torstai 3. toukokuuta 2012

monet asiat sujuu, monet asiat ei suju

Niin se vaan menee. Eilen Lehtosen Sannan treeneissä ohjaaja oli jotenkin outo. Niin siis minä. Ensin meni ihan ok ja sitten ei mennyt. Kontakteihin pitää ehdottomasti saada muutosta aikaiseksi, nyt Noki on liian sidottu minun etenemiseeni. Lisäksi MINÄ tarvitsen opetusta erikoishypyille. Noki osaa, minä en. Tai osaisin minäkin, mutta kun ajattelen MUURIA kuin se olisi joku suuri ja mahtava neuvostoliitto. Iso iso ongelma. Niinpä muutan ohjaustani ja toimin kuin joku ihan muu kuin minä. Se on ihan tavallinen hyppy, ei sen kummempaa. Tavallinen hyppy, on on. Saisinkohan itseni uskomaan, jos hoen sitä tarpeeksi monta kertaa?

Harjoiteltavaksi menee EHDOTTOMASTI myös haltuunotto. Noki ei sitä lue juuri lainkaan, jos edessä on hyppy, joka Nokin näkökulmasta ihan takuuvarmasti kuuluu rataan. Vastakkaisella kädellä lelun pudotuksia, eiköhän se sillä opi. :)

Tänään puolestaan oli Korhosen Maijun treenit. Saatiin ekalla nollarata, vaikkei suoritus ollutkaan mikään nätti ja ihana. Vuodessa on kuitenkin tullut opittua huima määrä juttuja, sillä viime kesänä Maijun treeneissä ei nollaratoja paljon tehty. "Mä sanoin sulle jo vuosi sitten, että älä jää odottamaan koiraa saksalaisessa!" Tou. Toutoutou. Niin sanoit. Mutta nyt pystyin muuttamaan toimintaani ja lähtemään alta pois! :) Ja Noki tuli ihan superhienosti saksalaiseen mukaan (hyppy 4), vaikka olin jo rei-lus-ti hypättävän hypyn ohi näyttämässä vastakädellä, että "hyppää tuo hyppy". Hyvä Noki. :) Lisäksi pääsin vedättämään suoralla putkella (8) niin, että olin putken päässä ennen Nokia, koska Noki irtosi 7-hypyn takaakiertoon ihan hirmuisen kaukaa. Jei.

Ja kepit sujuivat aivan huisin hienosti sekä eilen että tänään. Tämän päivän treeneissä lähetin Nokin viimeiselle putkelle (19) jostain esteiden 17-18 välimaastosta ja jäin odottamaan niille main Nokia putkesta. Pikku-ukko etsi kepit loistavasti ja virheettömästi kerta toisensa jälkeen. On  se superia. 

Maijun treenit:

Ei kommentteja: