keskiviikko 15. lokakuuta 2014

A:ta jälleen

Tänään ajettiin päivälenkkeilemään Ojangon maastoihin. Ajatuksena oli lämppäämisen jälkeen käydä Pikan kanssa tekemässä 1-2 kisanomaista "rataa" ja sitten lähteä koko lauman kanssa lenkille. Onneksi esteet olivat jotakuinkin järjellisissä paikoissa eikä tarvinnut kuin siirrellä paria hyppyä ja kääntää putken suuta. Sain kasattua putkesta putkeen juoksemista höystettynä kepeillä ja A:lla.

Eka suoritus meni pölhösti, kun jäin niin pahasti jälkeen keppien jälkeen enkä ehtinyt ohjaamaan jatkoa kunnolla. Niinpä tehtiin vielä toinen suoritus. Molemmilla kerroilla Pika teki A:n näppärästi. :) Kerättiin kimpsut ja kampsut kasaan ja sitten lähdettiin jäähdyttelemään.

Se on superjees, että treenikenttä on noin lähellä. Minuutin treenin takia ei ole mikään ongelma ajaa Ojankoon. :)

Koko treeni alusta loppuun:





Ei kommentteja: