unohtelua Purinalla

"Kahdeltahan se oli."

Näin ajattelin, kunnes en enää ajatellut. Siinä vaiheessa pistin vipinäksi ja parissa minuutissa istuttiin koirien kanssa Sitikassa matkalla kohti Purinaa. Ikävä kyllä kylmä tosiasia oli se, että olin joka tapauksessa - vaikka olisin löytänyt maailmankaikkeudesta madonreiän ja sukeltanut sitä kautta suoraan Purinalle - myöhässä miltei tunnin.

Kun viimein kurvasin Purinan pihaan, olin jo kyennyt näkemään tapahtuneessa hieman huumoria. Marssin ilmoittautumiseen ja tiedustelin, olisiko mahdollista päästä viimeisenä radalle. Oli. Pääsin kävelemään radan kerran läpi ja siinä se. Sen enempää rataantutustumista itse radalla ei ollut. Toki mielikuvatreenasin radan laidalla kerran, toisen ja kolmannenkin.

Kaksi ensimmäistä rataa painuivat muistiin ihan yllättävänkin hyvin pelkällä mielikuvatreenillä. Radat eivät kaatuneet hyllyttämiseen siitä syystä, että tutustuminen jäi tekemättä. Eka rata kaatui siihen, että ohjasin huonosti putkeen, jolloin Noki valitsi välittömästi vieressä olleen puomin. Toinen rata kaatui siihen, että päätin tilanteen huomioiden (eli että lähtökohtaisesti nollan tekeminen tuntui aika kaukaiselta ajatukselta ilman rataantutustumista) kokeilla ohjauskuviota, jota en ole koskaan aiemmin kisoissa käyttänyt. Noki ei totta totisesti tajunnut pyörityksen (joo, näinkin yksinkertainen ohjaus) ideaa, vaan hyppäsi saman hypyn takaisin. Oma pakkani sekosi siinä kohtaa ja lopulta tultiin radalta suorinta reittiä pois.

Kolmannen ja neljännen radan tutustumisiin sitten sentään pääsin. ;)

Tykkäsin jostain syystä tämän päivän kisasysteemistä. Rataantutustumiset tehtiin siis niin, että ensin tutustuttiin kahteen ensimmäiseen rataan ja suoritettiin ne sitten melko nopeasti peräkkäin. Ja sitten tehtiin sama setti kahdelle viimeiselle radalle. Koirallehan tuo tapa vastaa ihan normaaleja kisoja, mutta ohjaaja pistetään haastamaan itsensä kahden radan ulkoa muistamisella ja jälkimmäisen radan todella nopealla henkisellä valmistautumisella. Siinä katosi jollain tavalla se perinteinen "miten tää rata menee, tää menee ehkä huonosti, voi ei, ehkä tää menee hyvin, tai en tiiä, miten mä ton ohjaan, muistanko mä radan" -tyyppinen pohdinta pois. Ei ollut sellaiselle aikaa. Piti vain luottaa siihen, että muistaa radan ja on tehnyt rataantutustumisessa oikeita valintoja.

Kolmas rata oli hyppäri. Se tuntui rataantutustumisessa ihan järkyttävän vaikealta. Hyppyjen välillä piti joko valssata taukoamatta tai tehdä persjättöjä yksi toisensa perään. Ensin meinasin tehdä valsseja, mutta ei. Ei minun töppöjaloillani. Niinpä vaihdoin lennosta päätökseen tehdä kuitenkin persjättöjä. Ja hittovie. Kaksi persjättöä peräjälkeen toimi! Aivan suhteellisen käsittämätöntä. :D (Niiden jälkeen tuleva valssi on jotain, mitä en tosiaankaan suunnitellut tekeväni, mutta tulipa tehtyä.)



Neljäs rata oli agilityrata, jossa ehdottomasti minulle ja Nokille vaikein kohta oli kepeille vienti. Ja siihenhän homma sitten kaatuikin. Otin ihan liian tiukasti haltuun ja Noki vilahti väärään väliin. Sen jälkeen pakka taas levisi ja Noki tuli esimerkiksi renkaasta kokonaan ohi. (Siis ei mennyt väärästä raosta vaan koko esteen ohi.)



Parasta oli ehdottomasti tämän päivän sekoiluissa se, että ensinnäkin Noki teki hyvät kontaktit!! (JES.) Toisekseen oli aivan tosi palkitsevaa huomata, että vaikka tulin myöhässä (, mitä inhoan yli kaiken) enkä päässyt rataantutustumisiin, pystyin painamaan radat mieleeni ja kykenin näkemään tapahtuneen huumorin ja vilpittömän ilon kautta, kun viimein pääsin kahdelta tutustumattomalta radalta maaliin. Puolessatoista vuodessa on tullut opittua aivan hemmetin paljon. Kaksi vuotta sitten näin painajaisia, etten pysty muistamaan kisaratoja milloinkaan ulkoa. Niin paljon se silloin stressasi. Ja nyt kykenen pitämään mielessä KAKSI kolmosluokan rataa yhtä aikaa niihin tutustumatta.

Kaiken tämän jälkeen on tosi hyvä mieli. Aksaaminen on parasta!

AU MUN JALAT

Lehtosen Sanna pisti tänään oikein urakalla liikettä ohjaajan (ja varmaan koirankin) niveliin. Vitsit, että meinasivat viimeisessä jaakotuksessa ja keinulle ohjauksessa jalat pettää alta, kun koutsi oli pistänyt ottamaan radan juoksuosuuden uudestaan, ja uudestaan, ja uudestaan, ja... En vain meinannut saada ohjauksia kohdilleen, joten ruoskan viuhuminen oli ihan paikallaan. :D Ei hengähdystaukoja, vaan tiukkaa lihasrääkkiä.

Rääkistä jäi tosi hyvä mieli - ja siitä myös, että itselle jäi fiilis, että tein alusta asti kunnolla. Keskityin alusta asti ja yritin parhaani. :)

"Mee vetää hetkeks henkeä ja sit tuut Kolan kanssa."

Voi kuolema, ajattelin.

Jostain ihmeen syystä Kolan kanssa jalat eivät enää painaneet läheskään niin paljon kuin Nokin viimeisillä esteillä. Kunto lienee kasvanut, kun pystyn palautumaan kymmenessä minuutissa uuteen koitokseen. :) Kola oli "hyvillä" kierroksilla. Se tuli hypyiltä mitään varomatta suoraan minua päin. Teki lentokeinun. Karjui. Ei TODELLAKAAN taipunut persjätön kääntävään voimaan eikä koonnut itseään pienintäkään murusta ennen hyppyä, jonka jälkeen oli tarkoitus muuttaa hitusen verran juoksulinjaa. Kola oli kuin flipperin kuula. Nauratti niin minua kuin Sannaakin.

Olen oppinut kunnioittamaan (lue: pelkäämään) Kolan vauhtia sen verran, että harkitsen kerran jos toisenkin, uskallanko tehdä esim persjättöjä putkien jälkeen. Lisäksi päällejuoksuissa pitää olla enemmän kuin lievästi itsemurhahenkinen. Hyppyjen välissäkään en tänään sitten lopulta enää vain uskaltanut tehdä persjättöä, koska jo ennalta näin, että Kola tulee aivan talla pohjassa ja sata lasissa juuri sitä linjaa, missä minun pitäisi olla vaihtamassa ohjauspuolta sen kuonon edessä. Olisin saanut Kolan joko jalkoihini tai ilmalennon aikana suoraan selkääni/kylkeeni. Ja koska Kola painaa 20 kiloa eikä se tänään(kään) näyttänyt jarruttavan yhtään, vaikka törmättiin kerran tai pari (kun ehdin väistämään hieman huononlaisesti ennen kuin uskoin, että se tosiaan tulee päälle), niin itsesuojeluvaistoni käskee varomaan. En halua rikkoa Kolaa saati itseäni juoksemalla tahallaan sen eteen.

Voihan Kola. Jälleen kerran. :D

Nokin kanssa monet hommat sujuvat kuin itsestään. Se lukee minua ja suunnan- ja rytminvaihtojani ihan hirmuisen hyvin. Sitä osaa tämän illan jälkeen arvostaa taas ihan uudella tavalla. ;)

Jennan treeneissä Kolan kanssa

Päästiin tuurailemaan taas pitkästä aikaa Jenna Caloanderin treeneihin Kolan kanssa. Oli ihan supernastaa! :) Kola irtoaa putkiin ihan tajuttoman hyvin, mistä on suuri apu siinä kohtaa, kun pitäisi saada etumatkaa seuraavia esteitä varten putken aikana. Mutta eipä meinannut itseluottamus meikäläisellä riittää siihen, että ehdin ohjaamaan tekniikkatreenipätkässä Kolan viimeiseen takaakiertoon. Iski tajuntaan kuin halolla huitaisemalla, että kyse ehtimisessä oli puhtaasti siitä, etten päättänyt ehtiä. Kun sitten viimein oikeasti päätin ehtiä ja keskityin, ehdin. Typerää, että homma voi jäädä omasta päättämisestä kiinni. Toki ehtimisessä oli kyse myös siitä, että sain toistojen aikana omaan kroppaani sen liikesarjan, mitä vastakäännöksen jälkeen jaloillani ja käsilläni teen, mutta pitkälti kuitenkin paniikkikiireen tuntu johtui omista ajatuksista. Pöljät aivot.





Tehtiin myös nollatreeniä, mikä on ainakin toistaiseksi vielä melko tuntematon tapa treenata. Siinä saa kevyesti kisapainetta päälle, kun ensimmäisestä virheestä joutuu ulos radalta. Päästiin kuitenkin jo heti ekalla yrityksellä täysin yllätyksekseni esteelle 15. Lopulta saatiin ainakin kaksi nollarataa tehtyä. (Käytössä miniesteet, koska olisi ollut hirmuisen aikaa vievää sahata rimoja medeille ja makseille sopivivksi.)

Kolan kanssa homma sujuu kerta kerralta paremmin. Osasin tehdä kroppajarrutuksen muurille, koska tiesin siinä juostessani, että Kolaan se toimii todella hyvin. Vastakäännöskin toimi paremmin kuin olisin voinut ikinä uskoa. Aluksi tein sen ihan liian vahvana, kun vähempikin sitten riitti. Lähtötilanteissakin Kola pysyi - ja täytyy huolehtia jatkossa, ettei karkaamisia tule myöskään kisatilanteissa.

joo-o

Voihan Kola.

Sen kanssa ei kerta kaikkiaan pysty arvailemaan ennakolta, että mitä tulee tapahtumaan, mikä on vaikeaa ja mikä helppoa.

Agilityradalla kaikki mahdollinen meni pieleen. Kola ei jäänyt lähtöön. Kontakteilta se lähti ilman lähtölupaa. Ihan hillitöntä kaaosta.

Lähtöjä täytyy treenata jollain keinolla varmoiksi, koska se on ainoa hetki, kun saan Kolaan etumatkaa. Kola nousee ylös myös tokalla radalla ja ottaa muutamat askelet eteenpäin. Ei sentään lähde tulemaan kuin vasta luvan saatuaan.

Hyppyrata vaikutti helpolta ja mukavalta. Ainoa haastavampi kohta oli kolmen hypyn vienti ennen viimeistä putkea. Ei oikein meinannut löytyä sellaista hyvää tapaa saattaa Kolaa putkelle. Valitsin valssin - ja nyt tiedän ihan empiirisesti todettuna, että valssaaminen yhdistettynä Kolan vauhtiin ja suoraan etenevään rataan ovat täysi katastrofi. Tai olisivat, ellei tällä kertaa hyppy"suoran" päässä olisi ollut putken oikea pää vetämässä.

Ajattelin rataantutustumisessa, että valssin jälkeen juoksen jotakuinkin Kolan kanssa yhtä matkaa putkelle ja teen jotain puolivalssin tapaista varmistaakseni, ettei Kola mene väärään päähän. Joooooo... Rataantutustumisen aikana taisi olla joku epärealistisuuden hetki aivoissa, sillä videolta näkee, miten täysin järjetön ajatus tuo putkelle saattaminen oikeasti oli. Minä jään jälkeen ihan 100-0 ja Kola valitsee "herran haltuun" -arpomismenetelmällä onnekseni juuri oikean pään putkesta. (No, olin sentään pohtinut sen, että haluan olla sillä puolella ohjaamassa, mihin haluan Kolan linjaa noiden hyppyjen aikana kääntää.)

Lisäksi keppien jälkeen suoran putken aikana litimärät hiukset päätyvät silmään ja joudun huitomaan niitä pois. Niiden muutamien kymmenesosasekuntien aikana Kola on jo putkesta ulkona ja sinkoaa kohti ulkoavaruutta. Onneksi se ei kuitenkaan hyppää kaukana edessä ollutta hyppyä, vaan kääntyy kuin ihmeen kaupalla minua kohti, kun palaan hiusten asettelusta takaisin agilitykentälle..

Voi huoh. ;) Lähtöjen kanssa on keksittävä jotain. Kun vaan tietäisi, että mitä.




Lopputulemana hopeasija ja kakkosluokan ensimmäinen LUVA.

jumissa

Niinhän se sitten kävi ilmi, että Noki oli kuin olikin aikamoisen jumissa vähän sieltä sun täältä. Niska, selkä, rintakehä... Noki vääntelehti kuin pakkoliikepotilas, kun Riina käsitteli jumisia kohtia. Välillä Noki kyllä oli ihan rauhassa, mutta suuri osa ajasta meni haukottelemiseen ja silmien muljottelemiseen, kun oli vaan pakko pysyä käsiteltävänä, vaikka millään ei olisi ehkä oikein halunnut.

Rengaspulmien ja hyppyjen ohittamisien syy saattoi siis löytyä lihasjumeista.

Puolentoista viikon päästä mennään uudestaan ja katsotaan, onko käsittelyllä saatu jumit  - jos nyt ei katoamaan täysin, niin ainakin vähenemään.

Kola puolestaan ontuu ajoittain toista takajalkaansa, joten sekin on treeneistä tauolla. Niinpä tällä viikolla ei sitten olekaan maanantaisen Maijan tuuraamisen lisäksi tiedossa ainoitakaan ohjattuja treenejä. Ja omatoimitreeniäkin aikaisintaan sunnuntaina. Voi eroahdistuksen ja aksavieroitusoireiden määrää! (Siis minulla.)

ärsyttää.

Tämän päivän kisoista jäi vain ärsytys ja paljon ihmetystä.

Ensimmäinen rata oli ihan jees, nolla oli taas melkein siinä. Ainoastaan mutkaputkella otettu kielto toi vitosen. (Ja tuo sama mutkaputkiohjaus sattui olemaan viime treeneissä, missä se sujui täysin ongelmitta.. Huoh.) Videolta katsottuna ihanasti esiin tulee se fakta, että Noki lähtee kontakteilta lupaa odottamatta. Voi ärsytyksen määrää.

Toinen rata oli samaa sarjaa. En huomannut itse radalla, että Noki karkasi - ennen kuin vasta hyllytyksen jälkeen puomilla. Otti päähän ja raskaasti. Palautin Nokin kontaktille. Lisäksi Noki sekoili renkaalla TÄYSIN yllättäen. Ja mikä vielä paskempaa, se teki täsmälleen saman rengassekoilun viimeisellä radalla. En muista sen tulleen renkaasta ohi koskaan. Todella outoa. Lisäksi Noki tuli hyppärillä kahden hypynkin ohi. Sekin oli täysin kummallista. Miksi se niin teki? Tuo menee kyllä aivan puhtaasti Nokin piikkiin. En voi muuta sanoa.

Ja ettei lista sekoiluista ja epäonnistumisista loppuisi näin lyhyeen, Noki pudotti riman myös siinä kohtaa, kun oli tarkoitus ohjata viskikäännös. Kahdella eri radalla. Se ohjaus menee treenattavaksi. Kuten myös renkaalle lähestymiset.

Voihan tuuba. (Ja Noki menee Riinan fyssaroitavaksi keskiviikkona. Joku syyhän tuohon hyppyjen kiertämiseen on oltava. Ja yksi mahdollinen syy on lihasjumi.)

Radat olivat helppoja, kivoja, suoraviivaisia. Mielestäni eivät missään nimessä kolmosluokan tasoa, vaan ehkä kakkosluokan tasoisia. Olisi ollut ihan realistinen mahdollisuus tehdä vaikka kolme nollaa. Paitsi että ei ollut.

Onnistumisia?
Olihan niitäkin, vaikka ärsytys on tällä hetkellä päällimmäisenä.
* Onnistuminen oli ehdottomasti se, että tein kahdella viimeisellä radalla persjätöt kohtaan, johon aiemmin olisin keksinyt jotain muuta välttääkseni persjätön. Ja persjättö toimi hienosti. Kummallakin kertaa.
* Toiseksi Noki kesti kepeillä aivan mahtavan hienosti vedätystä keskimmäisellä radalla.
* Kolmanneksi Noki teki hienon sivuttaisen irtoamisen viimeisenä olleella hyppyradalla. Alku"suora"siksak oli 5 estettä pitkä ja todella monet koirat (joista osa niitä Suomen kärkikoiria) tekivät kyseiset hypyt hirmuisen sekoilun säestyksellä. (Emmi Lavikka marssi viidennen esteen taakse ja kutsui koiran luokseen. Oli "aika" mieletön suoritus.) Noki teki alkusiksakin mainiosti aina renkaalle asti. Pointsit myös minulle, että uskalsin lähteä kokeilemaan sivuttaista irtoamista noin reilulla sivuttaisetäisyydellä kisatilanteessa.

Yritin muuten hyppärin lopussa kepeillä ehtiä keksimään jonkun hauskan kikkaohjauksen tavallisen takaakierron tilalle, kun alla oli hylly. Keppien aikana en kuitenkaan ehtinyt keksiä mitään oikeasti järkevää erilaista ohjausta, joten se sitten jäi. Mutta ehdinpä sellaistakin siinä radan aikana pohtia.

Ja sitten ne videot:

PM-kisoissa

Eipä jäänyt pm-kisoista jälkipolville kerrottavaa.

Kerron silti, ihan kiusallani.

Ekalla radalla jännitti jotenkin ihan epänormaalisti. Oli ihan tyhmä fiilis: ei alkuunkaan päättäväinen. Ja sitten Noki vielä taipui putken väärään päähän heti viidennellä esteellä. Olin kyllä ajatellut putken väärän pään ja tiedostin sen siinä olevan, mutta olin myös samalla ajatellut, että se jää aivan varmasti edellisen hypyn laskeutumispaikasta niin takaviistoon, ettei Noki sinne mene millään. Meni. Sen jälkeen rata sujuu kivasti oikeastaan loppuun asti. Viimeisellä putkella Noki lukee kädenheilautukseni A:lle ohjaukseksi ja melkein kurvaa sinne, mutta ei sitten kuitenkaan.

Pitäähän tästä jotain hyvääkin löytää. Ja niitä hyviä juttuja on jopa kaksi.
Ensinnäkin, puomin jälkeen olleet kaksi hyppyä aiheuttivat lähes kaikki hylkäykset - joita oli melkoinen määrä. Nokin kanssa tehtiin mielestäni tosi hienosti ne kaksi hyppyä ja oma valssi suuntautui täsmälleen sinne, mihin olin suunnitellutkin ja mihin se mielestäni pitikin suunnata. Otin Nokin kylläkin jopa liian tiukasti puomin jälkeiseltä hypyltä haltuun, kun pelkäsin sen hyppäävän puomin jälkeistä hyppyä vastapäätä olevan hypyn. Mutta oma liike meni juuri niin kuin piti: en jäänyt koiran eteen niin kuin moni muu valssannut. Hyvä minä.
Toiseksi A:n alastulo sujui hallitusti. Siitä pointsit Nokille. Alla oli hylly, joten oikein katsomalla katsoin, että hitto vie takuullahan pysähdyt. Ja pysähtyikin.

Toisella radalla saatiin meidän uran ensimmäinen kosketusvirhe. Ja sekin väärin tuomittuna.. Kielto olisi ollut ihan ansaittu, mutta mielestäni en missään vaiheessa koskettanut Nokia, vaikka Noki menikin oikealle hypylle vain ja ainoastaan siksi, että jalalla suljin Nokin väärään suuntaan kääntyneen kulkureitin. Noki kilttinä poikana pysähtyi jalkani takia, ponnisti tasajalkaa hypyn yli eikä edes pudottanut rimaa. Ennen rengasta olisi pitänyt aloittaa valssi metriä, puoltatoista aiemmin. Nyt Noki valui liikaa, joskin sen linja oli paljon parempi kuin monen sellaisen, joita jäätiin ohjaamaan renkaan ja muurin vasemmalta puolelta. Viimeiset kaksi rimaa putoaa. En oikein tiedä, että miksi.

Ja ne hyvät jutut.. Ei nyt oikein tule mieleen. Ihan ok-tason juttuja, mutta ei mitään hyvää onnistumista. Lähdin ihan väärällä asenteella jälleen radalle ja löysäilin. Ei sillä tavalla saa aikaan oikein mitään järkevää.

Viimeisenä oli joukkuerata. Ekat neljä estettä tuntuivat hyvältä. (Jee..) Sitten enää ei. En TAJUA, miksi Noki luki kuutosputkella väärän pään. Se ei ollut mitenkään sen juoksulinjalla eikä videolta hidastettunakaan näe, että minä ohjaisin millään tavalla väärään päähän. Todella TODELLA outo valinta Nokilta. (Tai "Noelta", kuten kuuluttaja Nokia kutsuu.) Kepeille viennissä Noki meinaa mennä A:lle ja ennen A:ta mikään minussa ei ohjaa suorittamaan hyppyä, joten Noki jättää sen suorittamatta. A:n jälkeen Noki valitsee jälleen putken täysin oudon - ja väärän - pään. Minun liikkeessäni ei mikään oikein voi edes viedä väärään päähän, kun juoksen oikeaa päätä kohti ja liikkeeni jatkuu vieläpä sen "taaksekin" enkä siis tee mitään juoksulinjan muutosta kohti väärää päätä. Outoa outoa outoa.

Onnistuminen: Noki pysähtyy jälleen A:lle minun etenemisestäni huolimatta ja lähtee vasta käskystä. Hyvä.