lauantai 4. helmikuuta 2012

Kolan ekat viralliset!

Olin erittäin kaksijakoisissa fiiliksissä, kun aamulla pakkasin kisakamoja ja Kolaa valmiiksi.

Toisaalta tuntui ihan tosi rennolta, koska tavoitteet oli asetettu Kolan suhteen ihan eri tavoin kuin Nokin kanssa. Kolan ja minun tavoitteena oli saada onnistunut lähtötilanne ilman radalle karkaamista ja onnistuneet kontaktit.

Mutta sitten toisaalta ei todellakaan tuntunut rennolta vaan lähinnä pakokauhuiselta. Mitä hittoa mä olen mennyt tekemään? Vien Kolan ja itseni ihan liian haastavaan tilanteeseen!

Mentiin Ojankoon jo tosi hyvissä ajoin nuuskimaan Kolan kanssa kisafiilistä. Ajattelin, että ehdin hypyttää Kolan henkihieveriin lämppähypyillä. ;) Sitä ennen kuitenkin saatiin Saviojan Annelta kuittaus uunituoreeseen kisakirjaan siitä, että Kola on kuin onkin maksi. ;) (Ei edes mitattu, koska pyysin ettei Kolaa suotta huidota mittatikulla.) Siinä sitten moikkailtiin tuttuja ja Kola näytti yllättävän jotenkin.. yllättävän hallitulta.

Menin lämppäesteille ja hämmästys oli melkoinen, kun yhtäkkiä tajusin, että Kolaa jännittää tosi paljon. Kola nuuski maata eikä pystynyt istumaan tai kuuntelemaan käskyjä. Sen korvat olivat luimussa ja häntä matalana. Pieni jännäpissiolohan siinä tuli itselle, kun oltiin palattu siihen, mistä vuosien työn kautta on päästy eroon. Sain lopulta Kolan istumaan ja siinä samassa Kola tunnisti tilanteen ja ryhdistäytyi. Se tuijotti hyppyä ja lähti käskystäni tekemään lämmittelyesteitä ihan tavalliseen tapaan. :)

Odottelua oli ihan tosi paljon ennen ensimmäistä rataa ja päätin, etten lähde mitenkään kehumaan tai huomioimaan Kolaa tai edes yritä saada sitä väkisin irti jännitystilasta. Juttelin tuttujen kanssa ja Kola änkesi jännittyneenä kaikkien tuttujen rapsuteltavaksi. ;)

Lopulta oma vuoro lähestyi ja menin Kolan kanssa lähtöalueen liepeille notkumaan. Päätin temputtaa Kolaa muutamilla pölyisillä nameilla, joita taskun pohjalta löysin. Se toimi paremmin kuin olisin voinut arvata. Kola teki nenä-temppua ja läts-temppua, istui ja meni maahan. Ja sen silmistä katosi ylitse vuotava jännitys. Se terästäytyi ja katsoi minua käskyä odottaen. Viimeisenä temppuna ennen omaa vuoroa käskin Kolan sivulle, otin hihnan pois ja marssittiin lähtöpaikalle. Kola oli ryhdistäytymisestään huolimatta tosi hitaalla ja vaisuna ja minua jännitti, että jääkö se siihen istumaan, kun kävelen ekan hypyn taakse lähtölupaa antamaan, vai lähteekö stressaantuneena nuuskimaan tai karkaa radalle. Pysyi se. :) Ja loput näettekin sitten videolta.



Kola oli paremmin hallinnassa kuin treeneissä koskaan. :) (: Selvästi jännitys laski sen kierroksia monta astetta alaspäin ja se pystyi kuuntelemaan sen ansiosta ohjaustani paljon tarkemmin kuin milloinkaan. Otettiin kuitenkin ekalta radalta hylly, koska en oikein keksinyt hyvää ohjauskuviota kepeille vientiin ja Kola lipsahti väärälle hypylle.

Toiselta radalta saatiin 10,73 virhepistettä riman putoamisesta, kiellosta ja yliajasta. Yliaikaan syynä oli kontakteilla istuttaminen, mutta se oli ihan harkittua ja noudatteli juuri sitä, mikä minun ja Kolan tavoitteena radoilta oli. Kontaktien suorittaminen oli toinen päätavoite, joten aikavirheellä ei ollut mitään merkitystä. :) Toisellakin radalla Kolan jännitys näyttäytyi parempana ohjattavuutena. Veikkaan, että tämä piirre on himmenevää sorttia eli ohjattavuus laskee, kun Kola tottuu kisafiilikseen ja -tilanteeseen. Mutta ei se mitään. :)

Toisella radalla oli muuten pöytä! Pöytä?! Hitto. Olin ihan varma, että Kola sinkoaa putkesta pöytää hipaisten kohti ääretöntä ja sen yli. Niinpä päädyin Anninan kanssa neuvoteltuani siihen, että menin U-putken sisäänmenopäähän ottamaan Kolaa putkesta vastaan, suhisin, kumarruin Kolaa kohti ja painoin käsiä nyrkissä alas lähellä itseäni. Käytin siis koko jarrutusreperutaarin, että saisin Kolan käytännössä pysähtymään putken jälkeen. Se toimikin! :D Sen jälkeen aika hallitsemattomasti marssittiin pöytää kohti ja suoritettiin se ihan ilman virhepisteitä! :D :D

Kisaura ei pääty todellakaan näihin kisoihin vaan tästä on erittäin hyvä jatkaa. Ja väittäisin, ettei nollien tavoitteleminen ole Kolankaan kanssa näköjään mitenkään epärealistista!

---------

Kisat osoittivat, että Kolan kanssa tärkein treeniä vaativa juttu on keppien itsenäinen suorittaminen. On jotenkin sydäntä sulattavan yllättävää, että Kolan kanssa treenitavoite on jotain näinkin arkipäiväistä ja yksinkertaista. Kolan kanssa asiat harvoin ovat yksinkertaisia tai arkipäiväisiä, joten ilolla otan vastaan tämän haasteen ja keppitreeni tulee olemaan tämän kevään juttu. :)
----------
Nokille agiradoilta kaksi hyllyä. Ensimmäinen oli ihan karmeeta sekoilua ja toisessa rytisivät muurin palat ja rima ja lisäksi keppien jälkeen tein radan jatkon hetkellisesti unohtaneena persjätön, jota ei todellakaan pitänyt tehdä. Noki lipsahtaa putken väärään päähän ja sekin rata oli siinä. Muuten toinen rata oli oikein sujuvan tuntuinen suoritus. :)

Toinen rata

-------------
Loppuun päivän piristyksenä Annan sponsorihenkinen seuran sivuille otettu seurakuva. (Tai seuranhakukuva? Hm.)

2 kommenttia:

Jaana kirjoitti...

Olipa Kola hieno! Upeat kontaktit, jotka oli järkevää ekoissa kisoissa tehdä juuri noin tarkasti. Kiva nähdä radat, joilla meidänkin Friidan kanssa olisi pitänyt olla, ellei kennelyskä olisi sekoittanut kuviot.
Kontrasti sinun ja Kolan ilmeiden välillä viimeisessä kuvassa on hilpeä. Hih!
Eikun uutta matoa koukkuun.

emilia kainulainen kirjoitti...

Toivottavasti kennelyskä häipyy historiaan mahdollisimman pian!

Kolaa varmaankin otti kupoliin ja pahasti, kun tarkoitus on ottaa Viralliset Oikeat Kunnon kuvat ja yksi hörhö vieressä vaan pelleilee. ;)