torstai 9. huhtikuuta 2015

..zzz..

Kuinka monta tuntia vuorokaudessa voi nukkua? Vastaus: Ei loputtoman monta.

Tai no.

Koirat ovat hämmästyttävän hyviä nukkumisessa. Ollaan vietetty niiden kanssa puhumattomuuden päiviä, kun ensin allekirjoittaneelta lähti ääni ja sittemmin tukkeutuivat myös korvat ja nenä. (Noki oli muuten ensimmäisenä puhelakkopäivänä hyvin ahdistunut ja seuraili minua huolestuneena: "Sanoisit edes jotain, jooko.. Tämä tälläinen meininki on Hyvin Outoa..")

Koirat siis nukkuvat aamulla siihen asti, kun nousen, oli se sitten kuudelta tai kymmeneltä. Sitten syödään nopea aamiainen ja käydään kiertämässä 10 minuutin aamukierros pihalla. Ja sitten nukutaan. Ja nukutaan. Ja nukutaan. Ensimmäisenä saikkupäivänä minäkin nukuin monet päiväunet ja painuin yöunille kymmenen aikaan, nukkuakseni aamukahdeksaan ta -yhdeksään. Mutta tällä hetkellä on pakko taipua ja todeta, että koirat voittavat minut nukkumisessa. Viime yönä olisin voinut nousta uuteen päivään klo 1:45, 5:30 ja 7:00. Lopulta 7.30 päätin, että uusi päivä voi alkaa. Aamuöisten heräämisten vuoksi koirat eivät edes päätään pedeistään nostaneet, vaikka kaivelin padin käyttöön yrittäessäni löytää työnsä jo tehneen nukkumatin uudelleen.

Ja nyt ne nukkuvat taas. Todennäköisesti ne nukkuvat kahteen tai kolmeen - tai nousevat tukka sekaisin ja silmät sikkuralla lyhyeksi hetkeksi seurailemaan, jos liikun jääkaapille sairaslomatelakoitumisasemaltani sohvalta. Ja painuvat sitten taas nukkumaan.

Oma univelka on kuitattu jo monta nukuttua tuntia sitten. Harmi vain, ettei hereillä olosta ole mitään iloa, kun ulkoilla ei jaksa ja televisiosta tulee pelkkää totaalista tuubaa.

Onneksi on internet ja face. Käryäisi nimittäin kovalevy päästä, jos pitäisi olla hiljaa JA kommunikoimatta kenenkään kanssa kovin monta päivää, kun jo pelkkä hiljaa olo tuntuu kovin kovin hankalalta. Onneksi koirien kysymyksiin voi usein vastata niiden omalla kielellä, eleillä ja ilmeillä.

Ei kommentteja: