Kaksi iltaa Kotkassa. Ei tunnu juuri missään.
Mutta se alkoi kyllä sitten tuntua, kun istuin Sannan kyydissä matkalla kohti kotia, kello on yli yhdeksän illalla ja takana on 6 starttia ja 14 tuntia agilitypäivää.
Ja kyllä se tuntui sitten vielä tänä aamunakin. Yritin päästä sängystä ylös "jo yhdeksältä", mutta pää oli aivan kaurapuuroa edelleen. Koiratkaan eivät nousseet sängyistään, joten nukuttiin vielä tunti. ..ja tuntui ihan ansaitulta palautteelta, kun seuran kevätkokouksessa puoliltapäivin rakas seuramme puheenjohtaja repeili ja kertoi minun näyttävän aika räjähtäneeltä. Kiitti palautteesta, Sonja! *sydän* Kahvia koneeseen, niin kyllä se päivä sitten lopulta lähti käyntiinkin.
Mutta palataanpa Mikkeliin.
Nokin kanssa eka rata oli ihan pelkkää flow-olotilaa. Kaikki sujui kuin rasvattu. Yksi parhaista radoista ikinä, lopputulemana pronssia. Ja vitsit, käytin hallitusti ja suunnitellusti vastakäännöksiäkin. Niitä tulee käytettyä ihan äärimmäisen vähän, kun yleensä Noki ei sellaisia tarvitse.
Toisella radalla huitaisen hölmösti ja saan Nokin pudottamaan yhden riman, muuten rata on samanlaista tykitystä kuin ekakin. :) Kolmannella radalla vedätän ihan turhaan ihan liikaa, enkä edes vaivaudu katsomaan, kuinka kauas Noki on jäänyt. Tiedän heti jo siinä juostessani, miksi rima putoaa, kun kuulen kolahduksen. Minun syy. Taas. Riman putoamisen jälkeen päätän pistää töppöstä toisen eteen ja ehtiä ohjaamaan loppu"suoran", joka oli aika karmea vänkyrä. Ehdin kyllä ohjaamaan sen kohdan, johon ajattelin ehtiä, mutta jätin sitten ohjaamatta loppu"suoran" ensimmäisen esteen. Noki lipsahtaa hypyn väärälle puolelle, joten tuloksena hyllyrata.
Pikkarin kanssa tehdään Nokin kanssa hyllytetyllä radalla vitonen, kun Pikkarin keskittyminen kisakierrosten huumassa menee pitkälti minulle karjumiseen. :D Tuomari helpotti loppusuoran vänkyrää huomattavasti, joten Pika pääsee näyttämään osaamistaan. Se juoksee ohitseni ja kääntyy kohti minua vasta, kun karjaisen. (Se teki näitä eteen irtoamisia Mikkelin radoilla aika monta. Huomattavan monta. Enemmän kuin olisi ollut oikeastaan tarvekaan.. ;) )
Kisakierrokset näkyivät Pikassa hienosti. Sillä pysyi vauhti ja raivo yllä alusta loppuun asti. Mutta kierrosten hintana oli se, ettei Pika keskittynyt radan lukemiseen niissä hetkissä, kun sen piti tulla ohjaukseen ja sitten irrota poikittain olevalle hypylle. Ei irronnut, ei. Pakkovalssiin ja japanialaiseen Pika tuli kyllä hyvin, mutta seuraavalta hypyltä tulikin sitten kielto, kun Pika vain räykytti minulle. Ihana raivo-Pikkari. :D
Puu-A tehtiin ensimmäistä kertaa yli puoleen vuoteen. Ja sehän sitten näkyi. Ensimmäiseltä pomppuA:lta tuli vitonen. Toisella pomppuA:lla Pika osui vain hiuksenhienosti.
Viimeinen rata osoittautuu kovin kovin vaikeaksi. Nollia tulee lopulta tasan kaksi - ja voiton vie ihanainen sisko Tigi. Pika irtoaa poispäinkäännöksessä lueskelemaan rataa ja suorittaa ylimääräisen renkaan. Hyllyn jälkeen testaan kepeillä sivulle vedättämistä. Se ei _vielä_ toimi. (Mutta tulee kyllä toimimaan, kepit on tarkoitus hioa samalla tavalla vahvaksi kuin Nokilla. :)
Tehtiin Pikan kanssa tulos kahdelta radalta. Radat eivät todellakaan olleet kolmosluokan helpoimpia, joten kisoista jäi hyvä fiilis. Poikittaiset hypyt ja A vaativat vielä paljon työtä. Keppejä pitää harjoitella paljon lisää. Pikkari voisi keskittyä enemmän rataan ja vähemmän minulle kiroilemiseen. Se voisi pitää takapuolensa lähdössä edes hetken aikaa maassa. ;) Harjoiteltavaa riittää. Ja hyvä niin! Oppiminen ja opettaminen on hauskaa - ja Pikan kanssa kisaaminen on koomisuudessaan äärimmäisen viihdyttävää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti