keskiviikko 29. lokakuuta 2014

..se on sellainen, että sen tuntee..

Jaakon treenit. Hyvä mieli. :) Uutta luottoa siihen, että takaakin voi ohjata. Takaa saa ohjata. Se on outoa ja ihmeellistä, mutta niin voi ja saa tehdä. Huh.

Tuli hyvä mieli jo siinä kohdassa, kun osasin teorian tasolla selittää itse itselleni ennen Jaakkoa, miksi yhdessä kohdassa minulla ei ole kiire ja osasin itse perustella, miksi oman liikkeen rytmi pitää olla sellainen kuin sen pitää olla. Näitä tälläisiä kohtia, jossa osasin perustella ohjausvalintani ihan tosi oikeasti, ei ollut ehkä kovinkaan montaa, mutta mitä siitä. Muissa kohdissa ymmärsin saamani perustelut. En ehkä osannut noudattaa saamiani ohjeita läheskään aina, mutta ymmärsin, miksi ja miten minun pitäisi muuttaa ohjaustani.

Jo tästä jäi ihan todella leijuva olo. Olen oppinut jotain olennaista ja merkityksellistä koko lajin kannalta. Pystyn kuvittelemaan koiran kanssani radalle, näkemään ainakin ajoittain jo rataantutustumisessa, milloin olen koiran edessä ja mikä on ylipäätään mahdotonta. En aina. En ehkä edes usein. Mutta edes joskus. Aikaisemmin minä suunnittelin oman liikkumiseni ja sitten koira tuli ja teki jotain ohjaukseeni liittyvää - tai siihen näennäisesti liittymätöntä - ja koko homma oli suhteellisen hallitsematon kemiallinen reaktio. Nykyään pystyn tekemään ajoittain jopa ihan tarkkojakin ennustuksia siitä, mitä seuraa, jos. Ja mitä sitten, jos jotain muuta.

Se on vähän kuin taikaa: koskematta ja pakottamatta saan toisen olennon toimimaan haluamallani tavalla. Niin siistiä.

Taottiin allekirjoittaneen päähän takana ohjaamisen kauneutta. Sitä, miten linjojen pitää olla pehmeitä. Ei ole kiire. Samat logiikat pätevät kuin edestäkin ohjatessa, mutta liikkeen on pakko olla pehmeämpää, linjakkaampaa, loivempaa. Ei voi huitoa, nykiä, kääntyä töksähtäen.

Pitää ottaa hallintaan, ja päästää irti juuri oikealla hetkellä.

Ja voi pyhä jysäys, miten sen tuntee omassa kropassaan ja jossakin telepaattisessa yhteydessä koiraan. Sen vain aistii, kun ohjauksen ajoitus osuu. "Ei sitä poispäinkäännöksen ajoitusta voi selittää. Se pitää... tuntea." Olen tästä Jaakon kanssa tämän päivän treenien perusteella samaa mieltä. Tilanne itsessään on niin silmänräpäyksen lyhyt, ettei mitenkään voi sanallisesti selittää, että missä vaiheessa koiran voi vapauttaa hallinnasta. Hetkellisesti koira jollakin mystillisellä tavalla on hallinnassa (miten? mistä sen näkee? en tiedä) vaikka liikkuukin näennäisesti täysin samalla tavalla laukaten kuin ennen hallintaan ottamista - ja sitten se päästetään menemään (millä hetkellä? mistä sen näkee, että koira pääsee irti ohjauksesta, jossa ei alunalkaenkaan ole ollut mitenkään fyysisesti kiinni? en tiedä) ja ajoitus pitää vain... tuntea. Ja sen tuntee. Silloin kun kaikki siinä silmänräpäyksen aikana toimii oikein, sen tietää.

Poispäinkäännös muuttui tänään astetta tutummaksi ohjaukseksi. "Ei Noki/Pika sitä osaa" -lausahdus olisi taas ollut ihan pölvästin juttuja. Noki/Pika osaa sen, jos minä osaan. Ei saa pitää liian kauan kiinni ja hallinnassa. Ja hallinnan jälkeen pitää päästää koira irti ja kertoa oman liikkeen suunnalla, mihin hallinnasta vapautetun liikkeen tulee suuntautua. Helppoa. (Haha.)

..mistä päästään siihen magiikkaan takaisin. Jos tämä on ihmiselle näin hitonmoisen monimutkaista ja nanosekunneista kiinni, niin miten halvatussa koira osaa silti lukea liikettäni kuin avointa kirjaa? Miten se sen silmänräpäyksen aikana osaa lukea kropastani, nopeudestani, katseestani, käskyistäni ja käsistäni, mitä haluan?

Ehkä siksi, että eleet ja liike ovat koirien kieltä. (Mutta jumankekka, että ne osaavat puhua kieltään nopeasti. Siinä jää ihmisen puhe ihan sata-nolla nopeudessa tuolle viestintävälineelle.)

-------

Toinen hillitöntä iloa tuottava havainto tänään oli, että Pika ihan oikeasti lukee minun liikkeeni rytmiä taivahisen hyvin. Edessä oli ansaputki, mutta Pika ei harkinnut _kertaakaan_ sinne juoksemista, kun vain kevensin omaa rytmiäni. Se kääntyi rytmillä jopa liian tehokkaasti, sillä jarrupolkimen asetukset ovat yhä edelleen minulle lievästi vieraita. Vastakäännöksellä Pika kääntyi tuossa kohdassa aivan hurjan paljon liikaa. Jaakko käski juoksuttaa Pikan tahallaan putken väärään päähän, että päästään testaamaan, suostuuko se vielä sen jälkeenkin taipumaan rytmini muutoksella kääntymiseen. Olisin voinut kertoa vastauksen jo ennen testiä: suostuu se. Se ei edes ajatellut putken väärää päätä, kun tehtiin uudestaan ja kerroin rytmilläni, että suunta kääntyy pois putken väärästä päästä.

Voin säästää Pikaa yliohjaamiselta ja itseäni ihan täysin turhilta, aikaa syöviltä ja ohjausvirheiden mahdollisuuksien määrää lisääviltä pyörähdyksiltä ja käännähdyksiltä, kun hyödynnän sen taitoa lukea rytmiäni. Jes. :) Superjes. :)

-------

Ai oliko hyvät treenit? Joo, ihan hyvät!

Ei kommentteja: