Iinan treeneissä pisteltiin Pikkarin kanssa sellaista kyytiä, että ei olla ihan viimeksi pistelty. Rataprofiili sopi Pikkarille kuin nenä päähän. Sopivasti putkiin irtoamista suhteessa kääntämiseen ja vääntämiseen. Pikan helppous (ja vaikeus) on siinä, että se kyllä lähtee putkeen, kun sellainen edessä häämöttää. :) Niinpä sain putkien aikana etumatkaa ja pääsin vedättämään. Tämän lisäksi Pika yllätti totaalisesti tekemällä sairaan hienot kepit! Se pysyi kepeillä ja teki hyvällä moraalilla, vaikka minä leijeröin putken tai irtosin sivusuunnassa metritolkulla tekemään persjättöä. Piu Pikkarainen on saanut polvisaikkuni aikana itseluottamusta ja jotenkin kasvanut henkisesti. Kivaa! :) Tehtiin rata ensin lievän paniikkisena pelastelunollana ja sen jälkeen hallitumpana nollana.
Treenattava juttu päivän treenien perusteella on ehdottomasti välistäveto. Hirveän vaikea tietää, miten paljon Pikaa pitää vetää kohti ja milloin päästää menemään. Nokin kanssa tuota pohdintaa ei tarvitse tehdä. Ohjaus tulee selkärangasta ja ajoitus on ihan helppoa kohdistaa.
Noki puolestaan teki kuin sille olisi turkin leikkauksen myötä kasvanut ylimääräinen perämoottori. Luottopoika suurella asenteella, se on vaan parasta mitä olla voi.
Noki oli vielä jäähdyttelylenkilläkin kuin riivattu. :D Hyppi häntä mutkalla hepulia, sinkoili, räyhäsi, kieppui ja härnäsi hihnassa olleita. Lopulta se kiiti viimeisillä keväthangilla aivan vähäjärkisen näköisenä yksin ympyrää. Yritin väliin huomauttaa, että ikää on 6,5v. ja käytös voisi olla vähemmän päätöntä, mutta Noki ei ymmärtänyt alkuunkaan. Hepulipeppu.
Ja olipas muuten aivan käsittämättömän paljon helpompaa juosta Racinelin tekonurmella, kun vertaa juoksemista viikonloppuna Purinan ruskeassa muhjussa. En edes tajunnut Purinalla, miten vaikeaa juokseminen on. Sen hahmotti vasta tämän päivän treeneissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti