torstai 5. elokuuta 2010

eiliset treenit

Aloitettiin katsomalla vähän Kolan hyppytekniikkaa. Olisi pitänyt olla videokamera mukana, niin voisi jälkikäteen tarkastella, miten hyppytekniikka on hallussa, mutta Anninan mielipide oli, että Kola hyppii ihan hyvällä tyylillä. (En nyt enää muista tarkemmin niitä hienoja yksityiskohtia, joista tämän huomaa..;)

Jatkettiin keppien treenaamisella. Kola on kepeissä jo ihan yllättävän hyvä ja eilen se ei jättänyt alusta tai lopusta ainoatakaan keppiväliä tekemättä, vaikka toistoja oli tosi monta. Lisäksi kokeiltiin, miten Kola kestää, jos menen sen edelle tai jos otan sivusuunnassa lisää etäisyyttä. Toki vaikeutettiin vain hyvin vähän näin aluksi, joten Kola kesti ilman mitään pulmia minun sijaintini muutoksen.

"Aattelin, että treenataan Kolan haltuunottoa. Miltä kuulostaa?" Annina kysyi. Nauroin. Hyvältähän se kuulostaa. Kolan kanssa agilityssä on nopeutta, intoa, voimaa. Hallinta puuttuu -se pikkuruinen osa, jonka puutos heijastuu ihan kaikkeen. Huoh. ;)

Tehtiin ensin radan alkupuolikasta eli esteitä 1-6. Kola osasi ihan todella yllättävän hyvin tehdä takaakierron hypylle 2 ja sen jälkeen ottaa putken oikean pään, vaikka väärä pää oli paljon herkullisemmin tarjolla. Nelonen ja vitonen menivät pulmitta, mutta sitten en saanutkaan Kolaa aluksi A-esteelle. Kontakteja ollaan harjoiteltu tähän asti lähinnä vain estetasolla, ei osana rataa, joten hupsis. En ole yhtään ajatellut, miten Kolan saa radan keskellä kontaktiesteelle. Eikä Kolakaan kai osannut ennakoida, että A olisi osana rataa, kun ei se yleensä koskaan ole. No, pieni ohjaavan käden nosto sai Kolan kiipeämään kevyesti A:n huipulle. Alastulossa suhisin ja Kola osaakin ottaa kontakteja jo paaaaljon aikaista paremmin. Tosin sillä on tapana ensin tehdä kontakti ihan epämääräisesti ja sitten palata tekemään kontakti uudestaan kunnolla. Täytyy alkaa karsia tuota korjaavaa kontaktin ottoa ja pistää piski suorittamaan koko este uudestaan, jos alastulokontakti ei mene kunnolla.






















Toinen osa rataa (7-11) meni myös nätisti. Kola tuli välistävedot (7-8 ja 8-9) niin hyvin, että kympille ohjaaminen meinasi pariinkin otteeseen unohtua minulta, kun vaan äimistelin rataa suorittavaa Kolaa ja vain odotin, että "kohta se tekee jotain pieleen".

Lopulta tehtiin rata kokonaan ja ihan mahtavaa, että pystyin pitämään Kolan hallinnassa näinkin monen meille tähän asti hankalan ohjausjutun läpi.

Kola oli tosi hyvin kuulolla eilisissä harkoissa. Wau.

Lopuksi Piksunenkin pääsi tekemään putkea ja vähän vauvahyppyjuttuja ja olikin niin intona, että suorastaan tärisi. :D

Ei kommentteja: