Voiko enempää pyytääkään? :)
Ekalla radalla Noki syystä tai toisesta vähän himmaili ja säästeli, mutta toisella ja kolmannella radalla metelin määrästäkin pystyi päättelemään, että nyt mennään kaasu pohjassa ja asenteella. Ekalla radalla Nokin laukat eivät vain osu pituudelle - ja se ponnistaa aivan hurjan kaukaa rysähtäen viimeisen pituuden palikan päälle. Toisella radalla herra kuumakalle ei vaivaudu jarruttamaan keppien toiseen väliin. Kolmannella kaikki sujuu kuin rasvattu ja Noki ja Tea painelevat Rusinan nollaa vain 1,1 sekuntia hitaammin ja sillä noustaan hopealle! Kerrassaan miäletöntä. :)
Päivän aikana paikalle piipahtaa myös Pikan pentu Chico, joka osoittautuu hurmaavaksi pikkumieheksi. Häntä vispaa kummallakin, pentu pussailee isäänsä ja Pikkari mörisee ja hurisee riehuntaäänellään ja on aika tohkeissaan kaksoisolennostaan. :D Tuli hurjan hyvä mieli siitä, miten ihanan avoin, ystävällinen ja rohkea Chico oli. Ja hihitytti, miten vahvasti se muistutti isäänsä eleiltään, toiminnaltaan ja tietysti ulkonäöltään. Kuin kaksi marjaa.
Pituudelle rämähdys ja pientä alkutahmeutta, mutta muuten hieno rata:
Onko pakko koota keppien toiseen väliin, jos ei ehdi?
Niiiiin hieno nollarata:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti