maanantai 17. heinäkuuta 2017

nyt se kuolee?!

Klikkiotsikkoko? Vähän niinku.

Mutta ei se siltä tuntunut, kun heräsin päiväunilta. Noki oli aivan sätkyinen. Se kyyristeli. Meni maahan ja istumaan, vaihtoi paikkaa ja kyyristyi taas istumaan. Nuoli maanisesti etujalkaansa ja kyyristeli jälleen. Henki salpautuu aina, kun joku koirista on yhtäkkiä selittämättömällä tavalla rikki. Niin nytkin.

Ajattelin, että olen vain vainoharhainen ja kyllä se siitä. Noki vain jotain sekoilee. Menen laittamaan ruuat koirille, niin se rauhoittuu. Ei helpottanut oloa, kun Noki jäi sohvalle kyyristelemään, kun menin laittamaan ruokia. Yleensä se jonottaa ihan lähellä omaa kuppiaan.

Nousi se sitten kuitenkin syömään ja näytti laskevan painon kaikille neljälle jalalleen. Mutta syömisen jälkeen se sätkähti taas ja painui Kolan uuteen petiin kyyristelemään. Kurkkua kuristi. Etujalan tassunpohjasta löytyi pieni karvamytty, jossa oli pikeä ja hiekkaa. Leikkasin sen pois ja siinä vaiheessa Noki jo tärisi ja pupillit olivat laajat. Annoin laumalle jälkiruokapuruluut, eikä Noki tullut hakemaan sitäkään. Söi se jälkkärinsä kyllä, kun vein sen sohvalle Nokin syötäväksi.

Muut jatkoivat jälkiruokiaan, kun nappasin Nokin hihnaan ja päätin lähteä ulos katsomaan, mitä ihmettä se oikein sätkyilee. Että käveleekö se kunnolla tai suostuuko edes liikkumaan.

Ehdin ajatella, että sillä on niveltulehdus. Tai ollaan kävelty lenkillä niiden palovammoja aiheuttavien putkikasvien keskelle. Tai sillä on joku nopeasti tappava tauti. Että tämä on nyt viimeinen päivä Nokin kanssa. Ihan kamala tunne.

Vein Nokin ulos. Se käveli raput alas vähän ehkä oudosti, muta ulkona se liikkui ihan normaalisti. Se kävi pissalla. Se katseli korvat höröllä ohi juoksevia kirkuvia lapsia. Ei se tee kuolemaa, hoin itselleni. Ei kuolevat ole tuollaisia.

Palattiin kotiin. Noki oli palautunut omaksi itsekeen.

Olen aika varma, että päiväunien aikana sen toinen etutassu oli puutunut ja siitä tämä kaikki draama. Se ei kuollut sittenkään.

Ei kommentteja: