaisiin pitää kisaamisesta muutaman viikon tauko. Voihan se olla, että tämä tunne ei kanna viikkoa kauempaa, vaan löydetään itsemme jälleen kisaradoilta. Mutta suon itselleni sen mahdollisuuden, että levätään hetki. 


1 kommentti:

Anne kirjoitti...

Hih, julkkisohjaajat...
Ja meikäläinen tavis aloittelija pitää jo teidän perrolaisia julkkisryhmänä :)

Mutta noihin rataprofiileihin ja koirien tehoihin ja vauhteihin. Minä myös kuuluttelisin tuomareiden vastuita ratojen turvallisuudessa. Turhia riskejä en haluaisi itsekään joutua koirieni kanssa kokemaan.

/Anne ja pari terrieriä