keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Pika: kaveri.

Mörköiästä huolimatta Pika on oikea kaikkien kaveri. Se kerta kaikkiaan rakastaa erityisesti koirien seuraa. Kolaa pitää kunnioittaa, eikä sen kanssa voi riehata juurikaan. Kaikki muut koirat ovat potentiaalisia riehumiskavereita.

Parin päivän sisällä on taltioitunut videolle riehumista seuraavien koirien kanssa: Noki, Indi, Neva, Gimma. Ja sen lisäksi Pika tahtoisi oikein kovasti riehata myös Hipin, Neron, Mökön ja Nemin kanssa, mutta sopivaa saumaa ei ole tullut, joko siitä syystä että vastapuoli ei ole kovin innokas riehumaan herra Tykkään-susta-silleen-kaveripohjalta!:n kanssa tai sitten ei vain ole tullut sopivaa tilaisuutta riehua. Muita Pikan riehaamiskavereita ovat muun muassa Miian villakoirat, Kiito ja Arpa. Pikan kaveruus sisältää painimista, leikkiasentoja, lelujen repimistä ja maastojuoksukaahailuja pitkin korpea. Tyttöbakteereista Pika ei tajua edelleenkään mitään, vaan on toistaiseksi ollut tilanteissa vain Pika - ei poika saati Mies.

Tämän koirakaveriuden lisäksi Pika vispasi häntäänsä (se ei osaa heiluttaa häntää sivistyneesti oikealta vasemmalle, vaan propelli pyörii ihan hallitsemattomasti jokaiseen ilmansuuntaan ja muihinkin suuntiin.. ;) tänään Maijan Juhani-puoliskolle ja könysi tämän itselleen lähes täysin vieraan tyypin syliin möyryämään onnellisena.


(Videolla ei ole vahingoitettu eläimiä - eikä Neva-kassleria, vaikka kohtelu näyttääkin aika murealta. ;)

Ei kommentteja: