maanantai 2. elokuuta 2010

Kola ja Noki sanoin

Edellisessä postauksessa näki Kolan ja Nokin elämää kuvien kautta. Ajattelin avata vuotispäivän kunniaksi poikien elämää myös sanoin.

Pojat ovat tulleet paremmin toimeen kuin olisin ikinä arvannut. Viikko sitten ensimmäisen kerran Kola käyttäytyi mielestäni "epäreilusti" Nokia kohtaan painostaen sen keittiön pöydän alle häntä pystyssä ja muutenkin jäykistelyasennossa. Oli ruoka-aika ja edellisenä iltana olin elämäni ensimmäistä kertaa unohtanut antaa koirille iltaruuan. Liekö kyse ollut tuosta? Ehkä Nokin aikuistuminen oli taustalla? Tai ehkä Kolalla oli hetkellinen mielenhäiriö - en tiedä. Mutta joka tapauksessa Kola koki tarpeelliseksi osoittaa Nokille, että ruokintatilanteessa laumajärjestys on ja pysyy.

Tuon jälkeen ruokatilanteet ovat menneet, kuten aina ennenkin. Kola saa ruuan ensin ja sen jälkeen pojat syövät kumpikin omat ateriansa ilman pulmia. Muutenkin elämä noiden välillä on aika selkeää. Sisällä Kola pitää järjestystä yllä, eikä halua, että Noki hyppii nenille, paitsi jos Kola itse aloittaa riehunnan. Totta tosiaan, Kola aloittaa poikien riehumishetket aina sisätiloissa. ..Enpä ole tätä aiemmin ajatellutkaan.. Sisällä Kola ei halua Nokia iholleen eikä todellakaan edelleenkään halua, että Noki häiritsee Kolan unta. Uni on Pyhä.

Ulkona pojat ovat selkeästi Majakka ja Perävaunu. Perävaunu on hilpeä vitsailija ja keppostelija ja järjestää Majakalle toimintaa. Kola poimii suuhunsa keppejä ja viiden sekunnin sisällä Noki on loikkinut paikalle ja änkenyt itsensä ihan Kolan kylkeen. Noki tarttuu keppiin ja Kola aloittaa kiroilun. "ET OTA PERKELE", se sanoo, mutta Noki melkein hihittää ääneen, tarttuu keppiin ja hetken päästä tanssahtelee keppi suussaan Kolan ympärillä ja sen eleet huutavat: "Katsopas isoveli kun on hieno keppi, eikös äsken ollut sinullakin mutta mitenkäs sattuikaan, että nyt se on minulla, katsopas isoveli, yritäpäs ottaa!" Kola ei yritä.

Vain hyvin harvoin Kola löytää Niin Arvokkaan Kepin, että se toteaa Nokille, että "ET. MUUTEN. OTA." Ja sitten Noki ei ota. Mutta yhdeksänä kertana kymmenestä Kola poimii kepin suustaan ja luovuttaa sen hetkessä aseenkantajalleen.

Noki on vuodessa oppinut Kolalta tiettyä vakavuutta. Noki puuhailee kyllä kaikkea pöhköä ja hassuttelee, mutta silti sen yleisilmeessä on samaa vakavuutta Kolan kanssa. Kola on opettanut Nokille, että vieraille pihaan/kotiin saapujille pitää karjua. Mutta kun Kolan kieltää hiljaiseksi, Nokikin hiljenee yhden HAU HAU:n jälkeen ja menee vieraan luokse sen näköisenä, että "me poikain kanssa tässä hieman karjuttiin, mutta... Et ole sattunut huomaamaan, että milleköhän me mahdollisesti huudettiin..?" Vieraalta ei saa vastausta, joten Noki poistuu jatkamaan sitä, mitä oli ennen karjumista puuhannut. Se ei jää seuraamaan, mitä saapuja tekee tai jättää tekemättä. Olen vähän sitä mieltä, ettei Noki oikein tajua oman reviirin vahtimisen päälle. Se haukkuu, koska Kola on opettanut sen haukkumaan. Mutta kun Kola hiljenee, Noki on ihan pihalla.

Noki on oppinut lukemaan Kolaa erittäin taitavasti. Noki osaa venyttää ja vanuttaa laumajärjestyksen sääntöjä, mutta silti Noki on herkkääkin herkempi huomaamaan, kun Kolalla meinaa oikeasti huumori loppua. Silloin Noki lähestyy Kolaa sivuaskelin kylki edellä, työntää villisti häntää heiluttavan pyllynsä Kolan kaulan alle ja mielistelee niin kuin vain ikinä osaa.

Pojille on muotoutunut hassuja rutiiniriehuhetkiä. Hissiriehuminen on omituista. Ulos lähtiessä sen vielä ymmärrän. Noki on intoilija ja se puhkuu onnea ja pelkkää puhkumisen iloa, kun lähdetään ulos. Silloin se runttaa Kolaa hissin seinää vasten, pomppii päin ja käyttäytyy liehakoivan pentumaisesti. Kola vastaa riehuntaan hammashymyllä, joka ei missään määrin ole aggressiivinen. Kolakin on kierroksilla ulos lähtemisestä, mutta se ei ilmaise sitä Nokin kanssa samalla tavalla. Kola ärrää ja pörrää ja hissi kolisee, kun yritän hihityksen säestämänä pitää poikia rauhassa.

Tämän siis ymmärrän.

Mutta pojat riehaantuvat samalla tavalla myös lenkiltä kotiutuessa. Mitä ihmeen riehumista siinä enää on, kun lenkki on jo ohi? Lenkinjälkeisriehunta on Kolankin osalta pentumaista hännänheiluttelupainia. Lasken pojat jo rappukäytävässä irti, koska en halua pitää niitä hississä hihnassa. Kola alkaa vispata häntäänsä ja Noki sinkoilee kuin kumipallo. Pojat painivat melkein joka kerta hissin tuloa odotellessa. Mähinä ja ähinä jatkuu hississäkin, joskin tylsä ja huumorintajuton omistaja yrittää pitää pojat edes jossain määrin lattiatasossa.. Kun kodin ulko-ovi aukeaa, molemmat rauhoittuvat ja riehuhetki on ohi.

Kaiken kaikkiaan poikien yhteiset leikkihetket ovat oikeastaan vuoden mittaan lisääntyneet jatkuvasti. Noki on saanut itseluottamusta ja uskoa siihen, että kun Kola haastaa leikkimään, sen kanssa voi riehua suhteellisen raisustikin. Noki haluaisi leikkiä juoksuleikkejä ja lelunvetoleikkejä, mutta koska Kola päättää leikeistä, pojat painivat yleensä pystypainia. Viime aikoina pojat ovat innostuneet myös Nokin "juokse-mun-perässä-niin-kaahataan-yhdessä" -leikistä ja se onkin erittäin viihdyttävää katseltavaa. :)

Vuodessa poikien yhteiselo on "voittanut" Miska&Noki -pentuyhteiselon. MisseNoki -kaksikko kyllä painii ja kiroilee yhä edelleen yhteislenkeillä, mutta silti on vahvasti nähtävissä, että Noki on Kolan alamainen ja metsässä Kolan perävaununa kulkeminen on yksi Nokin tärkeistä vastuutehtävistä.

Rehellisyyden nimissä on sanottava, että Nokista kyllä näkee, että se on toinen koira. Se kyllä tekee mielellään juttuja ihmisten (lue: minun) kanssa, menee ehkä kainaloon rapsuteltavaksikin, mutta kyllä sen ykköstehtävä taitaa silti olla Kolan alamaisuus. Noki ei hae juurikaan ihmisiltä seuraa, ei änkeä tutustumaan oikeastaan yhtään keneenkään eikä juurikaan kaipaa ihmisten huomiointeja. Se ei kiehnää ihmisten luona vaatimassa rapsutuksia vaan kulkee Kolan varjona ja lepää, jos Kolakin lepää. Todennäköisesti tämäkin on Kolalta opittua. Kola ei vieraita kumarra eikä hakeudu heidän luokseen, joten Nokikaan ei ole tuota käytöstapaa oppinut. Välillä vaikuttaa siltä, että oman lauman ulkopuoliset ihmiset ovat Nokille melkein ilmaa. Se suhtautuu siis ihmisiin erittäin välinpitämättömästi - ellei niillä ole jotain syötävää. ;)

Ja hyvä niin. Juuri tälläistä "epäsosiaalisuutta" perroissa arvostan. :)

2 kommenttia:

Maija O kirjoitti...

Meillä ihan sama, vahtiminen on Charolle pyhä asia ja se toteuttaa sitä suurella pieteetillä, ja Rufus ei tajua yhtään mistä on kysymys - vaikkakin toki tässä kolmen vuoden aikana sekin on jo vähän päässyt kärryille ja ymmärtää jo vähän että tällaista vahtimishommaakin voi tehdä. Alun perin Rufus oli aivan hädissään, että mitä tapahtuu, miksi huudetaan, kuka hyökkää, nykyään se osaa jo itsekin tarkkailla ympäristöä, jos löytyisi sopivia kohteita. Mutta jos tuleekin Charon mielestä vahtimistilanne, Rufuksen saa helposti makupalaa tai lelua vilauttamalla harhautettua, että niin vakavasti se ottaa apulaisen roolinsa.

Katja kirjoitti...

Sulla on kyllä kirjoittamisen taito hallussa, oli taas ilo lukea poikien touhuamisia. Noki on juurikin tuollainen pikkuisen höhlä sählääjä, mutta löytyy siitä myös se vakavampikin puoli. Meillä pahin riehuminen tapahtuu AINA autosta tullessa, Ronja hyppää ensin ja jää odottamaan Remua ja hyökkää sitten toisen kimppuun ja hetki painitaan kunnolla. Sisälläkin riekkuisivat, mutta isäntä ei anna niiden riekkua siellä. Ja tietty ulkona sitten vapaana myös riekutaan..