maanantai 9. elokuuta 2010

myrsky repii puita

Tuli todistetuksi, ettei kumpikaan koirista pelkää kovaakaan ukkosta, mutta vesisade on IHAN PERSEESTÄ. Tätä mieltä olivat kummatkin. Ajattelin nimittäin, että "kyllähän me ihan hyvin ehditään kiertää pieni noin seitsemän minuutin kierros pissalla ennen myrskyä". No ei ihan ehditty. Matkaa kotiin oli parisensataa metriä, kun alkoi tulla vettä oikein urakalla. Noki pyrki puskien alle tai ihan mihin tahansa, missä ei kastu, koska "MÄÄ SULAN MÄÄ OON SOKERISTA HEI OMISTAJA APUA APUA!" Kola hiipi mäyräkoiran säkäkorkeudella eteenpäin ja loi minuun tappavia katseita. Lopulta pistettiin juoksuksi, mutta mitä sekin sitten auttoi. Oltiin ihan uitettuja joka tapauksessa.

Harmi, etten ehtinyt kuvaamaan kirjaimellisesti minuuteissa noussutta myrskyrintamaa. Näky oli uskomattoman hieno ja maailmanlopun tunnelmat aistittavissa. Sininen taivas ja aurinkoinen (joskin savusumuinen) sää vaihtui hetkessä tähän:

2 kommenttia:

Partasen emäntä kirjoitti...

Oltiin kaverin ja Partasen kanssa Vermossa lenkillä, kun myrsky iski. Huhheijakkaa. Parkkipaikan laidassa vilkaisin taakseni ja älähdin kaverille, että herrajumala, katso tuonne. Sitten juostiinkin jo kilpaa päälle vyöryvien pilvimassojen kanssa... ehdittiin just ja just katoksen alle suojaan. Koira taisi olla meistä ainoa, joka ei pelännyt. :D

emilia kainulainen kirjoitti...

Joo, puolessatoista minuutissa se oli jossain Hesarin videossa vyörynyt päälle. Eli ei siinä kovin pitkiä matkoja ainakaan mun tappijaloilla pötkitä. :D