torstai 13. marraskuuta 2014

projekti juoksuA

Aikanaan pistin kuntoon Nokin pysäytyskontaktit, kun sain Sannalta loogiset ohjeet, miten toimia. Peräänantamattomuuteni riitti ilman pienintäkään epäröintiä, sillä minulla oli jatkuvasti neuvoja ja tukea, mitä tehdä seuraavaksi. Ei pään hakkaamista seinään eikä kantapään kautta oppimista.

Pikan kanssa meinasi iskeä ihan oikeasti täydellinen epätoivo. Tuntui, että paukutan päätä betoniin ja kantapäät verillä koitan oppia, vaikken oikein edes tiedä, mitä pitäisi oppia.

Tänään käytiin Pikkarin kanssa Leena Inkilän yksärillä. Ja tottahan se on, mitä Leena jo etukäteen minulle sanoi: ei mitään taikakeinoja ole olemassakaan. Mutta ihan yhtä totta on se, etten ole mitään taikakeinoja etsimässäkään. Olen etsimässä logiikkaa ja sen polun päätä, jota lähtisin etenemään. Tähän asti on rämmitty umpimetsässä ilman tietoa reitistä.

Nyt on polun pää.

1) Palataan boksiin.
2) Boksia lähdetään häivyttämään yläreunasta alkaen. Seuraavaksi alareuna ja sitten sivut. Ja jos vielä on häivytettävä, niin sitten poistetaan sivutkin ja jollakin keinolla jätetään yläkulmapalat. (Keino täytyy vielä keksiä.)
3) Etupalkkaa paljon ja niin, että aina vasta seuraavan esteen jälkeen. Mielellään alussa putki, jonka aikana pystyy heittämään pallon ilman että koiran katse kääntyy ohjaajaan. 
4) Poistuminen A:lta.
-> Tehdään eteen irtoamisia käskyllä, jossa ETEEN-käsky ennakoi sitä, että saa juosta täysillä eteen.
-> Tehdään kääntymistä, jossa oikeasti kerrotaan koiralle kääntymisestä samalla tavalla, miten putkesta kääntymisestä kerrotaan. Loiva kaarros nimi-käskyllä ja tiukka käännös vahvalla rytminmuutoksella. Kääntymistä voi harjoitella pelkällä boksilla maassa: Koiran pitää suorittaa boksi ja kääntyä vasta sitten. Käännöksestä pitää kertoa rintamasuunnalla ja mielellään myös rytmillä. Kääntymistä ja ohjauksia (päällejuoksu/valssi..) voi harjoitella gridillä. Kääntymistä voi tehdä myös niin, että pistää koiran seisomaan A:n alastulolle huipun jälkeen ja sitten vaaditaan, että pitää mennä boksin kautta ja sitten käännytään vasta. Ohjaajan rintaman ja/tai sijainnin pitää kertoa käännöksestä, jos tätä harjoitusta tehdään!
-> Jos vaikeutetaan yhtä asiaa, ei vaikeuteta toista asiaa eli jos otetaan kääntymistä, autetaan ensin boksilla ja sitten häivytetään boksia ja haastetaan koiraa. Ts. Jos tiukennetaan jo sujuvaa käännöstä vaikeammaksi, ei ainakaan vähennetä boksin osia samalla.
5) Radanomaista treeniä! Osta tuurausvuoroja seuran treeneistä ja tee A:ta radanomaisena! 
6) Harjoittele vasemmalta puolelta ohjattua A:ta huomattavasti enemmän kuin oikealta ohjattua. Vasemmalta A sujuu paljon huonommin.
7) Sitten, kun A sujuu radan osana, mennään epiksiin boksin kanssa. 



1 kommentti:

Pikku-Mari kirjoitti...

Uudella innolla eteenpäin vaan ! Hyvä siitä tulee :) Tsemppiä treeneihin!