sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

sagin kokouksessa

Seitsemältä Meganen keula kääntyi kohti Tampereen Varalaa, jossa Sagi kevätkokousti. Kokouksen aiheet olivat sen verran kiinnostavat, että valtakirja kourassa lähdin edustamaan seuraa ja vaikuttamaan osaltani asioiden etenemissuuntaan.

Uudistuksissa ihmetytti ja mietitytti useakin juttu. Ja oikeastaan kaikista eniten koko hommassa pohditutti se, miten vähillä perusteluilla asioita oltiin ainakin esityslistan ja liitteiden mukaan viemässä läpi. Minulle jäi lopulta epäselväksi monikin kohta alkuperäisistä esityksistä. Kyseinen esitys ei sellaisenaan mennyt läpi miltään osin (ranking/eo-karsintasysteemi/maajoukkuekarsinnat), ja henkilökohtaisesti olisin toivonut, että esimerkiksi ranking (ja miksei eo-karsintasysteemikin) olisi palautettu kokonaan takaisin pohdintaan ja palattu päättämään asioista siinä vaiheessa, kun pohjatyö on tehty perusteellisemmin ja perustellummin.

Olen vuosien saatossa huomannut, etten oikein osaa tai edes halua niellä asioita pureskelematta. Totuutena esitetyt perustelemattomilta tuntuvat asiat herättävät niskakarvojen pörhistymistä, ja tarvitsisin aikaa miettiä ja haastaa ennen kuin voin joko hyväksyä tai olla vastaan. Yritin tätä aikalisää ehdottaa myös kokouksessa, mutta se ei saanut tuulta alleen. Asioista haluttiin päättää heti, koska syksyllä oli päätetty, että kevätkokouksessa asioista päätetään. Muistaakseni kukaan ei halunnut hyväksyä ennalta annettua ranking-ehdotusta sellaisenaan, joten ennakolta tehtyä ehdotusta päätettiin lähteä muuttamaan siinä hetkessä. Vähitellen äänestysten myötä muodostunutta konaisuutta en pystynyt mitenkään hahmottamaan, enkä tälläkään hetkellä osaa sanoa, päädyttiinkö äänestysten kautta hyvään vai huonoon lopputulokseen. Toivottavasti hyvään. Irrallisten osasten äänestäminen tuntui aika pitkälti juuri siltä, mitä se olikin: irrallisten osien äänestämiseltä. Olisi ollut mielenkiintoista ja varmasti hyödyllistä tehdä erilaisilla rankingehdotuksilla "koevedoksia" menneen vuoden tulosten pohjalta, haastaa ja kritisoida, parantaa ja kehitellä vielä. Se jäi nyt tekemättä. Kritiikkiä, haastamista ja kehittelyä kyllä tehtiin - ja hyvä niin - mutta se tehtiin ainoastaan kokonaisuuden irrallisille osille. Siinä hetkessä muodostunutta kokonaisuutta ei tuossa yhteydessä mitenkään pääse koeajamaan eikä irrallisten päätösten keskinäistä vaikutusta arvioimaan.

En kuitenkaan voi millään moittia ja kritisoida kokousta kokonaisuutena. Pidin hurjasti siitä, miten asialinjalla keskustelu kulki, miten moni halusi kertoa mielipiteensä ja miten hyvin yleisö jokaisen mielipiteen kuunteli. Salissa vallitsi hyvä henki ja itselle jäi kuva, että asioista voidaan olla eri mieltä ilman, että keskustelu kääntyy riidaksi. Kuuden tunnin kokouksen päätteeksi salista asteli ulos joukko ihan (käsittääkseni) hyväntuulista ja höpötteleväistä agilityväkeä. :)

Osallistujamäärän puolesta olin aavistuksen pettynyt, vaikka ilmeisesti osallistujamäärä olikin suurempi kuin kyseisissä kokouksissa keskimäärin. Kokouksen asiat koskettavat käytännön tasolla hirmuisen montaa harrastajaa, joten mielipiteitä ja näkökulmia olisi voinut olla paikalla vielä paljon paljon lisää. Matti Meikäläisenä ja agilityn rivikansalaisena kokouksesta jäi fiilis, että minäkin pääsin sanomaan sanaseni ja vaikuttamaan osaltani. Tästä kokemuksesta johtuen uskon, että kaikki ne, joilla oli ennakolta jonkinlainen mielipide puolesta tai vastaan, olisivat olleet toivottuja ja odotettuja osallistujia, sillä sosiaalisessa mediassa, treenikentillä tai kisakatsomossa mielipiteiden jakaminen ennen tai jälkeen kokouksen jää vaikutukseltaan kovin kevyeksi. Paljon tehokkaampaa olisi ollut saapua mikrofonin varteen ihan paikan päälle.

Ei kommentteja: