maanantai 17. helmikuuta 2014

vitsin pentu pentunen!!

Käytiin tänään tuurailemassa seuran ns. "normiryhmässä" Pikan kanssa. Teemana olivat keinu ja kepit, joten sehän osui kuin nenä päähän. Keinu oli omatoimitreenipisteenä ja kepit osana rataa. Kepit sujuivat tosi nappiin - joskin vauhdissa on vielä kiristämistä. Täytynee tehdä vinoilla toistoja niin, että vinot ovat aavistuksen auki, jolloin eteneminen on vaivattomampaa. Pika teki kepit sekä vedätettynä ja itsenäisesti ja sekä putkesta vauhdilla lähestyen että hypyltä sokeasta keppikulmasta. Jesjes!

Omatoimipisteessä sain treeniryhmäläisen apupalkkaajaksi, joten tehtiin ensin nopeita keinun päähän juoksuja. Pika siis juoksee keinun päähän syömään apupalkkaajalta namin ja samalla keinu lasketaan nopeasti maahan. Sujui mainiosti. Sen jälkeen tein keinua ihan ilman apupalkkaajaa ja sekin sujui yhtä mainiosti! Tehtiin useampia toistoja sekä apupalkattuna että ilman ja ihan hirmu rohkeasti Pika vaan menee keinun päähän rämähdyksestä ja keinun liikkeestä huolimatta. :)

Tällä hetkellä Pikalla on siis jotakuinkin hallussa kaikki muut esteet paitsi A. Toki keppeihin ja puomiin tarvitaan vielä paljon rutiinia ja toistoja erilaisissa yhteyksissä, mutta jotenkin tosi isoilla harppauksilla tässä viime aikoina on edetty kohti sitä pistettä, että Pikan kanssa voi alkaa keskittyä ohjauksiin ja yhdessä tekemiseen. Tähän asti painopiste on siis ollut enemmän esteosaamisessa, mutta pian on aika siirtää painopistettä entistä enemmän yhteistyöhön. Kivaa! :)

2 kommenttia:

Ella kirjoitti...

Meinaatko A:lle pysäytystä vai juoksaria? :)

emilia kainulainen kirjoitti...

Näillä näkymin juoksaria.