putkiaivo?

Noki ja Kola ovat suhteellisen suoraviivaisia putkiaivoja. Kolan putken pää tosin oli monen monta vuotta ensin kadoksissa, mutta kun sittemmin löysin sen, on Kolan aivoituksia suorastaan yksinkertaista seurata. Syy -> seuraus. Se on Kolan putki. Nokin putki menee samoja reittejä.

Mutta Pikan putki... Voi pyhä jysäys. Pikan putkessa on paljon seurauksia, mutta en pysty muodostamaan juuri minkäänlaista logiikkaa syyn ja seurauksen välille tai sitten syy ei johdakaan seuraukseen tai sitten syy johtaa ihan eri seuraukseen kuin edellisellä kerralla. Tai sitten syy on jossain ihan muualla, mutta seuraus tuttu. Veikkaan, että putkessa on haarakohtia tai mutkia. Tai molempia.

Tänään käytiin Tean kanssa jälleen hallilla apupalkkaushengessä. Tehtiin ensin keppejä ja lopulta ne sujuivat pari kertaa peräkkäin sen verran mallikkaasti (kuudella kepillä), että lopetettiin keppien osalta siihen. Keppien vinousaste on tällä hetkellä jossakin kymmenen asteen huitteilla. Pika osasi näillä parilla viimeisellä suorituksella koota itsensä mainiosti putki-rengas-kepit -pätkällä, vaikka vauhtia oli ensin selvästi liikaa, että olisi kyennyt taipumaan toiseen väliin tai hakemaan ensimmäisen välin huolellisesti.

Keppien jälkeen tehtiin taas keinua. Ensimmäisellä kerralla Pika töpsytteli koko rakkineen ohi. "Tänne se palkka!" Uudella yrityksellä Pika kiipesi keinulle, mutta vauhti oli jokseenkin raukea. Pika meni kyllä koko keinun ja pysähtyi 2o2o-paikalle, mutta paljon hitaammin kuin edellisellä kerralla. Tehtiin uudestaan. Ja jälleen rauhallinen käyntivauhti. Jehna.  Marssitin Pikan uudelleen lähtöpaikalle ja käskin istumaan."Hmm.. Pelkääkö se siis tätä keinua kuitenkin?" ehti Tea sanoa, kun Pika ponnahti hallinnastani liikkeelle ilman lupaa, kiihdytti vauhtiaan ja tömähteli keinun päästä päähän. Ei hirmuisella vauhdilla, mutta sitäkin päättäväisemmin. Nauratti. Ei. Pika ei edelleenkään pelkää tai varo keinua. Jostakin seurauksena oli hidas keinu, mutta syytä voi vain arvailla. Se ei ole pelko.

Se ei myöskään ollut väsymys. Nimittäin tehtiin keinu sitten muutaman kerran niin, että jätin Pikan istumaan muutamien metrien päähän keinusta ja menin itse namin kanssa pitämään keinua ylhäällä. Ensimmäisen kerran Pika tuli suhteellisen raukeaa vauhtia, mutta kun tajusi, mistä jutussa on kyse, se nosti nopeutensa taas ylemmäs. Se tuli reippaasti ihan keinun päähän asti, seisoi rauhassa keinun alas laskemisen ajan ja otti sitten 2o2o-paikan. Ja vapautui käskystä lelun perään. Tehtiin näitä pari-kolme toistoa ja sitten taas kokonainen keinu. Wroom. Sinne meni vauhdilla päähän asti, jäi oikealle paikalle ja vapautui käskystä. Ja saman teki uudelleen. Ja uudelleen. Ei pelkoa. Ei väsymystä. En keksi syytä, jolle Pikan toiminta olisi looginen seuraus.

Toinen vastaava suhteellisen yllättävä seuraus oli eilen MustiMirrilässä. Menin ostamaan Pikalle talvitakkia ja Pika marssi kauppaan kuin omille synttärikutsuilleen: "Täältä mä tuun, BILEET! Kivaa! WOHOOOOO! Antakaa lahjat tänne!" Pika vispasi häntäänsä myyjälle ja pyrki hyppimään myyjää vasten. Myyjä rapsutteli Pikaa hetken ja takkien sovittaminen olisi voinut olla tuossa mielentilassa vaikeaa, koska oli niin kivaa ja vitsi jee! Mutta sitten taas seurus, jolle en tiedä syytä. Kaivettiin parit testaustakit hyllystä ja ryhdyttiin sovittamaan. Pika muuttui lelukoiraksi. Pönäkkä ja pehmeä lelukoira seisoi kuin tatti, kun vaihdettiin takkia toiseen. "Kauheen kätevä tää sun koira, kun ei se reagoi mitenkään tähän takkien sovittamiseen!!" totesi myyjä.

Onhan se. Mutta en yhtään tiedä, miten tuohon mielialaan pystyisi vaikuttamaan. Mielialat tulevat ja menevät. Hyväntuulisuus ja rentous säilyvät, mutta moottorin kierrokset nousevat ja laskevat erittäin ennakoimattomasti. Ehkä Pikan putken suu (tai suut?) löytyy jossain vaiheessa. Veikkaan, että ennemmin myöhemmin kuin ennemmin. ;)