Meinasi jäädä Petra Niemenpalon fyssarointi kokonaan väliin, kun töistä kotiin ajellessa Sitikka alkoi yhtäkkiä murista kuin pahainen amerikanrauta. RÖNTTTÖTÖTÖNTÖNTÖNTÖNRÖNNNN, se sanoi. Ja samaan aikaan takapuoleni alta kuului ympäristöä selvästi viihdyttänyttä metallin kilinää ja kolinaa. RÖNTTTÖTÖTÖNin ja kilinkolinin säestämänä ajelin viimeiset kilometrit ja puhelin kuumana hehkuen yritin tavoittaa koko maailmankaikkeutta auttamaan tässä hieman meluisassa pulmassa. Pakoputki roikkui/roikkuu surullisena kuin vesihäntä.
Anna onneksi pelasti ja kuskasi minut ja koirat fyssarin luo, joten Noki pääsi kuitenkin käsiteltäväksi.
Noki oli oma vilkas itsensä ja olisi halunnut nähdä, kuulla, haistaa ja erityisesti maistaa kaikkea ja kaikkia. Ei olisi ollut lainkaan kiva käydä vaan makailemaan kyljelleen, kun oli niin paljon kaikkea uutta. Kipattiin piski kuitenkin tatamiin ja kyllähän tuo siinä sitten makasi ihan rentonakin jopa.
Nenä alkoi valua nestettä, kun elimistö reagoi hierontaan ja käsittelyyn. Ja hilse pöllysi. :D
Tuomio oli, että Nokin etuosan lihakset voisivat olla paremmassa kunnossa kuten myös takaosan syvät lihakset, mutta kaiken kaikkiaan kroppa oli oikein mainiossa kunnossa. :) "Et sä tänne silti turhaan tullut, ranka oli ihan hyvä saada käsiteltyä!" rauhoitteli fyssari. Eikä tuo turhaan tulemisen ajatus kyllä käynyt mielessäkään. Sen takiahan sinne fyssarille nimenomaan veinkin Nokin, että saisin parhaassa tapauksessa tietää kropan olevan kunnossa. :)
Odotushuoneessa Kola oli toiminut, kuten kunnon vahtikoiran ja omistajalleen omistautuneen koiran kuuluukin: se kiipesi Annan syliin ja välillä itkeä vollotteli.. ;) Saipa Anna Kolalta jopa suudelman poikineen - ja vaihtarina rapsutuksia - joten ehkä Kolakin sai osansa huomioinnista tänään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti