5.päivä

Tässäpä tämä meni. Ei erikoisempaa. Kola syö normaalisti. Kyse oli kai siitä, että tarjosin sille liian koiramaista mössöä. Kola ei pidä mössöruuista, se on tullut opittua. Esim. pehmenneet kuivanappulat = S U P E R Y Ö K. Neu uppoaa ja jauhelihat, mutta monet sellaiset eivät, missä on sekaisin lihaa ja kasviksia. Eikä myöskään palaliha. Enkä ole jaksanut ruveta opettamalla opettamaankaan noiden mössöjen syömistä, kun Kolalle uppoaa kuitenkin nappula, luut, kana, kalkkuna ja jauhelihat.

(Karkasipas vahvasti ruokapainotteiseksi tämä kirjoitus.)

Kola istuu ovella käskystä, mutta ei todellakaan tee sitä samalla tavalla kuin tokotreeneissä. Kola hilaa perseensä korostetun hitaasti maahan.

Tänään Kola on ehkä enemmän kuin aiemmin hakenut "väkisin" minulta huomiota. Se kulkee perässäni, vaikka ärähdän. Se hiipii ihan kantapäillä tai pysähtyy kulman taakse odottamaan, että tulisin. Se tuijottelee ja pyörii lähistöllä. On siis vähän sellainen olo, että Kola ei ota tätä tällä hetkellä ihan "tosissaan". INHIMILLISTÄN. Sen teen. En oikein osaa muullakaan tavalla tulkita tätä. Tämä on sikäli erikoinen tilanne, että yleensä minulla on tunne, että osaan melkein lukea Kolan ajatuksia. Tuntuu siltä, että näen helposti toimintojen syyt ja aavistan Kolan toiminnan jo paljon ennen kuin se toimii. Nyt en siihen oikein kykene. Ikään kuin seurailen itselleni vieraan otuksen toimintaa hämmentyneenä.

Hieroja-Heidi sanoi kerran, että Kola lukee minun ajatuksiani. No. En ehkä ota tuota ihan kirjaimellisesti noin, mutta takuuvarmasti Kola lukee minua, eleitä ja ilmeitäni kuin selkokielistä lastenkirjaa. Se näkee pienimmästäkin eleestä, millä fiiliksellä olen tai mitä aion seuraavaksi tehdä. Joten ehkä tämä ajatustenlukuongelma on molemminpuolista tällä hetkellä. Kola ei saa selvää, mitä minä ajattelen eikä siksi oikein tiedä miten olisi ja miten toimisi - enkä minä saa selvää, mitä Kola ajattelee, joten Kolan toiminta näyttää minusta hyvin epämääräiseltä.

(Ja jos nyt mennään ihan rehellisyyden puolelle, niin tämä "ajatuksenluku" on syy, miksen antaisi Kolaa pakkotilanteessakaan mielelläni oikeastaan juuri kenellekään asumaan. Kolasta ei tule koskaan kiertolaista, koska en luota muiden ihmisten ajatustenlukutaitoihin. ;) Joojoojoojoo. Inhimillistän ja luulen itsestäni liikoja. Mutta siitä huolimatta Kolasta ei koskaan tule kiertolaista. Sen koti on minun kanssani, kunnes sateenkaarisillat sitä kutsuvat.)

Jälkikäteispohdintaa: Ja siis järjellä pystyn selittämään itselleni sen, että enemmän kuin todennäköistä on se, että Kolan toiminta on itseään toteuttavaa ennustetta osittain. Mahdollisesti hyvin suurissakin määrin. Partasen emännän sanoin kuvatakseni, Kola on takuulla ohjaajapehmeä. Ja koska minä teen ihan tahtomattani tai sen suuremmin suunnittelemattani ennusteita Kolan toiminnasta tuon "ajatuksenluvun" kautta, todennäköisesti liikun, elehdin ja ilmeilen niin, että ennustukseni toteuttaa itseään Kolan lukiessa minua. Eli esim. jossain tilanteissa kohdatessamme vieraan ihmisen aavistan jo etukäteen, että "tuo on sellainen ihminen, ettei Kola osaa sen seurassa rentoutua". -> Seurailen tahtomattanikin Kolan toimintaa. -> Kola tulkitsee katseeni niin, että tässä on nyt jotain outoa. -> Kola ei osaa rentoutua. -> Ennustukseni on osunut oikeaan.

Näppärää!

neljäs päivä

Kola ei halunnut syödä aamiaistaan. Sitä ahdisti selvästi, kun käskin sitä istumaan ennen ruuan saamista. Hyvin hitaasti se lopulta istui, mutta tiesin jo ruokakuppia lattialle laittaessani, että Kola ei tule syömään ruokaansa. Tarjosin silti. Eikä se sitten edes katsonut kuppiaan. Iltapalat ovat tähän asti maistuneet, sillä olen illalla antanut pojille kalkkunankoivet jäystettäväksi. Ruokakupista syöminen on ollut Kolalle ahdistavaa jo kai ainakin pari-kolme päivää. Sitä ahdistaa, että minä toimin ruokailutilanteessa "väärin". Kola paineistuu, koska minä käyttäydyn ruokaa laittaessani kuin olisin "vihainen" eli en höpöttele tai katsele koiria. (Tiedän inhimillistäväni Kolaa, mutta en oikein muulla tavoin osaa sanoittaa tilannetta.) Ja silloin, kun Kola kuvittelee minun olevan vihainen, se ei halua/uskalla koskea ruokaan. Kai se luulee, että ruoka on minun eikä siihen ole lupaa koskea, vaikka annankin luvan.

Kolaa ahdistaa myös ulko-ovella, kun käsken koirat istumaan ja odottamaan, että avaan oven. Kolasta näkee, kun se sukeltaa kuplaansa eikä sillä ole halua totella. En oikeastaan ymmärrä, mikä Kolaa tuossa ulko-ovella istumisessa ahdistaa.. Yleensä osaan päätellä, mistä Kolan paineistuminen johtuu, mutta nyt en keksi itseäni tyydyttävää selitystä.

Nämä "ahdistushetket" ovat tulleet selvemmin huomattaviksi päivä päivältä. Ehkä kyse on siitä, että Kola ei enää luule tämän olevan väliaikainen tila, vaan se on alkanut tajuta, että tämähän voi olla pysyvä muutos..? Nyt mennään myös minun mukavuusalueeni rajamailla, sillä kestän kyllä mököttävää Kolaa, mutta ahdistunut Kola on ahdistavaa katseltavaa.

Noki sitä vastoin ei ota tätä yhtään niin vakavasti. Aamulla se on kyllä pettyneen näköinen, kun en taaskaan anna sille huomiota. Mutta pitkin päivää se järjestää omaa puuhaa ja näyttää iloiselta. Tälläkin hetkellä Noki möyryää pedissään selällään ja paiskoo leluja ympärilleen ihan onnesta soikeana, vaikkei kukaan huomioi sen puuhia. Toisaalta Noki ei ole yhtä voimakkaasti huomioimattomuuden kourissa, sillä se hakee Kolalta joka päivä huomiota, ja sitä myös saa. Kola ei ymmärrettävästikään saa Nokin huomiosta sitä samaa, mitä Noki saa, koska Kolalle Noki on vain vähäpätöinen apupoika.

IT'S OK!

Toimintakykyni osoittautuisi luonnetestissä varmaan erittäin heikoksi. Vai miten muuten voi selittää sen, että jäin jälleen kerran täysin aivottomana ja puhekyvyttömänä seisomaan, kun venäjää pölöttänyt nainen ei saanut irti ollutta flättiurostaan millään tavalla hallintaan, vaikka jäin seisomaan useiden kymmenien metrien päähän naisen huidottua minut pysähtymään? Siellä minä möllötin hihnassa olevine koirineni, kun nainen juoksenteli koiransa perässä ja huuteli minulle kymmeniä kertoja "IT'S OK!" Koira sinkosi ensin Nokin ympärille häärimään ja siinä ei olekaan ongelmaa, koska Noki suhtautuu iholle säntääviin koiriin ystävällisesti.

Mutta ei helvetti se ole "IT'S OK", että flätti sinkoaa ihan kyselemättä tai mitenkään Kolan elekieltä huomioimatta myös Kolan kimppuun. Toki koira oli ystävällinen, mutta ei se paljon ilahduta, jos oma koira ei kestä luvatta iholle saapuvaa paljon itseään isompaa urosta. >:I

Yritin pitää Kolan selkäni takana samalla, kun ympärillä pomppi hysteerisen aktiivisen oloinen flätti ja IT'S OK:ta huuteleva nainen. Nainen sai nappailtua flättiään niskavilloista, mutta edes tämä ei pysäyttänyt elukan säntäilyä. Naisella ei ollut kerta kaikkiaan minkäänlaista hallinnan hitustakaan koiraansa. Lopulta nainen sai paimennettua (?) koiransa muutaman metrin päähän, joten minä liukenin paikalta. Teki mieleni karjua naiselle, että "IT'S NOT FAKIN OK, YOU GET IT?!" Autolle kävellessäni yritin löytää sanoja sille ilmaisulle, että "koiraa ei hemmetti vieköön pidetä irti, jos sitä ei hallita pienintäkään vähää" ja että "tuossa sadan metrin päässä menee vilkasliikenteinen autotie, urpo".

Ärsyttää, että Kola sai juuri nyt kokemuksen siitä, etten pysty "suojelemaan" sitä vierailta koirilta. Ärsyttää, että nainen hoki its oukeitaan, vaikka tilanne ei todellakaan ollut oukei.

Nainen jäi vilkuttelemaan minulle its oukeitaan, kun marssin paikalta ja mieleni teki karjua.

huomioita (päivä 3)

Ensimmäinen huomio

Kola on rennompi. Joku saattaisi tässä tilanteessa sanaa "masentunut", mutta voiko Kolasta sellaista sanaa edes käyttää? ;) Sehän on lähes aina otsa kurtussa ja suupielet henkisesti maata kohti osoittaen.. No, suoraan sanottuna Kola ei kyllä näytä tällä hetkellä masentuneelta vaan ihan oikeasti rennommalta. Se lepäilee paikoillaan eikä vaella perässäni - ja mikä parasta, ei näytä koko ajan niin varuillaan olevalta kuin normaalisti. Yleensä se siis on jollain tasolla koko ajan valmiina toimimaan, jos jotain sattuisi tapahtumaan. Nyt se ei välttämättä edes nosta päätään, kun vaihdan paikkaa.

Toinen huomio

Kola ei pompota Nokia. Viime viikot (/kuukaudet?) Kolalla on ollut tapa asettaa korvat lenkiltä sisään tultuamme "panoasentoon". Tuo on hyvin kuvaava termi ja olen sen ihan itse lanseerannut. ;D Kola siis vetää korvat hörölleen, tepsuttelee varpaillaan ja vispaa häntäänsä terhakkaasti. Se hyörii ja pyörii Nokin ympärillä, tuuppii kuonollaan, painaa päätään selkää vasten ja liehittelee kuin herkkupeppuisintakin juoksunarttua. Tätä Kola ei siis ole tehnyt kertaakaan tällä viikolla. Se tallustelee rauhallisesti sisälle ja menee makoilemaan makuuhuoneeseen.

Kolmas huomio

Noki ei anna läheskään niin helposti periksi kuin Kola. Tänä aamuna Kola ei ylös noustessani lähtenyt edes nukkumapaikaltaan vaan jäi siihen, vaikka päivä selvästi alkoi. Noki sitä vastoin tuli makuuhuoneen ovelle ja heilutti kysymysmerkin näköisenä minua tuijotellen häntäänsä. Ihan pienikin sille osoitettu ele olisi saanut sen sinkoamaan jalkoihin hyörimään. Se kuitenkin luki minua hienosti, ja kun en suonut sille huomiota, se rötkähti keittiönpöydän viereen odottamaan, mitä tuleman pitää. Kuitenkin Noki on koko ajan valmiudessa purkamaan tämän huomioimattomuuden, kun Kola sitä vastoin näyttää osaansa tyytyneeltä.

Neljäs huomio

Tämä huomio on vain aavistus, enkä ole ihan varma, kuinka oikea huomio oikeastaan onkaan. Kola on nimittäin lenkillä rennompi. Ehkä. Sillä on ollut tapana reagoida tiettyihin vastaantulijoihin häntää nostamalla. Vastaantulijat tuskin huomaavat Kolan reaktiota, mutta minä sen kyllä huomaan. En oikein osaa sanoa, millä perusteella Kola valikoi ne vastaantulijat, joiden kohdalla se kokee tarpeelliseksi osoittaa olevansa IsoMies. Nyt se ei tuota valikontia ole tehnyt. Tai sitten kyse on siitä, että on niin kuuma, ettei Kola jaksa reagoida. En tiedä ja nähtäväksi jää.

En ole niin perillä koirien aivoituksista, että osaisin suoralta kädeltä kertoa, mistä nämä ilmiöt viestivät. Hyviä arvauksia - ja miksei huonompiakin! ;) - otetaan vastaan.

toinen päivä

Aamulla koirat pitivät omatoimisesti etäisyyttä eivätkä tulleet tavalliseen tapaan jalkoihin hyörimään, kun nousin ylös. Noki oli vieläkin vähän kysymysmerkkinä ja näytti pohtivan kovasti, että saisiko kuitenkin tulla ehkä jalkoihin hyörimään, mutta jätti sitten kokeilematta. Kola ei edes yrittänyt. Nähtäväksi jää, miten Kola tähän tilanteeseen pidemmän päälle reagoi, sillä se ei näytä kovinkaan vahvasti "kaipaavan" kontaktia minuun. Saatan kyllä olla väärässäkin, sillä Kolan tyylinä ei muutenkaan ole kyöhnätä ihan iholla ja olla avoimen ihastunut omistajaansa tai mihinkään muuhunkaan (paitsi palloon ja halkoihin), mutta silti se kyllä joka päivä aktiivisesti hakee minulta kosketusta ja huomiota ja nauttii rapsutteluista.

Minä omasta puolestani kyllä kaipaan jo nyt koiran rapsuttelua ja silittelyä ja höpöttelyä koirille. Käsillä on jotenkin ikävä koiran silityksen tuntua. Ja koirien luppakorvien rutistelua ja venyttelyä! Huoh.. :)

Noki teki toisen huomioimattomuuspäivän kunniaksi jotain, mitä se ei ole koskaan aiemmin tehnyt. Ehkäpä sen pienessä sahajauhopäässä syttyi älynväläyskipinä ja se keksi kokeilla seurailemiseni sijaan jotain muuta konstia saada huomiota. Noki nimittäin tallusteli eteiseen - joka yleensä on suljettu koiraportilla, mutta ei ihan aina kuten ei tänä aamunakaan - poimi suuhunsa lenkkarini, tassutteli olohuoneeseen metrin päähän minusta ja alkoi mussuttaa lenkkarin nauhaa keskittyneen oloisena. Unohdin siinä tapahtumaa seuraillessani, että koirille ei nyt anneta huomiota. "Noki! >:I " ehdin tokaista, ennen kuin muistin sulkea suuni. Nousin sohvalta ja kävelin parvekkeelle. Pikkuapuri unohti lenkkarini ja tuli katsomaan, mihin minä menin. Palasin hakemaan kenkäni, palautin sen eteiseen ja pistin koiraportin kiinni.

Tilanne tällä hetkellä: Emppu 1 - Noki 0.

MWHAHA. ;)

huomioimattomuutta

Tänään aloin noudattaa huomioimattomuutta omalla reviirillä eli sisällä ja pihassa täällä Ahtialassa. Aamulla molemmat pojat olivat kysymysmerkin näköisiä, kun aamurutiini ei mennytkään totutulla tavalla. Kola haukotteli kerta toisensa jälkeen ja yritti selvästi muodostaa käsitystä vallitsevasta tilanteesta. Rauhoitteli varmasti sekä minua että itseään. Se ei oikeastaan ensimmäisen kerran jälkeen edes yrittänyt tulla "iholle" vaan tyytyi nopeasti siihen, että nyt ei lääpitä puolin eikä toisin. Nokin jouduin äänellä siirtämään kai kaksi kertaa kauemmas ja sen jälkeen sekin on pitänyt minuun minimissään ehkä metrin etäisyyden. Tällä hetkellä kun päivä on puolessa, pojat makoilevat rauhassa tyytyväisen ja levollisen oloisina, eivätkä näytä enää hämmentyneiltä.

Saa nähdä, miten tilanne kehittyy.

Mahdollistahan on, että otukset alkavat tavoitella huomiota epätoivotuilla tavoilla, mutta en oikein keksi haukkumisen lisäksi, mitä ne tavat voisivat olla. En ikimaailmassa voi kuvitella, että kumpikaan koira kiipeäisi sänkyyn. Huonekaluja ne eivät kumpikaan ole koskaan (ihmisen läsnäollessa) tuhonneet (paitsi Noki söi pikkupentuna yksin olessaan keittiön tuolista poikkipuun), sohvalle tulo on kielletty Kolalta jo aiemmin ja Noki oppii sen todennäköisesti puolessa tunnissa, kunhan päästään kotiin.

Arvaukseni siis on, että sunnuntaita kohden koirat rauhoittuvat vielä entisestään sisätiloissa. Ulkoilun merkeissä sitten aiotaankin riekkua entiseen malliin Missen ja varmaan Romppu&Remppusenkin kanssa. :)

älypää

Kola osoittaa välillä melkoisia älypään merkkejä. :O

Olemme Lahdessa juhannusta viettämässä ja tämä on tietenkin Kolan yksi Paratiiseista, koska täällä on halkovaja. Harmi kyllä halkovaja on tällä hetkellä aika tyhjillään eikä muutenkaan viitsi kylvää nurmikolle kovin montaa halkoa poikien kannettavaksi. Niinpä pojilla on tasan kaksi halkoa: isojen poikien iso halko ja pikkuapurien pikkuhalko. Ja kuten arvata saattaa, tahtoisi pikkuapurikin omakseen isojen poikien ison halon.

Hetki sitten pikkuapuria onnisti ja se sai isojen poikien halon käsittelyynsä, kun Kola sinkosi ihan eri suuntaan kuin lentävä halko. Kolan ilme on tuossa tilanteessa aina näkemisen arvoinen..

Paria tuntia aiemmin olimme leikkineet omakotitalon toisella puolella olevalla pihalla molemmilla haloilla ja sinne oli tuo vähäarvoinen pikkuapurin halko jäänyt. Niinpä huikkasin Kolalle, että "Hae se toinen halko! Hae!" ja näytin kädelläni suuntaa. Kola sikosi näkyvistä. Kului ehkä puoli minuuttia, kunnes talon takaa pinkoi näkyviin Kola pikkuapurihalko suussaan. :D Jo tuo nauratti. Miten ihmeessä se muisti, että aamuleikkien yhteydessä talon toiselle puolelle oli jäänyt pikkuruinen halko? Vielä enemmän nauratti, kun se kantoi pikkuhalon Nokin nenän eteen ylpeänä, pudotti suustaan ja varmaan tunsi itsensä Älytieteiden maisteriksi, kun pikkuapuri sortui sinkoamaan pikkuhalon perään unohtaen täysin, että sillä oli hallussaan isojen poikien iso halko. Puoli sekuntia myöhemmin Kolalla on isojen poikien iso halko ja pikkuapuria kadehdituttaa ihan satasella.

----

Pikkuapuri ei oikein tunne vielä talon tapoja. Se kuskaa isojen poikien halkoa sisälle aina, kun on mahdollista. Halko ei kuitenkaan yllättävää kyllä ole sisälelu, joten Pikkuapuria yritetään ohjeistaa palauttamaan aarre ulos. Eihän se toimi. Pikkuapuri tuijottaa käskijää silmät pyöreinä sen näköisenä, että "Mina ei ümmarta!"

Niinpä ei auta muuta kuin kutsua Älypää apuun. "Kolaaa! Tuu auttaa. Vie toi halko ulos." Ja sinnehän se sen vie. :D Eikä todellakaan kanna sitä kertaakaan kynnyksen yli sisälle. Oven ollessa auki Kola ja halko nököttävät kynnyksen takana vienon vikinän säestäessä näkyä.