sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Tsau ja hirvi

Pika starttasi neljä rataa TSAU:n kisoissa. Kivaa oli, vaikka tuloksilla ei juhlittu. Pika oli jälleen hallinnassa ja teki sen, minkä minä ohjasin. Ja kun en ohjannut, teki jotain itse valitsemaansa tai sähläyksestäni pääteltyä. Videot laitan myöhemmin.

Autoni hajosi eilen. Se vain sammui KehäI:n varteen. Onneksi Anu miehineen saapui auttaviksi enkeleiksi ja nyt rotisko on hinattu kotiparkkipaikalle. Iloitsin eilen illalla Tealle, että niin hyvä tuuri, että auto hajosi perjantai-iltana klo 21.30 eikä 14 tuntia myöhemmin matkalla TSAUn kisoihin. Näinpä matkaan lähdettiin Tean autolla.

Tea&Emppu -matkailu on useampaan otteeseen osoittanut voimansa. Kaikkea aina vaan sattuu ja tapahtuu, ihan tahtomattaankin. Oho-hupsis-jaahas-ohhoh - tilanteita on lukemattomia.

Tällä kertaa ohohupsikset alkoivat, kun Tean auton akkuvalo alkoi kotiinpaluun hetkellä kisojen jälkeen ihan alkumatkasta vilkahdella. Auto kuitenkin pysyi käynnissä ja päästiin ABClle syömään. Ja auto jopa käynnistyi absin pihastakin. Hirmu pieni ohohupsis. Mutta isompi ohosaatana oli tulossa.

Sanoin kuulemma Tealle, että "joku meni pusikkoon" ja "pysäytä". Tien pientareelta nousi pölypilvi. Edellämme ajanut auto pysähtyi pientareelle ja me sen perään. Luulin, että välissämme ajanut auto ajoi jarruttamatta ojaan puiden sekaan. Mutta tilanne olikin aivan toinen. Tien pientareella makasi hirvi. Näin sen ehkä, nousin autosta ja lähdin edelle pysähtyneen auton luo. Oliko se ajanut hirvikolarin?! En hetkeen osannut käsittää, mistä on kyse. Auto näytti ihan ehjältä ja ihan kuin se olisi vain pysäköity tien reunaan. Mutta kun tulin autoa kohti näin, että etulasi on painunut sisään ja on täysin murskana. Mieleen tilanteesta jäi kuitenkin myös se, että ihmiset autossa istuivat pää pystyssä ja tajuissaan olevan näköisinä. Koira takapenkillä näytti ihan rauhalliselta.

Avasin oven, kysyin vointia, kerroin ettei ole mitään hätää, sanoin soittavani hätäkeskukseen, varoitin nousemasta autosta moottoritien puolelta ennen kuin on varmistanut, ettei takaa tule autoja, ohjasin matkustajaa nousemaan pientareelle... Ihan autopilotilla. Adrenaliini kuitenkin sai kädet tärisemään sen verran, että hätäkeskukseen soittamiseen joutui oikein paneutumaan, jotta sormet osuivat oikeille numeroille. Naisen kasvoilla ja rinnuksella oli hirven karvoja. Otsassa oli hirven verta. Autossa kyydissä olleet olivat täysin rauhallisia ja jokseenkin häkeltyneen näköisiä, ikään kuin he eivät olisi alkuunkaan ymmärtäneet, miksi vieras ihminen tulee heidän autoonsa lupaa kysymättä.
 
On yllättävän vaikeaa vastata häken kysymykseen onnettomuuden sijainnista, kun on keskellä ei-mitään moottoritiellä. Hölkytin uhrien ja Tean välillä ja yritin keksiä, mistä sen tietää, missä ollaan. Olin saanut heti alkuun jo kerrotuksi, että 1) hirvikolari 2) ei henkilövahinkoja, joten en meinannut malttaa kuunnella häkeä. Hyvin nopeasti minut käskytettiin hiljaiseksi. :D "Kuuntele ohjeita, lopeta sählääminen." Lopulta tapahtumapaikalle saatiin nimi (Lohjan kohdilla) ja kun häke sai tiedon, että sekä kolariauto että hirvi ovat pois ajokaistoilta, sain luvan sulkea puhelimen.

Poliisit saapuivat pitkältä tuntuneen ajan päästä ja viimein saimme luvan lähteä kolaripaikalta kohti kotia.

Paitsi koska Emppu&Tea -matka, niin seuraava ohohupsis oli ihan kulman takana. Eihän se perhanan auto mihinkään käynnistynyt, koska akku oli tyhjentynyt hätävilkkujen takia. :D Poliisin kanssa työnnettiin auto poliisiauton viereen ja auto saatiin lopulta piuhoilla käyntiin. Hihityksen määrä oli melkoinen. Ihan käsittämätön, absurdi tilanne. Mistä näitä ohohupsiksia oikein tulee?!

Nyt pitäisi löytää sisäinen rauha, jotta pystyisi käymään nukkumaan. Millainen ohohupsis mahtaa tulla Tean ja minun Saariselän reissusta muutaman viikon päästä.. ;)

1 kommentti:

Minna kirjoitti...

Hurja kokemus. Suosittelen lataamaan 112-sovelluksen puhelimeen. Sillä saa sijaintipaikan tarkat koordinaatit selville.