koittihan sekin päivä!

Nokilla on sittenkin munaa!

Mustavalkoiset riehuskelivat ja painiskelivat olohuoneen lattialla. Painin tuoksinassa Noki lähti kipuamaan sohvalle - ja silloin Pika päätti hetkensä tulleen. Se tarttui letkajenkkaotteella Nokia lanteilta, HUMPHUMP! ...ja sitten tuli menolippu Mombasaan. Nokilla kärähti käämi. Kolakin tuli häntä pystyssä katsomaan, kun Noki sanoi niin rumasti. Kola ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi lähteä mukaan mellakkaan.

Mutta koska Noki on Noki ja siten maailman yksi kilteimmistä ja peace'nlove -henkinen passivisti, oli Nokin kurinpalautus pelkkä kaksi sekuntia kestävä "JUMANKUUKKELI JA HITSINPIMPULAT!" yhdistettynä päästä pullistuviin silmiin ja lautasen kokoisiin pupilleihin. Noki yritti pullistella Pikalle marssimalla iholle samalla tavalla miten Kola välillä palauttaa laumansa jäseniä takaisin ruotuun. Mutta eihän siitä oikein tullut mitään: häntä matalana ja pupillit laajoina ei olla kovinkaan uskottavia.. Paikallaan pönöttävä Pika oli kyllä jo valmiiksi ihan nöyrä, joten Noki ei sitten enää tiennyt, miten olisi jatkanut kurinpalautusta. Niinpä se alkoi nuolla Pikan naamaa, palasi olohuoneen puolelle ...ja kellahti selälleen pupillit edelleen paineistumisesta laajoina. Nokilla oli jättimäinen sisäinen ristiriita. Pitäisi antaa kurinpalautus, mutta kun ei halua riidellä, niin ehkä pitäisi kuitenkin saada Pika jatkamaan painimista, mutta kun ei painiminen oikein sovi tähän tilanteeseen, mutta painiminen poistaisi tämän negatiivisen energian, joka tuli jostain ja aiheuttaa suurta ahdistusta! Nokille selvästi tulee paha mieli, jos pakotetaan olemaan vihainen. :D "Anteeksi, että olen vihainen! Anteeksi, että olen näin kiltti! Ei riidellä, jooko? Tuntuu pahalta, kun on riitaa! Anteeksi, kun en osaa olla vihainen!"

Pika tyytyi kohtaloonsa ilman minkäänlaista vastarintaa. Se ei kiljunut. Se ei murissut. Se pakitti Nokista poispäin, näytti siltä kuin aivot olisivat menneet tyhjäkäynnille ja osasi sen verran koiramaailman sääntöjä, ettei hetkeä myöhemmin lähtenyt painimaan olohuoneen lattialla jalat kohti kattoa retkottavan ahdistuneen Nokin kanssa vaan kävi nukkumaan.

Mustavalkoiset <3

myönnän tappioni

Minusta ei vain ollut opettamaan keppejä 2x2-kepeillä. En osannut kertoa Pikalle, mitä haluan. Tai osasin jotenkuten, mutta sen verran huonosti, että ärsyynnyin itse ja Pika sai liikaa epäonnistumisia. Niinpä siirryttiin kujakeppien maailmaan. Ollaan tehty kujilla nyt kolme kertaa ja se sujuu varsin mallikkaasti. Osa syy tähän on varmasti se, että Pikalle on tuttua eteen yksin irtoaminen ja suoraan juokseminen. Kujan sai kavennettua todella nopeasti, kun pikkuipana ei pyri sivusuunnassa ulos kujasta, vaikka kuja olisi pitkäkin.

Kujat aloitettiin niin, että kuja oli aluksi ehkä 40cm leveä ja ilman verkkoja. Ei ollut mitään ongelmia saada Pika tarjoamaan kujajuoksua. Se juoksi kujaan vaikka mistä kulmista, joten pääsin vaikeuttamaan todella nopeasti. Kun kavensin kujaa tokalla treenikerralla noin 25 senttimetriin, Pika meinasi mennä sisään keppien keskeltä, joten otin verkot auttamaan kahta ensimmäistä väliä. Verkot pystyi poistamaan muutaman toiston jälkeen. Tänään tehdyllä kolmannella treenikerrallakin otin verkot avuksi, jotta saan Pikan taipumaan kapeampaan kujaan. En kuitenkaan halua totuttaa Pikaa verkkoihin sen suuremmin, joten poistan ne välittömästi, kun Pika on tutustuttanut kroppansa kapeampaan väliin. Ja ainakin tässä vaiheessa se näyttäisi toimivan mainiosti. Pika ei jää kaipaamaan verkkojen apua, kun on saanut muutamia onnistumista kavennetussa kujassa.

lähtöongelma

Noki on kesän ja syksyn aikana mennyt lähtötilanteissa koko ajan huonompaan suuntaan. Se on alkanut haukkua ja sen kierrokset piiputtavat ihan punaisina. Ja kun Noki haukkuu, se on alkanut myös hilata takapuoltaan jokaisella haukulla kohti ensimmäistä rimaa. Homma alkoi mennä jo ihan tosi kurjaksi, kun Noki hilautui itsenäisyyspäivän kisoissa aivan liian lähelle ensimmäistä rimaa. Vietin kahtena yönä pitkiä hetkiä valvoen ja miettien, että mitä asialle voisi tehdä. Oli jokseenkin ärsyyntynyt voimaton olo.

Tänään kisoissa jostain tuli idea, että kiellän Nokilta reuhaamisen jo ennen lähtöpaikalle menoa. Kielsin haukkumisen. Palkkasin hiljaa istumisesta. Se oli aluksi ihan todella vaikeaa. Mutta koska Noki on ehkä maailmankaikkeuden kiltein otus, se huomasi nopeasti, että vinkumisesta ja räyhäämisestä tulee kieltoa ja hiljaa olemisesta namia. Niinpä sen pupillit palasivat takaisin normaalikokoisiksi ja sen olemuksesta katosi se täysin villiintynyt vauhkous, joka kisaamisen myötä on vähä vähältä kasvanut osaksi Nokin lähtörutiineita. Noki pystyi istumaan hiljaa useita sekunteja ja lopulta jopa seisomaan rauhallisena.

Käveltiin lähtöpaikalle ja olin edelleen valmistautunut sanomaan Nokille todella napakasti, että se perse pysyy juuri siinä mihin sen käskin. Noki istui alas - ja hiljeni kuin mykkyys olisi mennyt sen sisälle. Se ei inahtanutkaan. :O Oman lähtöpaikkani löytäminen meinasi mennä aivan sekaisin, kun hämmästyin Nokin toimintaa niin kovasti. :D Hyllyhän siitä radasta tuli sitten kuitenkin, kun poispäinkäännös muurin jälkeen menee ihan naurettavan huonosti. En kerta kaikkiaan tiedä, miten sen ohjaisin. Lisäksi sählättiin keppien jälkeen, kun suuntasin liikkeeni aiiiiii-iivan totaalisen pieleen ja hahmotin seuraavan hypyn paikan täydellisen väärin. Luulin olevani metrin pidemmällä kuin mitä olinkaan. Noki on ihan kysymysmerkkinä, kun huidon tyhjää. :D Molemmat mokat menevät siis allekirjoittaneen piikkiin.

Tokalla radalla tein samaa kuin ensimmäisellä. Pakotin Nokin istumaan rauhallisena ennen omaa vuoroamme. Se olikin huomattavasti helpompaa kuin ensimmäisellä radalla. Noki odotti hiljaisempana ja hallitumpana kuin pitkiin pitkiin aikoihin. Lähdössä se jäi ensimmäisestä käskystä paikoilleen, mutta sortui haukahtamaan kaksi tai kolme kertaa, kun kävelin omalle paikalleni. Noki ei kuitenkaan nostellut takapuoltaan milliäkään. Aion ryhtyä systemaattisesti kieltämään Nokilta karjumisen ja kierrosten hehkuttamisen.

Väittäisin, että kierrosten pakkopudotus näkyi myös radalla. Noki teki nimittäin kontaktit paremmin kuin ikuisuuksiin. Pytstyin tekemään erinomaisen ongelmattomasti niin komeat sivuttaiset irtoamiset kontaktilta (ekalla radalla viimeiseltä puomilta ja tokalla radalla A:lta), että huhhei. Noki ei hievahtanutkaan, vaikka juoksin kauas sivulle. Se tuli kontaktit loppuun asti ja jähmettyi odottamaan lupaa. Eikä kierrosten laskeminen näyttäisi vaikuttaneen mitenkään Nokin vauhtiin tai työintoisuuteen. Se menee täysillä ja antaa kaikkensa, mutta tekee sen vain vähän hallitummin. :)

itsenäisyyspäivän kisoissa

Jos keinu sujuisi oikeasti kunnolla, olisi tänään tehty mitä todennäköisimmin kaksi nollaa. Ensimmäisellä radalla ei ollut ainoaakaan putkea, mikä tavallaan yllätti, mutta toisaalta Mujuselta ei voinut muuta odottaakaan.. Keinu oli kolmanneksi viimeinen este ja sen jälkeen TIESIN, että on erittäin suuri riski, että koira hyppää maalihypyn eikä sitä hyppyä, joka piti hypätä. Pahuksen keinu sujui kuitenkin niin huonosti, että jouduin keskittämään ajatuksen siihen. Ja kun näin pääsi käymään, unohdin miettiä toiseksi viimeistä hyppyä. Siihen asti rata oli ollut sujuvan tuntuinen nolla. Ja sen keinun jälkeen rata oli HYL. Hyvä mieli kuitenkin, koska tekeminen oli jälleen erittäin luotettavaa ja sujuvaa yhteistyötä (keinua lukuunottamatta).

Toisella radalla päästiin Mujusen toiseen "omaan" juttuun eli suorien putkien kimppuun. Keskityin niin vahvasti radan alkuosaan ja sen ohjaamiseen, että sitten kun ennakolta vaikeimmaksi uskomani kohdat oli suoritettu, lipesi homma hanskasta.

Kolmannella radalla eiliset Niinulan treenit ja edellisen radan suorat putket alkoivat todellakin painaa jaloissa. Keppien jälkeen jalat hyytyvät ja jään ihan jälkeen. Tätä edesauttoi se fakta, että todella moni koira oli sössinyt kepeillä, joten päätin tehdä ne niin tarkasti, että siinä ei ainakaan virhettä oteta. Eikä otettukaan. Aika monessa kohdassa Noki joutuu katsomaan minua, kun jään jälkeen tai en kerro seuraavaa estettä kunnolla. Niinpä rata oli vähän kangerteleva. Nolla kuitenkin.

aksalapsi

Pika osaa ja ei osaa. Sillä on vielä suuria aukkoja "aksasivistyksessä", mutta toisaalta joistakin jutuista se tietää jo melkoisen määrän. :) Tänään päästiin Timon treeneissä selvästi Pikan jo hallitsemiin juttuihin kiinni. :) Kun tehtiin syksyllä ensimmäisiä treenejä Timon johdolla, ei kääntymisestä ja valsseista tullut hittojakaan. Pika teki vammalaukkajarrutuksia enkä itsekään tiennyt mitä valsseissa tekisin. Milloin pitää odottaa ja milloin mennä?

Tänään valssit, peruskäännökset ja niistopersjättö sujuivat jo lähes kuin aikuisen koiran kanssa tehdessä! :) :) Edelleen minun oma hahmotukseni Pikan liikkumisen nopeuden, esteen lukitsemisen ja yleisen estehakuisuuden suhteen on hataralla pohjalla. Mutta tänään oikeastaan ensimmäistä kertaa uskalsin oikeasti luottaa, että Pika tekee, vaikka minä lähden jo kohti seuraavaa estettä. Jesjesjes.

Ehdittiin tehdä kaikki kuvan treenit, mikä yllätti täysin. Aloitettiin valkoisista palleroista. Valssi kakkoselle, peruskäännös kolmoselle, valssi neloselle ja peruskäännöksellä vitosen kautta kutoselle. Ei ongelmia. 8) Uskalsin lähteä kakkoselta ja nelosen valssinkin uskalsin tehdä kohti ponnistuspaikkaa enkä valuttanut valssia taaksepäin. Jihuu! On lähes äimistyttävän outoa, miten hyvin Pika kääntyy peruskääntämisellä. Noki ei sellaisesta puuhasta tajua mitään, koska sille ei sitä ole koskaan opetettu. Harmi kyllä. Pika kääntyi kolmoselta ihan pelkällä peruskäännöksellä yhtä hyvin kuin Noki vahvalla jaakotuksella. Tämä todellakin vaatii totuttelua.

Valkoisten neliöiden suurin JES oli se, että kun tein niistopersjätön kolmoselle, en jäänyt aivovammapotilashenkisesti odottelemaan Pikaa niistoon, vaan näytin hypyn ja lähdin sitten jo juoksemaan kohti putkea. Pitää vain muistaa persjätön jälkeen katsoa Pikaa (huoh.. ;), koska muuten se lähtee kohtalaisen sokkona vain juoksentelemaan jalkojeni liikkeen suuntaisesti ilman määränpäätä.

Mustien neliöiden kanssa meinasi alkaa naurattaa (paitsi oikeasti alkoi vain hengästyttää), koska muutuin kyttyräselkäiseksi kääpiöksi putken jälkeen, kun yritin vammailla Pikaa neloshypyn käännökseen. Oikeastaan kyse oli siitä, että luovutin jo suoran putken aikana ehtimisen kanssa. Pikan nopeus voittaa ihan sata-nolla minut, joten epäusko sai kyyristymään mutkalle ja luopumaan lujaa juoksemisesta.

"Emmäehimillään!!!!"
"Ehditpäs, kun juokset. Uudestaan."
 ...yritys uudestaan...
"En ehdi!!"
"Juokse kunnolla ja lähde ajoissa liikkeelle. Uudestaan."
 ...uusi yritys...
"...Uudestaan."
..uusi yritys..
"No nyt se nelonen oli hyvä, mutta mitä sä jäit sinne seisoskelemaan etkä lähtenyt kohti vitoshyppyä? Uudestaan."
"No ku mä.."
"Uudestaan."

Voi läähk ja puuhk! Saatiin kyllä lopulta taisteltua tuokin pätkä alusta loppuun, vaikka epäusko ehtimisen suhteen meinasi voittaa.

Tänään tosiaan tuntui ihan agilityltä se tekeminen. Vaatii varmasti ihan hillittömän määrän toistoja, ennen kuin saan Pikan rytmin taottua omaan kroppaani niin vahvasti, että tiedän, milloin pitää kiihdyttää ja milloin jarruttaa. Mutta juuri tälläistä treeniä se yhteisen rytmin löytäminen vaatii! :) Tätä lisää! :)

"fold." "raise!" "all in!"

Poikien uusi harrastus agilityn ohella: pokeri.

(c) Miika Kainulainen

treenejä jälleen

Nokin kanssa on otettu nyt oikein tosissaan urakaksi pistää kaukaa kohti kutsutut hyppysuorat kuntoon. Ollaan parina päivänä käyty tekemässä näitä hyppysuoria ja aluksi rimat lentelivät ja Noki tuli jopa ali hypyistä, kun keskittyi niin paljon siihen, että minä olen neljän hypyn päässä edessä.

Lauantaina kuitenkin vihdoin saatiin hommaa iso harppaus eteenpäin. Oli hassua huomata, että Noki suoriutui hyppysuorasta parhaiten, kun pakotin sen keskittymään. Pakottaminen tapahtui niin, että häiritsin sitä parhaan taitoni mukaan hyppysuoran päässä. Heiluin, hypin, kyykistelin, huidoin käsillä. Nokista näki, miten se joutui keskittymään kroppaansa paljon vahvemmin - ja rimatkin pysyivät ylhäällä. Tehtiin kuitenkin treeniä uudelleen, koska henkilökohtaisen nolaamisen ja itsehäpäisyn raja menee siinä, että en todellakaan rupea kisoissa kyykistelemään, hyppimään ja vispaamaan käsiäni, jos tuollainen alkusuora joskus osuu kohdalle. ;)

Pikan kanssa tehtiin U-putkeen menoja pimeistä putkikulmista. Ne osoittautuivat Timon treeneissä torstaina ihan mahdottomaksi tehtäväksi ja Pika muuttui aivan epävarmaksi sen suhteen, mitä siltä ylipäätään halutaan. Pikan vauhti hidastui ja minun hermoni kiristyivät äärimmilleen. Perjantaina marssittiin Tattarisuon halillle nakkipaketin kanssa minimipituuteen asetellun putken ääreen. Nopeasti Pika keksi, miten nakkipalat saa lentelemään. Se haki putkea lopulta täysin pimeästä putkikulmasta ilman mitään ongelmia. :) Lisäksi sain samalla opetettua sille, mihin suuntaan pimeän putkeenmenon jälkeen pitää kääntyä.

Pikan kanssa tehtiin myös hyppysuoraa. Huomaa, ettei sillä ole vielä vahvaa estehakuisuutta tai itsenäisyyttä, sillä kun vietiin lelu neljän hypyn päähän ja laskin Pikan juoksemaan, se saattoi kaartaa toisen tai kolmannen hypyn ohi ja kirmata suoraan lelulle. Esteiden suorittaminen oli varmempaa, jos minä juoksin myös kohti lelua. Tehtiin myös lyhyehköä "rataa" jossa hyppysuoran jälkeen piti löytää U-putki pimeästä putkikulmasta ja putken jälkeen osata kääntyä minua kohden. Alun hyppysuora sujui ongelmitta, jos muistin antaa Pikalle "kontaktin" itseeni kääntämällä posken Pikaa kohden. Jos juoksin katse suoraan eteen suunnattuna, Pika saattoi lähteä taviottelemaan jalkojani ja siirtyi pois hyppysuoralta.

Tämä on sitä agilityä, jota en enää oikein muista tai osaa. En enää muista, millaista on auttaa koiraa enkä arvaa ennalta, mikä treenissä tulee olemaan se vaikea juttu. Enkä takuuvarmasti muista, että Nokin kanssa olisi ikinä treenattu juttuja, joissa posken asennolla on jotain merkitystä. ;) Pikan kanssa tehdään tavallaan paljon haastavampia juttuja kuin mitä Nokin kanssa alkeisopetuksessa tehtiin. Nokin kanssa siis tehtiin juttuja, jotka silloin olivat vaikeita minulle - mutta eivät ehkä niinkään Nokille. Nyt tehdään juttuja, jotka ovat minulle muuttuneet liki itsestäänselvyyksiksi, joten on vaikea muistaa, että asiat ovat Pikalle vaiketa kokemuksen puuttumisen vuoksi.

Mutta ajan kanssa, ajan kanssa.. :)

Lopuksi Nokin hyppäämistä hidastettuna. Ihan hemmetin kaukaa tuollainen maksikoira hypylle ponnistaa, ei sitä usein tule edes ajateltua. Kyse on jotakuinkin kolmesta metristä ennen varsinaista hyppyrimaa.