sunnuntai 28. lokakuuta 2012

opettavainen viikonloppu

Maijan kanssa lähdettiin Turkuun hakemaan oppia Elina Jänesniemen viikonloppukurssilta, jonka Mona oli ystävällisesti järjestänyt. :)

Ja olipahan viikonloppu! :)

Ensinnäkin tuli jälleen todetuksi, että sekä minä että Noki ollaan opittu aivan valtavan paljon vuodessa. Siis suorastaan käsittämättömän paljon. Ja omasta mielestäni ehdottomasti tärkein oppimani asia on se, että pystyn siirtämään liikkeisiini sen, mitä kouluttaja kehottaa ohjauksessa korjaamaan. "Liiku sylkkärissä enemmän tänne ja tee kädellä enemmän näin ja odota, että koira katsoo kättäsi." Ja jumaleissöni! Pystyin toteuttamaan kaikki nuo ohjeet. En siis välttämättä kaikkia ohjeita heti ensimmäisellä korjausyrityksellä, mutta rajallisessa ajassa ja rajallisella määrällä toistoja. Aikaisemmin sanoin kyllä "Joo, teen niin", kun kouluttaja käski tekemään jotain. Mutta sitten aivot vain tyhjenivät, kun keskityin juoksemiseen ja paniikinomaiseen kiireen tuntuun. Nyt ei tunnu enää paniikilta tai kiireeltä, joten ehdin ajatella. :) Wautsi wau.

Pääsin harjoittelemaan tosi hyvin ennakoitua ja hallittua ohjausta, jarruttamista, tuplasylkkäriä, layerointia parissakin kohtaa, poispäinkäännöstä, ... Paljon kaikkea!

Molemmista päivistä jäi aivan superhyvä mieli ja hymyilytti vielä kotimatkalla Elinan sunnuntaitreenin viimeiset sanat: "Noki on tosi hyvin koulutettu ja sinä osaat ohjata sitä." Voiko sitä viikonlopulta tuon parempaa kommenttia toivoakaan? :)







(Kummankin videon alusta puuttuu pari-kolme treenipätkää, joten ihan noin sujuvilla suorituksilla ei aloitettu kumpanakaan päivänä. ;)

Ei kommentteja: