Taas homma etenee... Taas homma etenee, kun taakka kevenee. Lähetää vetelee. Moottori pärisee. On kolikoita, seteleitä sellasii epeleitä. Ei ne tunne meitä..
Enpä olisi 2 kuukautta sitten uskonut, että nyt ollaan tässä. Vielä tammikuussa tekeminen Papun kanssa oli ihan sekoilua, räjähtelyä joka suuntaan ilman käsitystä siitä, mitä tässä oikein ollaan tekemässä. Tai Papulla oli varmasti joku käsitys. Ja minulla joku. Mutta yhteiskäsitys puuttui aika pitkälti kokonaan. Eikä kontakteista ollut vielä oikeastaan mitään käryä. Vähän oli kokeiltu madallettua keinua ja viime syksynä sähellettiin puomin alastulon parissa. Mutta mitään järjellistä ei oltu saatu aikaan. 2o2o-temppu oli toki Papulle ihan tuttu, mutta paikallaan pysyminen ja vapautumisluvan odottaminen oli jotakuinkin toivotonta. Onneksi jätettiin puomi silloin siltä erää siihen ja ryhdyttiin treenaamaan ihan muita juttuja. Papun pää vaan oli vielä ihan liian villi ja nuori ja holtiton, että se olisi malttanut.
Ja nyt yhtäkkiä ollaankin jo tässä. Papu pystyy tekemään täyskorkeaa puomia ja keinua kokonaisena. Ne voi liittää osaksi rataa. Ne voi tehdä täydessä vauhdissa. Voin juosta täysillä ohi tai jäädä taakse. Haluan edelleen käyttää mahdollisimman paljon etupalkkaajaa kummallakin kontaktilla, koska haluan vahvistaa ja vahvistaa ja vahvistaa Papulle ajatusta siitä, että sen tehtävä on mennä esteen päähän. Minun liikkeeni suunta tai vauhti ei merkitse, vaan Papu suorittaa esteen minun liikkeestäni huolimatta. Vähitellen ryhdyn kyllä lisäämään esteitä kontaktin ja etupalkkaajan väliin, mutta ei ole mikään hätä tai hoppu saada projektia päätökseen. Nokin kanssa tehtiin satoja toistoja etupalkalla ja sillä saavutettiin hienoja tuloksia. Joten Papu saa ihan rauhassa tottua etupalkan kautta itsenäisyyteen ja toivottavasti oppii lopulta vähintään yhtä hienot kontaktit kuin Noki. :)
Muutenkin yhteistyö on löytynyt. Jopa siinä määrin, että Papun ohjaaminen tuntuu helpommalta kuin Pikan ohjaaminen - ja hetkellisesti jopa helpommalta kuin Nokin ohjaaminen. Papu irtoaa, mutta on silti hallinnassa. Se kiihtyy ja kääntyy ja sen liikenopeutta ja etenemistä on helppoa ennakoida. Jolloin on helppoa luottaa sen taitoihin ja antaa Papulle vastuuta tekemisestä. Pikalla on edelleen päiviä ja päiviä. Toisinaan se irtoaa kuin silakka. Ja toisinaan se on kuin lahkeeseen pureutuva takiainen. Toisinaan se pinkoo hirmu hyvää kyytiä. Ja toisinaan se väsähtää ja muuttuu sitä myöten pieneksi mustavalkoiseksi mölyäväksi keinuheposeksi. :D Yritä siinä sitten ennakoida ja luottaa. :D
Kisaikä koittaa parin kuukauden päästä. Mikään paniikki ei tuon asian kanssa ole. Papu on selkeä medi ja minulla ei ole mitään pakonomaista tarvetta päästä kisaamaan heti, kun kisaikä koittaa. Mennään sitten, kun siltä tuntuu. Kepit ovat vielä ihan alkeissa ja A:ta ei olla edes aloitettu. Mennään toki ainakin hypäreille kokeilemaan yhteistyötä, kun kepit saadaan sujumaan, että ei ole mikään tarve myöskään vältellä kisaamisen aloittamista. Papun kanssa yhdessä tekeminen on niin hurjan hauskaa, että kyllä toki jo odotan sitä, että päästään sen kanssa kisakentille. Mutta kaikki aikanaan. :)
keskiviikko 28. maaliskuuta 2018
lauantai 10. maaliskuuta 2018
pitkän illan jälkeen: niin siistiiiiii!
Pistetään se nyt tänne blogin puolellekin talteen, oli sen verran pitkä ilta eilen.
Ratapiirros näytti älyttömän hauskalta rallattelulta, joten kaarrettiin Lägin hallille Saijan treeneihin innosta puhkuen. Piirroksesta katselin, että Papu pystyy tekemään radasta pitkiä ~10 esteen pätkiä, joissa on sopivasti irtoamista ja sopivasti ohjattavaa. Jesjes!
Tutustumisen jälkeen istahdin odottamaan omaa vuoroa. Auton avaimet jäivät etupenkille odottamaan. VIRHE. Oma vuoro lähestyi, joten lähdin hakemaan Papua autosta. Totesin, että auto on lukossa, joten painelin takaisin hallille hakemaan avaimia takin taskusta. ..ja sitten se iski tajuntaan. Avaimet eivät olleet taskussa, vaan etupenkille könynneen Pikan tassuissa. Se oli lukinnut koko lauman autoon sisälle.
Yritin maanitella Pikaa vaihtamaan asentoa. Se tuijotti minua kuin vähäjärkinen. Yritin komentaa sitä siirtymään. Yritin karjua. Kiroilin. Maanittelin. Tuotiin vieras koira auton viereen, josko Pika alkaisi haukkua sille ja tassuttelisi auton auki. Joku heilutti Pikalle lelua ikkunan takana. Minä heilutin autoa, että Pika vaihtaisi asentoa. Karjuin vähän lisää. Käskin siirtymään. Kutsuin auton toiselta puolelta. Vähitellen ympärillä oli melkoinen määrä ihanaa ystävällistä agilityväkeä. Eräs soitti miehelleen, toinen isälleen, minä soitin lukkosepälle (hinta käynnistä: 400e, joten ei kiitos), Saija soitti miehelleen, minä soitin Miikalle.. Lopulta saatiin aikaiseksi suunnitelma, että erään treenaajan isä ajaa paikalle ja käy Biltemasta jotain tarvikkeita. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että jossainhan se vara-avain on oltava, kun oltiin jo varmaankin tuntia aiemmin todettu, että minulla se ei ainakaan ole. Miika vahvisti: se on Tikkurilassa. Ja Miika on Kangasniemellä mökillä. Vanhemmat konsertissa. Petja puhelimen tavoittamattomissa. Yleisavain Miikan kotiin on taloyhtiön hallituksen pj:llä, mutta ei mitään tietoa mikä henkilön nimi on, että voisi soittaa ja varmistaa, että hän on kotona ja suostuu avaamaan oven minulle..
Treeniryhmässä oli paikalla Karoliina, joka aivan ihanana lupasi lähteä käyttämään minua Tikkurilassa. Eipä siinä auttanut kuin luottaa siihen, että perheellinen henkilö on kotona, suostuu avaamaan oman ovensa minulle ja sen jälkeen Miikan oven yleisavaimella. Pj:n oven avasi hänen ~8v poikansa. Oli siinä änkyttämistä, kun yritin keksiä, miten selittäisin tilanteen pikkukundille, jonka äiti ei ole kotona. Poika tuijotti minua aivan tyynesti, haki puhelimensa ja soitti äidilleen. 10 minuutin päästä äiti saapui jostain paikalle ja hän suostui kuin suostuikin avaamaan Miikan oven. Kaivelin vara-avaimen esille ja näytin sitä valvontakameralle. Puhelimen päässä Miika tuijotti mökillä kamerasta kotinsa tapahtumia ja varmisti, että otin oikean avaimen. Ei kun takaisin Lohjalle.
Helpotus oli jättimäinen, kun sain lopulta auton ovet auki. Onneksi sää oli leuto, eikä koirilla ollut autossa luonnollisestikaan hätäpäivää. Ne ovat tottuneet odottelemaan autossa pitkiä aikoja, joten niille ilta ei poikennut juurikaan normaalista. (Tosin normaalissa tilanteessa käyn tsekkaamassa koirien vointia melko tiuhaan tahtiin, ja nyt ne kököttivät yksin puolisentoista tuntia.)
Ei käynyt edes mielessä, että pääsisin enää treenaamaan, oma ryhmänihän oli loppunut jo tunteja aiemmin. Kävin huikkaamassa hallin ovelta Saijalle, että sain koirat ulos autosta - ja sainkin kutsun tulla treenaamaan vielä illan viimeisenä! Miten mahtavia tyyppejä aksapiireissä ihan oikeasti pyöriikään! Koko illan aikana kaikki kohtelivat minua ymmärtäväisesti ja ystävällisesti ja pyrkivät auttamaan parhaansa mukaan. Ja sitten pääsin vielä treenaamankin!
Papun kanssa homma toimi aivan niin kuin olin ratapiirroksesta ajatellutkin. Se oli NIIN SIISTIIII! Hittovie että Papu on magee. Saijalta pikkutyttönen sai ylistystä ja minä kehotuksen ryhtyä palkkaamaan Papua ajoittain myös kädestä. "Sillä on toi radanlukutaito jo nyt aikamoinen, niin kun itseluottamus tuosta yhtään vielä kasvaa, se rupeaa lipsumaan ihan omille reiteilleen, jollei asiaan puutu." :D Lisäksi Saija kiitteli Papun räjähtävää vauhtia ja sen hämmästyttävää kykyä muuttaa toimintaansa heti, kun sille kerrotaan, että "ei noin, vaan näin". Tuota samaa on sanonut myös Iina. Puhuttiin myös siitä, miten minulla ei ole ollenkaan sellaista tunnetta, että ohjaisin pentua, vaan ohjaan Papua kuin Nokia. Saija vahvisti ajatukseni, en kulje kyyryssä tai saattele, vaan jätän Papun suorittamaan ja menen jo itse kohti seuraavia ohjauksia. Papu irtoaa ja liikkuu niin vaivattomasti, että illan treeneistä jäi jopa mieleen hetki, jossa pystyin ohjaamaan ja ajattelemaan samaan aikaan:"Nyt Papu tulee putkesta, näytä päällejuoksukäsi, ohjaa päällejuoksukädellä putkeen ja sitten mene jo!" Tämä ei Pikan kanssa tehdessä toteudu edelleenkään kovin usein. Joudun keskittymään Pikan kanssa niin vahvasti ohjaamiseen ja Pikan toimintaan, että en pysty irrottautumaan tietoiseen ajatteluun juuri ollenkaan.
Takanaleikkauksetkin ovat alkaneet sujua kuin itsekseen. Toki niihin tarvitaan vielä paljon paljon rutiinia, mutta Papu irtoaa takanaleikkauskohdassa edelle ja kääntyy leikkauksen suuntaan. Tämä oli vielä pari kuukautta sitten kovasti haastava homma.
Kaiken kaikkiaan illasta jäi lopulta pelkästään positiivinen fiilis. Papu on superprinsessa ja aksaväki avuliasta ja mahtavaa väkeä. ..ja Pikakin sai pitää henkensä, vaikka hetkellisesti meinasi allekirjoittaneelle tulla turhautumisesta aivoverenvuoto, kun Pika tuijotti lasin läpi ohitseni kuskin penkillä istuen, eikä vahingossakaan laittanut tassuaan avaimen päälle uudestaan. ;) :D
Ratapiirros näytti älyttömän hauskalta rallattelulta, joten kaarrettiin Lägin hallille Saijan treeneihin innosta puhkuen. Piirroksesta katselin, että Papu pystyy tekemään radasta pitkiä ~10 esteen pätkiä, joissa on sopivasti irtoamista ja sopivasti ohjattavaa. Jesjes!
Tutustumisen jälkeen istahdin odottamaan omaa vuoroa. Auton avaimet jäivät etupenkille odottamaan. VIRHE. Oma vuoro lähestyi, joten lähdin hakemaan Papua autosta. Totesin, että auto on lukossa, joten painelin takaisin hallille hakemaan avaimia takin taskusta. ..ja sitten se iski tajuntaan. Avaimet eivät olleet taskussa, vaan etupenkille könynneen Pikan tassuissa. Se oli lukinnut koko lauman autoon sisälle.
Yritin maanitella Pikaa vaihtamaan asentoa. Se tuijotti minua kuin vähäjärkinen. Yritin komentaa sitä siirtymään. Yritin karjua. Kiroilin. Maanittelin. Tuotiin vieras koira auton viereen, josko Pika alkaisi haukkua sille ja tassuttelisi auton auki. Joku heilutti Pikalle lelua ikkunan takana. Minä heilutin autoa, että Pika vaihtaisi asentoa. Karjuin vähän lisää. Käskin siirtymään. Kutsuin auton toiselta puolelta. Vähitellen ympärillä oli melkoinen määrä ihanaa ystävällistä agilityväkeä. Eräs soitti miehelleen, toinen isälleen, minä soitin lukkosepälle (hinta käynnistä: 400e, joten ei kiitos), Saija soitti miehelleen, minä soitin Miikalle.. Lopulta saatiin aikaiseksi suunnitelma, että erään treenaajan isä ajaa paikalle ja käy Biltemasta jotain tarvikkeita. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että jossainhan se vara-avain on oltava, kun oltiin jo varmaankin tuntia aiemmin todettu, että minulla se ei ainakaan ole. Miika vahvisti: se on Tikkurilassa. Ja Miika on Kangasniemellä mökillä. Vanhemmat konsertissa. Petja puhelimen tavoittamattomissa. Yleisavain Miikan kotiin on taloyhtiön hallituksen pj:llä, mutta ei mitään tietoa mikä henkilön nimi on, että voisi soittaa ja varmistaa, että hän on kotona ja suostuu avaamaan oven minulle..
Treeniryhmässä oli paikalla Karoliina, joka aivan ihanana lupasi lähteä käyttämään minua Tikkurilassa. Eipä siinä auttanut kuin luottaa siihen, että perheellinen henkilö on kotona, suostuu avaamaan oman ovensa minulle ja sen jälkeen Miikan oven yleisavaimella. Pj:n oven avasi hänen ~8v poikansa. Oli siinä änkyttämistä, kun yritin keksiä, miten selittäisin tilanteen pikkukundille, jonka äiti ei ole kotona. Poika tuijotti minua aivan tyynesti, haki puhelimensa ja soitti äidilleen. 10 minuutin päästä äiti saapui jostain paikalle ja hän suostui kuin suostuikin avaamaan Miikan oven. Kaivelin vara-avaimen esille ja näytin sitä valvontakameralle. Puhelimen päässä Miika tuijotti mökillä kamerasta kotinsa tapahtumia ja varmisti, että otin oikean avaimen. Ei kun takaisin Lohjalle.
Helpotus oli jättimäinen, kun sain lopulta auton ovet auki. Onneksi sää oli leuto, eikä koirilla ollut autossa luonnollisestikaan hätäpäivää. Ne ovat tottuneet odottelemaan autossa pitkiä aikoja, joten niille ilta ei poikennut juurikaan normaalista. (Tosin normaalissa tilanteessa käyn tsekkaamassa koirien vointia melko tiuhaan tahtiin, ja nyt ne kököttivät yksin puolisentoista tuntia.)
Ei käynyt edes mielessä, että pääsisin enää treenaamaan, oma ryhmänihän oli loppunut jo tunteja aiemmin. Kävin huikkaamassa hallin ovelta Saijalle, että sain koirat ulos autosta - ja sainkin kutsun tulla treenaamaan vielä illan viimeisenä! Miten mahtavia tyyppejä aksapiireissä ihan oikeasti pyöriikään! Koko illan aikana kaikki kohtelivat minua ymmärtäväisesti ja ystävällisesti ja pyrkivät auttamaan parhaansa mukaan. Ja sitten pääsin vielä treenaamankin!
Papun kanssa homma toimi aivan niin kuin olin ratapiirroksesta ajatellutkin. Se oli NIIN SIISTIIII! Hittovie että Papu on magee. Saijalta pikkutyttönen sai ylistystä ja minä kehotuksen ryhtyä palkkaamaan Papua ajoittain myös kädestä. "Sillä on toi radanlukutaito jo nyt aikamoinen, niin kun itseluottamus tuosta yhtään vielä kasvaa, se rupeaa lipsumaan ihan omille reiteilleen, jollei asiaan puutu." :D Lisäksi Saija kiitteli Papun räjähtävää vauhtia ja sen hämmästyttävää kykyä muuttaa toimintaansa heti, kun sille kerrotaan, että "ei noin, vaan näin". Tuota samaa on sanonut myös Iina. Puhuttiin myös siitä, miten minulla ei ole ollenkaan sellaista tunnetta, että ohjaisin pentua, vaan ohjaan Papua kuin Nokia. Saija vahvisti ajatukseni, en kulje kyyryssä tai saattele, vaan jätän Papun suorittamaan ja menen jo itse kohti seuraavia ohjauksia. Papu irtoaa ja liikkuu niin vaivattomasti, että illan treeneistä jäi jopa mieleen hetki, jossa pystyin ohjaamaan ja ajattelemaan samaan aikaan:"Nyt Papu tulee putkesta, näytä päällejuoksukäsi, ohjaa päällejuoksukädellä putkeen ja sitten mene jo!" Tämä ei Pikan kanssa tehdessä toteudu edelleenkään kovin usein. Joudun keskittymään Pikan kanssa niin vahvasti ohjaamiseen ja Pikan toimintaan, että en pysty irrottautumaan tietoiseen ajatteluun juuri ollenkaan.
Takanaleikkauksetkin ovat alkaneet sujua kuin itsekseen. Toki niihin tarvitaan vielä paljon paljon rutiinia, mutta Papu irtoaa takanaleikkauskohdassa edelle ja kääntyy leikkauksen suuntaan. Tämä oli vielä pari kuukautta sitten kovasti haastava homma.
Kaiken kaikkiaan illasta jäi lopulta pelkästään positiivinen fiilis. Papu on superprinsessa ja aksaväki avuliasta ja mahtavaa väkeä. ..ja Pikakin sai pitää henkensä, vaikka hetkellisesti meinasi allekirjoittaneelle tulla turhautumisesta aivoverenvuoto, kun Pika tuijotti lasin läpi ohitseni kuskin penkillä istuen, eikä vahingossakaan laittanut tassuaan avaimen päälle uudestaan. ;) :D
torstai 22. helmikuuta 2018
Hiihtoloman saavutuksia
Sunnuntaina Papu kävi Lahdessa epiksissa supermölleissä ja mölleissä. Supermölleistä tuli voitto ja mölleistä pari rimaa ja kielto - ja paljon hyvää kokemusta. :)
Ja tänään 22.2.2018 saavutettiin se etappi, että Papu teki täyskorkean keinun osana "rataa". Putki-hyppy-keinu-hyppy -pätkä oli Papun mielestä ihan yhtä simppeli kuin se olisi ollut madalletulla keinulla. Siihen ei siis keinun nosto täyskorkeaksi vaikuttanut millään näkyvällä tavalla. Hassu koira.
Aloitettiin myöa kujakepit loman aikana ja tänään niiden osalta syttyi myös ymmärrys siitä, millä pallon saa lentämään palkaksi. Vain kujan päästä aloittamalla voi ansaita palkan.
lauantai 17. helmikuuta 2018
mainiot piskit
Aluksi kurjemmat kuulumiset:
Pika on kolmen viikon saikulla, koska sen lonkankoukistajat ovat jostain syystä aivan jumissa. Riina käsitteli Pikan 2 viikkoa sitten maanantaina ja voi sitä kiemurtelun määrää. Pika ei olisi malttanut millään maata paikallaan käsiteltävänä, joten oli aika ilmeistä, että kroppa tosiaankin oli jumissa. Joko Pika on liukastunut jossain tai sitten sen takaosa meni jumiin Papun juoksujen aiheuttamista humppaliikkeistä - joita ei kuitenkaan kertynyt aivan holtittomasti, onneksi. Niin tai näin, viikon päästä selviää, onko 3 viikon hihnalenkityslevosta ollut apua. Toivottavasti on.
Nokin osalta elämä on ruusuilla pompahtelua, etenkin nyt, kun Papun juoksut päättyivät ja viimeisetkin huumaavat tuoksut ovat liuenneet olemattomiin. Nokin siirtyminen pikkumakseihin on aivan totaalisen hieno muutos. Tehdään kyllä vielä isomaksien hyppyjä tämä kevät ja alkukesä aina SM-kisoihin asti, koska halutaan osallistua seuran joukkueeseen, jos siihen meille mahdollisuus suodaan. Mutta sen jälkeen Noki siirtyy täysin matalammille rimoille. Tekeminen on miljoonasti helpompaa Nokille, eikä minun tarvitse suoda pienintäkään ajatusta sille, mistä Noki hypyille ponnistaa. Isomakseissa ponnistuspaikkaa tulee pohdittua väkisinkin ja tehtyä Nokin puolesta asioita, jotta tekeminen olisi sille helpompaa. Mutta pikkumakseissa se ei sellaista apua tarvitse.
Pikkumakseissa Noki on onnistunut nakuttelemaan alkuvuoden aikana muistaakseni 5 nollaa. Niistä kolme on voittonollia, yksi hopea ja yksi pronssi. Nokin tekeminen ja vauhti on siis pikkumaksien puolella varsin kilpailukykyistä. :)
..ja tästä päästään siihen aiheeseen, joka kytee pinnan alla agilitypiireissä. Ja olen aivan varma, että tutuissanikin on ihmisiä, jotka ajattelevat tästä asiasta eri tavalla kuin minä. Nimittäin pikkumaksien "virallisuus"/"epävirallisuus" herättää väkisinkin monenlaisia näkemyksiä ja tunteita. Kuten myös se, kuinka merkityksellistä menestyminen pikkuluokkien (sS/sL) puolella on. Ja erityisesti se, kuinka "oikeaa" voitot/sertit/menestys pikkuluokkien puolella on.
Minun mielipiteeni on se, että nyt kun säännöt on muutettu, on täysin käsittämätöntä ajatella, että tulokset olisivat missään määrin epävirallisempia tai kyseiset luokat missään mittakaavassa merkityksettömämpiä kuin vanhojen luokkien vastaavat. On aikamoista otsaa väittää, että sertit/voitot/jne ovat epävirallisia tai merkityksettömiä. Näin väittämällä asettaa itsensä melkoiseen ylimieliseen asemaan, kun "Tietää" asioiden oikean laidan lajiliittoa paremmin. Ja tuolla logiikalla myös mediluokka on epävirallinen - eihän sekään ole lajin alkuperäinen säkäluokka Suomessa. Toki tiedostan, että tällä hetkellä esimerkiksi minä ja Noki kisaamme palkintosijoitusten kannalta otolliseen aikaan. Luokka on vielä kovin pieni ja nopeita kisaajia siksi melko rajattu määrä. On siis vähemmän kilpakumppaneita pistämässä kampohin nollaradan aikaa vastaan. No. Elämä on. Sama tilanne on ollut esimerkiksi silloin, kun agilityssä on aikoinaan alettu kisata Suomessa. Olivatko nuo tulokset tuolloin jotenkin vähempiarvoisia? Tai jos tarkasteltaisiin jotain muuta lajia, jossa on vähän harrastajia ja kisataan, niin onko tuolloin kisan voittanut ansainnut voittonsa vähemmän kuin jossain harrastajarikkaassa lajissa?
Voin ihan rehellisesti myöntää, että minä ottaisin vahvasti itseeni, jos joku tulisi minulle kertomaan, että pikkumaksien tulokset ovat epävirallisempia kuin isojen maksien. Tai voitot jotenkin vähempiarvoisia. Jos ajattelet näin, niin onneksi sinun ei ole mikään pakko tulla sitä minulle kertomaan. Jos haluat voitoista tai serteistä jotain minulle sanoa, niin voit onnitella minua ja Nokia ja pitää loput mölyt mahassasi, koska ellet ole Herra/Rouva Sagi, sinun mielipiteesi on se epävirallinen, ei minun ja Nokin kisaluokka. :)
Papun kuulumisista sen verran, että voi hurja, miten hauskaa sen kanssa treenaaminen ja ylipäätään tekeminen on. Ja voi hurja, miten suuresti Papu minut tänään yllätti. Oltiin Anninan ja Yupin kanssa mätsärissä Ojangossa. Olin aivan varma, että näyttelytouhujen handlaaminen tulee tuottamaan Papulle isoja haasteita. Pitäisi malttaa ravata nätisti ja keskittyä olemaan söpö. Ou nou. Olin varma, että tulee meteliä, pomppuja, hihnassa sinkoilua.. Ja mitä vielä! Papu ravasi kuin näyttelyponi. Ihana! Laitan tähän alle videon tämän päivän mätsäristä.
Katsokaa nyt, miten nättinä ja söpönä se töpsöttelee menemään ja miten kilttinä ja rauhallisena se seisoo paikallaan, kun tuomari tulee tutustumaan.
Huomenna mennään Papun kanssa Lahteen katsomaan, miltä A-qilityn epikset näyttävät. Jippijaijee! :)
Ja ihan viimeiseksi vielä video siitä, miten keinuhommelit Papun kanssa tällä hetkellä sujuvat. :)
Pika on kolmen viikon saikulla, koska sen lonkankoukistajat ovat jostain syystä aivan jumissa. Riina käsitteli Pikan 2 viikkoa sitten maanantaina ja voi sitä kiemurtelun määrää. Pika ei olisi malttanut millään maata paikallaan käsiteltävänä, joten oli aika ilmeistä, että kroppa tosiaankin oli jumissa. Joko Pika on liukastunut jossain tai sitten sen takaosa meni jumiin Papun juoksujen aiheuttamista humppaliikkeistä - joita ei kuitenkaan kertynyt aivan holtittomasti, onneksi. Niin tai näin, viikon päästä selviää, onko 3 viikon hihnalenkityslevosta ollut apua. Toivottavasti on.
Nokin osalta elämä on ruusuilla pompahtelua, etenkin nyt, kun Papun juoksut päättyivät ja viimeisetkin huumaavat tuoksut ovat liuenneet olemattomiin. Nokin siirtyminen pikkumakseihin on aivan totaalisen hieno muutos. Tehdään kyllä vielä isomaksien hyppyjä tämä kevät ja alkukesä aina SM-kisoihin asti, koska halutaan osallistua seuran joukkueeseen, jos siihen meille mahdollisuus suodaan. Mutta sen jälkeen Noki siirtyy täysin matalammille rimoille. Tekeminen on miljoonasti helpompaa Nokille, eikä minun tarvitse suoda pienintäkään ajatusta sille, mistä Noki hypyille ponnistaa. Isomakseissa ponnistuspaikkaa tulee pohdittua väkisinkin ja tehtyä Nokin puolesta asioita, jotta tekeminen olisi sille helpompaa. Mutta pikkumakseissa se ei sellaista apua tarvitse.
Pikkumakseissa Noki on onnistunut nakuttelemaan alkuvuoden aikana muistaakseni 5 nollaa. Niistä kolme on voittonollia, yksi hopea ja yksi pronssi. Nokin tekeminen ja vauhti on siis pikkumaksien puolella varsin kilpailukykyistä. :)
..ja tästä päästään siihen aiheeseen, joka kytee pinnan alla agilitypiireissä. Ja olen aivan varma, että tutuissanikin on ihmisiä, jotka ajattelevat tästä asiasta eri tavalla kuin minä. Nimittäin pikkumaksien "virallisuus"/"epävirallisuus" herättää väkisinkin monenlaisia näkemyksiä ja tunteita. Kuten myös se, kuinka merkityksellistä menestyminen pikkuluokkien (sS/sL) puolella on. Ja erityisesti se, kuinka "oikeaa" voitot/sertit/menestys pikkuluokkien puolella on.
Minun mielipiteeni on se, että nyt kun säännöt on muutettu, on täysin käsittämätöntä ajatella, että tulokset olisivat missään määrin epävirallisempia tai kyseiset luokat missään mittakaavassa merkityksettömämpiä kuin vanhojen luokkien vastaavat. On aikamoista otsaa väittää, että sertit/voitot/jne ovat epävirallisia tai merkityksettömiä. Näin väittämällä asettaa itsensä melkoiseen ylimieliseen asemaan, kun "Tietää" asioiden oikean laidan lajiliittoa paremmin. Ja tuolla logiikalla myös mediluokka on epävirallinen - eihän sekään ole lajin alkuperäinen säkäluokka Suomessa. Toki tiedostan, että tällä hetkellä esimerkiksi minä ja Noki kisaamme palkintosijoitusten kannalta otolliseen aikaan. Luokka on vielä kovin pieni ja nopeita kisaajia siksi melko rajattu määrä. On siis vähemmän kilpakumppaneita pistämässä kampohin nollaradan aikaa vastaan. No. Elämä on. Sama tilanne on ollut esimerkiksi silloin, kun agilityssä on aikoinaan alettu kisata Suomessa. Olivatko nuo tulokset tuolloin jotenkin vähempiarvoisia? Tai jos tarkasteltaisiin jotain muuta lajia, jossa on vähän harrastajia ja kisataan, niin onko tuolloin kisan voittanut ansainnut voittonsa vähemmän kuin jossain harrastajarikkaassa lajissa?
Voin ihan rehellisesti myöntää, että minä ottaisin vahvasti itseeni, jos joku tulisi minulle kertomaan, että pikkumaksien tulokset ovat epävirallisempia kuin isojen maksien. Tai voitot jotenkin vähempiarvoisia. Jos ajattelet näin, niin onneksi sinun ei ole mikään pakko tulla sitä minulle kertomaan. Jos haluat voitoista tai serteistä jotain minulle sanoa, niin voit onnitella minua ja Nokia ja pitää loput mölyt mahassasi, koska ellet ole Herra/Rouva Sagi, sinun mielipiteesi on se epävirallinen, ei minun ja Nokin kisaluokka. :)
Papun kuulumisista sen verran, että voi hurja, miten hauskaa sen kanssa treenaaminen ja ylipäätään tekeminen on. Ja voi hurja, miten suuresti Papu minut tänään yllätti. Oltiin Anninan ja Yupin kanssa mätsärissä Ojangossa. Olin aivan varma, että näyttelytouhujen handlaaminen tulee tuottamaan Papulle isoja haasteita. Pitäisi malttaa ravata nätisti ja keskittyä olemaan söpö. Ou nou. Olin varma, että tulee meteliä, pomppuja, hihnassa sinkoilua.. Ja mitä vielä! Papu ravasi kuin näyttelyponi. Ihana! Laitan tähän alle videon tämän päivän mätsäristä.
Katsokaa nyt, miten nättinä ja söpönä se töpsöttelee menemään ja miten kilttinä ja rauhallisena se seisoo paikallaan, kun tuomari tulee tutustumaan.
Huomenna mennään Papun kanssa Lahteen katsomaan, miltä A-qilityn epikset näyttävät. Jippijaijee! :)
Ja ihan viimeiseksi vielä video siitä, miten keinuhommelit Papun kanssa tällä hetkellä sujuvat. :)
perjantai 2. helmikuuta 2018
niin taitava
Papun kanssa treenaaminen on kyllä ihan ruusuilla tanssahtelua. Eihän se osaa vielä lähellekään kaikkia esteitä, enkä minä osaa edes likimain ohjata sen pirskahtelevan kuohahtelevan reaktiivista liikkumista. Mutta hittovie miten nopeasti se hiffaa, keksii, tajuaa, mukauttaa toimintaansa, käyttää kroppaansa.
Tänään oltiin Mustosen Saijalla treenaamassa. Ostin viikkotreenipaikan Lägille, kun koiria riittää ja ohjattua treenausta vain harvakseltaan. No nyt on ohjattua, ihan joka viikko kevääseen asti. :) Papun kanssa tehtiin penturataa, jossa oli 11 estettä, putkia ja hyppyjä. Nostin rimat tällä viikolla ensimmäistä kertaa 30cm korkeuteen ja niillä mentiin tänäänkin.
Papu on meteliä, räjähdyksiä, vauhtia, lisää meteliä ja taisteluleikkiin valmis purukalusto. Mutta siitä huolimatta se on myös korvia, aivoja ja miellyttämishalua pullollaan. Se on ihan käsittämätön yhdistelmä. Tuntuu, ettei tuollaiseen aivottomaan räkä poskella rähjäämiseen, hyppimiseen ja luvattomaan lelun varasteluun voi mahtua sekaan yhtäkään järjellistä ajatusta saati että voisi mahtua jotakin oppimisen edellytyksiä. Mutta niin se vaan oppii ihan todella pienestä.
Radan toinen hyppy oli takaakierto, johon olisi voinut tehdä pakkovalssin, niiston tai "laittoman päällejuoksun". Niisto on tuttua, joten päädyin valitsemaan päällejuoksun. Ja niin sitä mentiin. "Tule!" Papu lähtee hienosti takaakiertoon ja minä lähden pinkomaan alta pois. Ehdinkin mielestäni ihan hyvin, mutta silti Papu puskee jalkoihin ikään kuin ei olisi edes yrittänyt päätyä muualle kuin kinttujeni sekaan. "Ei se edes yrittänyt vaihtaa laukkaa! Teepä uudestaan, ohjaa vielä tarkemmin." Ja siinä kohdassa tajuan, että eihän me koskaan olla tehty sellaista ohjausta. :D Ei ihme, ettei vaihtanut laukkaa, kun luuli olevansa menossa juuri sinne, missä minä liikuin sen laskeutumis- ja juoksulinjalla.
Tehtiin toinen suoritus. Katsoin pikkuruisen hetken pidempään Papua ja puolta, johon sen haluan laskeutuvan. ..eikä mitään ongelmaa enää ollut. Se muokkasi toimintaansa tuosta noin vaan. Sen on ilmiselvän helppoa hallita kroppaansa kovassa vauhdissa ja jotakuinkin maksimivireessä. Kolmekymppiset rimat saivat aikaan sen, että muutama rima putosi. Rimoja ei tähän mennessä ole putoillut kuin ihan yksittäisiä joskus harvakseltaan. En kuitenkaan ole huolissaan, koska kropan käyttö on niin helppoa Papulle. Se tarvitsee vain toistoja ja rutiinia.
Radalla oli myös yksi niisto. Olen jo ehtinyt muodostaa ajatuksen siitä, millaisella ajoituksella Papu lukitsee niistohypyn. Ja se lukitsee sen ihan todella nopeasti, joten pääsen lähtemään ohjauksesta eteenpäin hetkessä. Tänään niisto vaati enemmän apuja. 30cm hypyt ja totuttua leveämmät siivekkeet pakottivat helpottamaan suoritusta hitusen.
On se Papun ohjaaminen vaan melkoista. "Mä en voi hengittää kun mä katson sun ohjaamista. Rauhoita ohjaamista, et voi ohjata noin vilkasta koiraa tuolla tavalla! Sun pitää olla rauhallinen!!" "Mä olen rauhoittanut ohjaamistani jo tosi paljon, olisit nähnyt mun ohjaamista muutama kuukausi sitten! Videolta katsottuna se on aivan kauheeta paniikkia alusta loppuun.." Pitää panostaa rauhaan. Pakko.
"Tosi magee koira sulla kyllä", sanoi Saija. "On se. Se on tosi hauska tapaus! Se on tosi vilkas, eikä tosiaankaan tarvii olla yhtään tuon vilkkaampi. :D " Jos se olisi tuosta vielä vilkkaampi, se olisi arjessa vaikea ja menisi ylivilkkaan puolelle. Mutta kun vilkkaus ei mene yli, pysyy järki päässä ja oppimiskyky menossa mukana, vaikka ihan aina ei siltä näytä tai kuulosta. :D
Tänään oltiin Mustosen Saijalla treenaamassa. Ostin viikkotreenipaikan Lägille, kun koiria riittää ja ohjattua treenausta vain harvakseltaan. No nyt on ohjattua, ihan joka viikko kevääseen asti. :) Papun kanssa tehtiin penturataa, jossa oli 11 estettä, putkia ja hyppyjä. Nostin rimat tällä viikolla ensimmäistä kertaa 30cm korkeuteen ja niillä mentiin tänäänkin.
Papu on meteliä, räjähdyksiä, vauhtia, lisää meteliä ja taisteluleikkiin valmis purukalusto. Mutta siitä huolimatta se on myös korvia, aivoja ja miellyttämishalua pullollaan. Se on ihan käsittämätön yhdistelmä. Tuntuu, ettei tuollaiseen aivottomaan räkä poskella rähjäämiseen, hyppimiseen ja luvattomaan lelun varasteluun voi mahtua sekaan yhtäkään järjellistä ajatusta saati että voisi mahtua jotakin oppimisen edellytyksiä. Mutta niin se vaan oppii ihan todella pienestä.
Radan toinen hyppy oli takaakierto, johon olisi voinut tehdä pakkovalssin, niiston tai "laittoman päällejuoksun". Niisto on tuttua, joten päädyin valitsemaan päällejuoksun. Ja niin sitä mentiin. "Tule!" Papu lähtee hienosti takaakiertoon ja minä lähden pinkomaan alta pois. Ehdinkin mielestäni ihan hyvin, mutta silti Papu puskee jalkoihin ikään kuin ei olisi edes yrittänyt päätyä muualle kuin kinttujeni sekaan. "Ei se edes yrittänyt vaihtaa laukkaa! Teepä uudestaan, ohjaa vielä tarkemmin." Ja siinä kohdassa tajuan, että eihän me koskaan olla tehty sellaista ohjausta. :D Ei ihme, ettei vaihtanut laukkaa, kun luuli olevansa menossa juuri sinne, missä minä liikuin sen laskeutumis- ja juoksulinjalla.
Tehtiin toinen suoritus. Katsoin pikkuruisen hetken pidempään Papua ja puolta, johon sen haluan laskeutuvan. ..eikä mitään ongelmaa enää ollut. Se muokkasi toimintaansa tuosta noin vaan. Sen on ilmiselvän helppoa hallita kroppaansa kovassa vauhdissa ja jotakuinkin maksimivireessä. Kolmekymppiset rimat saivat aikaan sen, että muutama rima putosi. Rimoja ei tähän mennessä ole putoillut kuin ihan yksittäisiä joskus harvakseltaan. En kuitenkaan ole huolissaan, koska kropan käyttö on niin helppoa Papulle. Se tarvitsee vain toistoja ja rutiinia.
Radalla oli myös yksi niisto. Olen jo ehtinyt muodostaa ajatuksen siitä, millaisella ajoituksella Papu lukitsee niistohypyn. Ja se lukitsee sen ihan todella nopeasti, joten pääsen lähtemään ohjauksesta eteenpäin hetkessä. Tänään niisto vaati enemmän apuja. 30cm hypyt ja totuttua leveämmät siivekkeet pakottivat helpottamaan suoritusta hitusen.
On se Papun ohjaaminen vaan melkoista. "Mä en voi hengittää kun mä katson sun ohjaamista. Rauhoita ohjaamista, et voi ohjata noin vilkasta koiraa tuolla tavalla! Sun pitää olla rauhallinen!!" "Mä olen rauhoittanut ohjaamistani jo tosi paljon, olisit nähnyt mun ohjaamista muutama kuukausi sitten! Videolta katsottuna se on aivan kauheeta paniikkia alusta loppuun.." Pitää panostaa rauhaan. Pakko.
"Tosi magee koira sulla kyllä", sanoi Saija. "On se. Se on tosi hauska tapaus! Se on tosi vilkas, eikä tosiaankaan tarvii olla yhtään tuon vilkkaampi. :D " Jos se olisi tuosta vielä vilkkaampi, se olisi arjessa vaikea ja menisi ylivilkkaan puolelle. Mutta kun vilkkaus ei mene yli, pysyy järki päässä ja oppimiskyky menossa mukana, vaikka ihan aina ei siltä näytä tai kuulosta. :D
lauantai 27. tammikuuta 2018
eihän sitä arjessa tajua
Kola ja Pika siirtyivät Papun juoksujen alta pois Lahteen. Ja onhan siinä tottumista, että laumassa onkin yhtäkkiä vain kaksi vaivatonta leppoisaa yksilöä. Kolan kanssa eläminen on vahvistanut tietyt toimintatavat minun selkärankaani niin automaatioiksi, että noudatan niitä tapoja, vaikkei siihen näiden kahden koiran kanssa olisi edes mitään tarvetta.
Neljän koiran laumassa (, jossa on yksi erityisen erityiskoira) oikeastaan koko arki on tiettyjen kaavojen ja sääntöjen mukaan etenevää.
Aamu:
Kello soi tai jos on viikonloppu, kello ei soi. Jos heräämisen jälkeen makaan sängyssä, Kola hyppää Nokin seuraksi sänkyyn. Tuolloin pitää ajatella, että mistä kulmasta Papu mahdollisesti tulee sänkyyn. Onko vaarana, että Papu hyppää Kolan hännän päälle? Onko mahdollista, että Kola astuu vahingossa Nokin päälle? Mahtuuko Kola hyppäämään alas sängystä, vai onko Pika edessä? Onko Pika liian lähellä, kun käsken Kolan alas? (Kola ottaa painetta käskemisestä aina. _Aina._) Onko makuuhuoneen portilla liian ahdasta?
Kolan ohjaan portin taakse keittiöön odottamaan ruokaa. Ruuan voi jakaa turvallisesti, kun Kolan ja muun lauman välissä on portti. Pitää katsoa, ettei Papu tunge itseään portin läpi keittiöön. Se on niin pöljä, että se joskus edelleenkin leikkii terveydellään ja tunkeutuu portin läpi. Kola on resurssiaggre ruokakuppinsa osalta, ja jo ruokalaatikon avaamisen ääni ja etenkin ruokakuppiin putoavien ruokanappuloiden ääni käynnistää resurssiaggression, jos muita on liian lähellä. Kola myös joskus ketjuttaa muitakin asioita osaksi ruokintaa, joten tästä syystä siirrän Kolan portin taakse jo hyvissä ajoin ennen ruokintaa. Portti pitää lukita, kun Kola on saanut ruuan, koska Kolakin osaa niin halutessaan mennä portin läpi ja koska Pika syö hitaasti, Kola saattaa mennä aiheuttamaan suuria ongelmia Pikan ruokakupin läheisyyteen.
Aamulenkille lähtö:
Muista huomioida, ettei ole liian ahdasta. Noki kestää kyllä Kolan läheisyydessä ahtaudessakin, mutta Pika ei. Papu kestäisi, mutta Kola ei puolestaan siedä kovinkaan hyvin Papua, jos se sählää ahtaudessa. Katso pantaa laittaessa, että panta sujahtaa helposti kaulaan. Jos Kolaa joutuu tarttumaan kiinni, muut koirat ovat vaarassa. Kolan toinen ehdottoman tärkeä resurssi on sen oma tila. Jos sen omaan tilaan puututaan tarttumalla kiinni, se kohdistaa äärimmäisen herkästi aggressiota muihin koiriin. Muista katsoa, etteivät hihnat kiemurtele liikaa Kolan jaloissa, ettei Kola koe hihnojen rajoittavan Kolan tilaa aggression käynnistävällä voimalla. Avaa ovi mielellään mahdollisimman nopeasti, kun hihnat ovat kiinni, jotta Kola ei hermostu ahtaudesta.
(Aamu)lenkillä:
Huomioi, ettei Kola pääse tuijottamaan vastaantulijoita. Jos Kola tuijottaa, muista ottaa Kola hallintaan. Tuijotuksen huomaa hännän asennosta ja jäykistyvästä kehonkielestä. Muista katsoa, ettei Pikan hihna kiristy niin, että se joutuu jyräämään hihnan kireyden takia Kolan.
Töistä tullessa:
Älä villitse laumaa liikaa. Katso, ettei kukaan törmäile Kolaan tai varsinkaan takajaloille noustessaan laskeudu vahingossa Kolan päälle. Muista taas huomioida Kolan häntä. Jos Kola istuu, on vaarana, että muut astuvat Kolan hännälle. Muista huomioida, ettei Papu nuole Kolan naamaa liian voimallisesti. Seuraa myös Pikan sijaintia, jottei Kola mahdollisesti kohdista Papun aiheuttamaa aggressiota Pikaan, jos ärsytyskynnys ylittyy.
Kotona:
Varo jalkojasi, kun astut alas sohvalta. Kolan päälle ei voi astua. Huomioi Pikan ja Kolan välit jatkuvasti. Kiinnitä huomiota Papun ja Kolan toimintaan. Jos Pika ja Papu leikkivät, tarjoa Kolalle jotakin sen mielestä rentoa ja mukavaa toimintaa. Seuraa Kolan makuupaikkaa. Jos se makaa keskellä kaikkea, muut koirat eivät pääse kulkemaan, koska Kolan läheltä ei voi kulkea. Seuraa Kolaa, jos sillä on lelu. Katso, ettei Papu hankkiudu hankaluuksiin lelun takia. Katso myös, ettei Kola tuo lelua sohvalle Pikan viereen, koska Pika paineistuu tästä hurjasti. Älä kuitenkaan kiellä Kolaa, vaan järjestä asia jollakin toisella tavalla. Jos Pikan ja Kolan välit alkavat kiristyä, kutsu Kola RENNOSTI kehuen luokse rapsuteltavaksi.
Illalla:
Katso, mihin Kola ja/tai Pika ovat käyneet nukkumaan. Käske Kola paremmalle paikalle, jos muut laumassa eivät mahdu makuuhuoneeseen. Muista varoa jalkojasi, jos astut yöllä sängystä alas, ettet astu Kolan päälle!!
-----------------
Eihän sitä arjessa tajua, miten moni asia on muotoutunut kantapään kautta opittujen toimintatapojen viidakoksi. Yllä olevan tekstin kirjoitin yhtään enempää pohtimatta, joten tuosta listasta jäi pois varmasti lukuisia asioita, joita teen automaationa joka päivä.
Eikä yllä olevan toteuttaminen tunnu vaikealta. Se on automaatio, jonka kautta lauma on rento ja toimiva. Riitoja ei ole oikeastaan koskaan ja erimielisyydetkin hoituvat murahduksella tai jäykällä hännällä. Eikä laumassani ketään "kiusata" tai syrjitä. Jokaisella on oma paikkansa ja omat juttunsa. Kaikki saavat riehua ja leikkiä ja olla rapsuteltavana. Mutta onhan tämä palapeli sellainen, ettei sen pyörittäminen oikeastaan voi mitenkään onnistua täysin kitkattomasti keneltäkään muulta. Minä olen oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta sellaisen elämäntavan, että pystyn välttämään varsinkin suurimmat sudenkuopat itsestäänselvyytenä ja sen suuremmin ajattelematta. Mutta faktaa on, että olisi ihan äärimmäisen helppoa johtaa täma lauma ristiriitatilanteeseen tai tappeluun. Se ei vaadi käytännössä kuin jonkin yhden huonosti valitun hetken ja väärän toimintatavan.
Neljän koiran laumassa (, jossa on yksi erityisen erityiskoira) oikeastaan koko arki on tiettyjen kaavojen ja sääntöjen mukaan etenevää.
Aamu:
Kello soi tai jos on viikonloppu, kello ei soi. Jos heräämisen jälkeen makaan sängyssä, Kola hyppää Nokin seuraksi sänkyyn. Tuolloin pitää ajatella, että mistä kulmasta Papu mahdollisesti tulee sänkyyn. Onko vaarana, että Papu hyppää Kolan hännän päälle? Onko mahdollista, että Kola astuu vahingossa Nokin päälle? Mahtuuko Kola hyppäämään alas sängystä, vai onko Pika edessä? Onko Pika liian lähellä, kun käsken Kolan alas? (Kola ottaa painetta käskemisestä aina. _Aina._) Onko makuuhuoneen portilla liian ahdasta?
Kolan ohjaan portin taakse keittiöön odottamaan ruokaa. Ruuan voi jakaa turvallisesti, kun Kolan ja muun lauman välissä on portti. Pitää katsoa, ettei Papu tunge itseään portin läpi keittiöön. Se on niin pöljä, että se joskus edelleenkin leikkii terveydellään ja tunkeutuu portin läpi. Kola on resurssiaggre ruokakuppinsa osalta, ja jo ruokalaatikon avaamisen ääni ja etenkin ruokakuppiin putoavien ruokanappuloiden ääni käynnistää resurssiaggression, jos muita on liian lähellä. Kola myös joskus ketjuttaa muitakin asioita osaksi ruokintaa, joten tästä syystä siirrän Kolan portin taakse jo hyvissä ajoin ennen ruokintaa. Portti pitää lukita, kun Kola on saanut ruuan, koska Kolakin osaa niin halutessaan mennä portin läpi ja koska Pika syö hitaasti, Kola saattaa mennä aiheuttamaan suuria ongelmia Pikan ruokakupin läheisyyteen.
Aamulenkille lähtö:
Muista huomioida, ettei ole liian ahdasta. Noki kestää kyllä Kolan läheisyydessä ahtaudessakin, mutta Pika ei. Papu kestäisi, mutta Kola ei puolestaan siedä kovinkaan hyvin Papua, jos se sählää ahtaudessa. Katso pantaa laittaessa, että panta sujahtaa helposti kaulaan. Jos Kolaa joutuu tarttumaan kiinni, muut koirat ovat vaarassa. Kolan toinen ehdottoman tärkeä resurssi on sen oma tila. Jos sen omaan tilaan puututaan tarttumalla kiinni, se kohdistaa äärimmäisen herkästi aggressiota muihin koiriin. Muista katsoa, etteivät hihnat kiemurtele liikaa Kolan jaloissa, ettei Kola koe hihnojen rajoittavan Kolan tilaa aggression käynnistävällä voimalla. Avaa ovi mielellään mahdollisimman nopeasti, kun hihnat ovat kiinni, jotta Kola ei hermostu ahtaudesta.
(Aamu)lenkillä:
Huomioi, ettei Kola pääse tuijottamaan vastaantulijoita. Jos Kola tuijottaa, muista ottaa Kola hallintaan. Tuijotuksen huomaa hännän asennosta ja jäykistyvästä kehonkielestä. Muista katsoa, ettei Pikan hihna kiristy niin, että se joutuu jyräämään hihnan kireyden takia Kolan.
Töistä tullessa:
Älä villitse laumaa liikaa. Katso, ettei kukaan törmäile Kolaan tai varsinkaan takajaloille noustessaan laskeudu vahingossa Kolan päälle. Muista taas huomioida Kolan häntä. Jos Kola istuu, on vaarana, että muut astuvat Kolan hännälle. Muista huomioida, ettei Papu nuole Kolan naamaa liian voimallisesti. Seuraa myös Pikan sijaintia, jottei Kola mahdollisesti kohdista Papun aiheuttamaa aggressiota Pikaan, jos ärsytyskynnys ylittyy.
Kotona:
Varo jalkojasi, kun astut alas sohvalta. Kolan päälle ei voi astua. Huomioi Pikan ja Kolan välit jatkuvasti. Kiinnitä huomiota Papun ja Kolan toimintaan. Jos Pika ja Papu leikkivät, tarjoa Kolalle jotakin sen mielestä rentoa ja mukavaa toimintaa. Seuraa Kolan makuupaikkaa. Jos se makaa keskellä kaikkea, muut koirat eivät pääse kulkemaan, koska Kolan läheltä ei voi kulkea. Seuraa Kolaa, jos sillä on lelu. Katso, ettei Papu hankkiudu hankaluuksiin lelun takia. Katso myös, ettei Kola tuo lelua sohvalle Pikan viereen, koska Pika paineistuu tästä hurjasti. Älä kuitenkaan kiellä Kolaa, vaan järjestä asia jollakin toisella tavalla. Jos Pikan ja Kolan välit alkavat kiristyä, kutsu Kola RENNOSTI kehuen luokse rapsuteltavaksi.
Illalla:
Katso, mihin Kola ja/tai Pika ovat käyneet nukkumaan. Käske Kola paremmalle paikalle, jos muut laumassa eivät mahdu makuuhuoneeseen. Muista varoa jalkojasi, jos astut yöllä sängystä alas, ettet astu Kolan päälle!!
-----------------
Eihän sitä arjessa tajua, miten moni asia on muotoutunut kantapään kautta opittujen toimintatapojen viidakoksi. Yllä olevan tekstin kirjoitin yhtään enempää pohtimatta, joten tuosta listasta jäi pois varmasti lukuisia asioita, joita teen automaationa joka päivä.
Eikä yllä olevan toteuttaminen tunnu vaikealta. Se on automaatio, jonka kautta lauma on rento ja toimiva. Riitoja ei ole oikeastaan koskaan ja erimielisyydetkin hoituvat murahduksella tai jäykällä hännällä. Eikä laumassani ketään "kiusata" tai syrjitä. Jokaisella on oma paikkansa ja omat juttunsa. Kaikki saavat riehua ja leikkiä ja olla rapsuteltavana. Mutta onhan tämä palapeli sellainen, ettei sen pyörittäminen oikeastaan voi mitenkään onnistua täysin kitkattomasti keneltäkään muulta. Minä olen oppinut yrityksen ja erehdyksen kautta sellaisen elämäntavan, että pystyn välttämään varsinkin suurimmat sudenkuopat itsestäänselvyytenä ja sen suuremmin ajattelematta. Mutta faktaa on, että olisi ihan äärimmäisen helppoa johtaa täma lauma ristiriitatilanteeseen tai tappeluun. Se ei vaadi käytännössä kuin jonkin yhden huonosti valitun hetken ja väärän toimintatavan.
sunnuntai 21. tammikuuta 2018
sert-h
Noki saavutti eilen ensimmäisen voittonsa pikkumakseista. Samalla kerättiin kasaan viimeinen puuttuva hyppyserti, joten nyt Tiitiäinen on agility- ja hyppyvarjovalio. Muutamat kisat siihen meni, että saatiin pikkumaksitouhuissa yhteistyö kuntoon, mutta ainakin eilen tekeminen tuntui taas tutun vaivattomalta. :) Molemmilta radoilta nollat, toisella 3. sija ja toisella voitto.
Pikankin kanssa tehtiin toiselta radalta hyvä ja helppo nolla. Toinen rata olikin sitten vappupallon hallitsematonta pörinää. :D Mutta tuolla pörinäradalla tehtiinkin meidän uran yksi parhaista takanaleikkauksista, joten plussalle jäätiin senkin radan osalta. Pikan kanssa takanaleikkaukset ovat aina olleet aika vaikeita, kun Pika saattaa kieltäytyä hyppäämästä tai vauhti putoaa aivan holtittoman paljon. Eilisellä radalla vauhti pysyi, leikkasin juuri oikealla hetkellä, Pika kääntyi juuri sen verran kuin piti ja maltoin vielä odottaa, että Pika varmasti lukitsee seuraavana olevan esteen eikä poimi ansaestettä, jolle se olisi päätynyt, jos olisi kaarrattanut yhtään.
Papu puolestaan aloitti ensimmäiset juoksunsa 16.1. Pojat eivät ole tähän mennessä osoittaneet oikeastaan mitään hässäköintiä. Noki ja Pika ovat muutaman kerran nuuskineet Papun takapuolta vähän tarkemmin ja tänään Pika nousi ulkolenkillä kertaalleen Papun selkään, mutta muilta osin taloudessa on säilynyt rauha jo kuusi juoksupäivää. Tärppien alku lienee ihan kulman takana, joten nähtäväksi jää, miten poikien käytös tuolloin mahdollisesti muuttuu - vai muuttuuko. Todennäköisesti muuttuu. Ja muutoksista riippuen mietitään sitten väliaikaisratkaisuja koirien asumissijoitteluihin.
Pikankin kanssa tehtiin toiselta radalta hyvä ja helppo nolla. Toinen rata olikin sitten vappupallon hallitsematonta pörinää. :D Mutta tuolla pörinäradalla tehtiinkin meidän uran yksi parhaista takanaleikkauksista, joten plussalle jäätiin senkin radan osalta. Pikan kanssa takanaleikkaukset ovat aina olleet aika vaikeita, kun Pika saattaa kieltäytyä hyppäämästä tai vauhti putoaa aivan holtittoman paljon. Eilisellä radalla vauhti pysyi, leikkasin juuri oikealla hetkellä, Pika kääntyi juuri sen verran kuin piti ja maltoin vielä odottaa, että Pika varmasti lukitsee seuraavana olevan esteen eikä poimi ansaestettä, jolle se olisi päätynyt, jos olisi kaarrattanut yhtään.
 |
| Noki, varjohyppyvalio |
Papu puolestaan aloitti ensimmäiset juoksunsa 16.1. Pojat eivät ole tähän mennessä osoittaneet oikeastaan mitään hässäköintiä. Noki ja Pika ovat muutaman kerran nuuskineet Papun takapuolta vähän tarkemmin ja tänään Pika nousi ulkolenkillä kertaalleen Papun selkään, mutta muilta osin taloudessa on säilynyt rauha jo kuusi juoksupäivää. Tärppien alku lienee ihan kulman takana, joten nähtäväksi jää, miten poikien käytös tuolloin mahdollisesti muuttuu - vai muuttuuko. Todennäköisesti muuttuu. Ja muutoksista riippuen mietitään sitten väliaikaisratkaisuja koirien asumissijoitteluihin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)