torstai 2. toukokuuta 2013

pika niinulassa

Tänään aloitettiin Pikan kanssa alkeiskurssi Niinun johdolla. Mainiosti pikkumies jaksoi, vaikka oli joutunut odottelemaan autossa Nokin Kivikossa olleiden treenien ajan. (Mustavalkoiset murtautuivat päivällä ruokasäkkiin ja ilmeisesti vielä illallakin vatsa painoi, joten Noki kiiti kesäkauden ensimmäisissä treeneissä ehkä etenemällä 3.0m/s... :D Voi huoh!)

Tehtiin yksittäisenä esteenä rengasta ja sen lisäksi kuuden esteen "rataa". Pika tekee oikein mainiosti ja irtosi kolmoshypyllekin joka kerta. Se kuitenkin helposti kääntyy sanomaan yhden valikoidun sanan minulle aina jossain välissä - jolloin sen linja helposti kääntyy jalkojani kohti. Ei se silti hypyistä tullut ohi kertaakaan, mutta juoksulinjasta tulee ihan vänkyrä, kun on pakko kommentoida minun liikkumistani. :D (Tehtiin ensin 1-2 molemmilta puolilta ohjattuna. Sitten 1-3 niin, että Niinu palkkasi kolmosella. Sitten siirryttiin putken jälkeen palkkaamiseen, siitä vitosella palkkaamiseen ja lopulta kutoselle asti.)
Pikachu malttoi keskittyä tosi pitkään. Loppupuolella alkoi väsymys kylläkin jo näkyä ja kieli roikkui pitkänä, vaikka odotteluhetket Pika viettikin autossa poissa aksahallin hälinästä. Mukavaa oli huomata, ettei Pikalle ole mitään merkitystä, kuka sitä lähdössä pitelee. Tuttu tai vieras, mitä sen niin väliä, kun kohta päästää juoksemaan! :) Ja hyvä niin.

Ei kommentteja: