Toisella radalla en luota Nokin keppeihin (!!!!!), enkä näin ollen uskalla jäädä Nokin selän taakse odottamaan, että se nakuttaa kepit loppuun asti. Tulee kiire. Rytmitän oikein rytinällä, jolloin Noki jarruttaa jarrupalat hehkuen - ja rima putoaa. Muuten tehdään taas tylyn hyvää työtä ja etenemä on agiradaksi varsin mainio: 4,71m/s. Niistot tällä radalla ovat sairaan hyvät. Virheen takia uskallan lähteä rohkeasti alta pois, enkä jää katselemaan, onko Noki lukinnut hypyn vai ei. On se. :)
Kolmannella radalla vaihdan suunnitelmaa tutustumisen jälkeen. Kolmen peräkkäisen putken jälkeen päätän ehtiä pakkovalssiin, koska saksalaisella olisin edessä ja jatkon ohjaaminen olisi ihan tuuripeliä. Tiedän jo Nokin ollessa ensimmäisessä putkessa, että tulen ehtimään jatkon ohjaukseen. Juoksu irtoaa jaloista kevyesti ja olen jo pitkällä, kun Noki tulee putkesta toiseen putkeen. Pituuden jälkeen otan ilon irti hyvin kulkevasta juoksusta ja väkerrän suunnittelemattoman ylläripersjätön putkelle. Se on vain niin parasta. :D Tiedän, että Noki tulee ohjaukseen ja tiedän pitäväni Nokilla parhaan mahdollisen vauhdin, kun ohjaan edestä vedättämällä. ...kunnes sekuntia myöhemmin tajuan, että nautiskelu maksaa kovan hinnan: en millään ehdi toiseksi viimeiselle hypylle ohjaamaan. Noki on kuitenkin kiltti ja vääntäytyy ohjaukseen, vaikka olen hirveän myöhässä.
Noki haastaa kyllä kaikin voimin perinteiset maksiagilityrodut. :) :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti