torstai 29. tammikuuta 2015

juoksuA ratatreenissä

Jee, kovin kiva treeni Pikkarin kanssa. :) Kepeillä Pika pysyy hyvin, vaikka irtoan sivusuunnassa ja layeroin puomin. Mutta se oli sitten liian haastavaa aika ajoin, että olin kaukana sivulla JA edessä odotti houkutteleva putken suu. Viimeistä keppiväliä ei millään olisi malttanut tehdä, koska PUTKI! Saatiin onneksi onnistuneitakin toistoja, mutta treeniä vaatii vielä se, että Pika malttaa tehdä kepit kunnolla, vaikka edessä olisi putki tai A häiritsemässä keskittymistä. :)

Tasapainoaan etsii myös putken jälkeen tapahtuva haltuun tulo/täydellinen hallitsemattomuus. :D Ensin putkien jälkeen ei ollut mitään hallintaa - ja nyt Pika tulee liikaakin käteen ja jää katsomaan, että "mitäs sitte tehtäis?!"

A tehtiin radan osana kolme kertaa ja vieläpä niin, että treeni oli jo ihan loppumaisillaan, kun päästiin radan lopussa olleelle A:lle. Tästä (ja yhdestä erittäin pahasti tökkineestä lähestymisestä :D ) huolimatta Pika teki kolme tosi hyvää toistoa. :) Jes.

Treenien lopusta pari pätkää. :)


Ja pitkästä pitkästä aikaa Nokin treenit videona. Nokin kepit on niin superduper, että luotan niihin jotakuinkin kuin vuoreen. Se nakuttaa maailman kuuliaisimmin kepit loppuun, vaikka tekisin mitä. Näiden treenien parasta antia on peruskäännös, joka oli 0,2 sekuntia nopeampi kuin sylivekki (?) tai valssit keppien jälkeen. Peruskäännös kuuluu listalle "näitä ohjauksia en koskaan milloinkaan ikinä käytä". Pakko kai vaan ottaa sekin aktiivisessa käytössä olevien joukkoon, kun se kerran toimii Nokille (ja minä näköjään vihdoinkin osasin sen tehdä). ;)

Ei kommentteja: