(Ja oli muuten hienoa tajuta, että huomasin rataantutustumisessa, missä kohtaa ohjaisin eri tavoin koirasta riippuen. Keppien lopussa.)
Kola räjähti vauhtiin hienosti ykköseltä kolmoselle. Neloselle ehdin hyvin pakkovalssi-persjättöön (vai mikä sen nimi on). Ja siitäkös se riemu sitten repesi. Kolan juoksulinja oli luonnostaan vauhdista ja tekemisen hurmoksesta johtuen sellainen, että se sinkoutui kuin itsestään esteet 5-8. En siis ehtinyt nelosen jälkeen tehdä juuri muuta kuin huutaa "PUTKEEEEEEEEEEEEEN!" ja laukata kieli vyön alla kohti hyppyä 9. Kola irtosi sivuttaissuunnassa esteille 5-7 niin erinomaisesti, että ehdin vallan mainiosti tekemään ysille niiston! Viimeisellä suorituksella olin jopa liian ajoissa vastaanottamassa Kolaa, joten seisoin paikoillaan odottamassa saapuvaa piskiä, mikä johti tietenkin siihen, ettei Kola edes hypännyt ysiä, vaan seisahtui ihmettelemään.
Keppien lopussa olisi pitänyt valssata tai tehdä persjättö, mutta Kolan keppisuoritus on vielä niin epävarmoissa kantimissa, että se tuli kepeiltä pois kun vain ajattelinkin persjättöä. Oikeasti. En mielestäni ehtinyt tehdä vielä mitään kropallani - ainoastaan ajatella, että kohta teen persjätön - niin Kola tuli kepeiltä pois. Kun ajattelin pelkkää suoraan ohjaamista ja tein persjätön viime hetkellä, Kola teki kepit oikein.
11-13 olivat tästä keppipulmasta johtuen hankalia. Olin myöhässä, joten 13 oli melkein joka kerta pelkkää sattuman kauppaa. Kun sitten sain Kolan hypylle 13, oli radan loppu jälleen pelkkää ilotulitusta. Kola ahmi maata jalkojensa alla ja minun tehtäväni oli vain yrittää ehtiä ohjaamaan puomille. Ja onnistuihan se, koska Kola lukitsi putken jo esteellä 13, joten minä sain juosta rauhassa kentän toiselle puolelle. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti